Kotihoito Belgiassa
Ensimmäinen viikko on nyt takana kotihoidossa. Päällimmäinen fiilis on hyvä! Olen saanut jo nyt tuplasti enemmän irti kuin viime harjoittelupaikasta. Hoidollisesti en ole paljon uutta oppinut, mutta sitäkin enemmän Belgian terveydenhuollosta ja miten kotihoito täällä toimii. Olen nähnyt paljon uusia ihmisiä ja kielitaitoni on kehittynyt. Päivittäin tulee uusia sanoja Hollanniksi sekä Ranskaksi.
Työvuorot ovat 7-12:00 jonka jälkeen jatketaan klo 16–21. Jonain päivänä saatetaan tehdä vain yksi vuoro. Aluksi minulle kerrottiin, että jokainen päivä maanantaista perjantaihin olisi 7-12:00 ja 16–21, mutta jälkeenpäin korjattiin, että opiskelijat tekevät vain tiistaisin ja torstaisin pitkät päivät. Vuorot saattavat helposti venyä jopa tunnilla, eihän sitä ikinä voi tietää mitä asiakkaan kotona on vastassa.
Yhden vuoron aikana saattaa olla melkein 30 asiakasta, joka kuulostaa aivan hirvittävältä määrältä, mutta usein käynnit ovat nopeita ja asiakkaat ymmärtävät, että meillä ei ole hirveästi ylimääräistä aikaa jäädä jutustelemaan. Asukkaat asuvat lähellä toisiaan ja vuoron aikana tulee vain 15km ajomatkaa.
Mitä kotihoito tekee Belgiassa? Kotihoidon työ painottuu perushoitoon, jossa avustamme asukasta esimerkiksi aamutoimissa. Monilla käynneillä mittaamme verensokeria, pistämme insuliinia, avustamme tukisukkien laitossa, hoidamme haavoja ja annamme lääkkeitä ja erilaisia injektioita lihakseen. (Suomessa voisi tuon kaiken tehdä lähihoitaja, mutta täällä lähihoitajan toimenkuva on paljon suppeampi.) Suomessa verensokeriarvo ilmoitetaan mmol/l, täällä verensokeriarvo ilmoitetaan mg/g jolloin normaali paastoverensokeriarvo on 70–160.
Minulla ei ole henkilökohtaistaohjaajaa, eli pahimmassa tapauksessa päivässä saattaa olla kaksi ohjaajaa. Viikon aikana olen kulkenut kuitenkin vain neljän ohjaajan kanssa. Minun onnekseni kaikki ovat puhuneet todella hyvää englantia ja ovat kärsivällisesti jaksaneet vastata minun kysymyksiin, koska minähän kysyn kaikkea mikä mietityttää. Ohjaajat toimivat myös minun ja asiakkaan välillä kääntäjänä, hatunnoston paikka heille. Heiltä olen saanut paljon tietoa belgialaisesta terveydenhuollosta. Kunnallinen kotihoito on belgialaisille ilmaista. Jos he haluavat turvarannekkeen, johon he voivat soittaa hädän tullessa, siitä he maksavat 15e/kk. Jokainen eläkkeellä oleva saa eläkettä, joka riippuu tietenkin työvuosista. Eläke täällä jää kuitenkin usein erittäin pieneksi, jolloin tulee halvemmaksi asua kotona, ja käyttää kotihoidon palveluita kuin muuttaa palveluasumiseen. Palveluasuminen saattaa kustantaa melkein 2000e/kk eikä siihen kuulu lääkkeitä tai vaatteiden pesua.
Kotisairaanhoitajat pukeutuvat omiin vaatteisiin, mutta käyttävät hoitajantakkia, niin kuin Suomessakin. Hygienia täällä on hieman alhaisempaa kuin minun kokemukseni Suomen kotihoidossa. Hanskoja ja käsidesiä on saatavilla, mutta riippuu paljon hoitajasta kuinka paljon niitä käytetään. Haavanhoidossa ei välttämättä käytetä hanskoja ollenkaan. Teki ohjaajani kuinka tahansa, käytän kuitenkin itse hanskoja ja desinfioin kädet potilaskontaktin jälkeen. Kotisairaanhoidossa hoitajat ajavat firman autoilla ja merkitsevät kilometrin ylös päivän aluksi sekä lopuksi.
Olen yllättynyt kuinka hyväkuntoisia osa asiakkaista ovat, jos vertaan suomalaiseen kotihoitoon. Asiakaskirjo ja heidän avuntarve eroavat laajasti toisistaan. Osat käynnit sisältävät vain selän pesun. Ilmeisesti täällä saa kotihoidon matalin kriteerein. Hyväkuntoisten asiakkaiden sekaan mahtuu kuitenkin kokonaan vuodepotilaita jotka eivät kykene tekemään itse päivittäisiä toimia. Asiakaskirjoon mahtuu myös nuorempia asiakkaita jotka tarvitsevat päivittäistä haavanhoitoa tai päivittäisin injektion. Nuorin asiakas on 11-vuotias, joka sairastaa synnynnäistä lihassairautta. Vanhin asiakas on 94-vuotias joka ei kykene pukemaan tukisukkiaan yksin.
