Arki täällä Belgiassa on lähtenyt sujumaan erittäin hyvin. Koen, että olen kotiutunut tänne hyvin. Vapaapäivinä olemme olleet aina menossa johonkin. Olemme käyneet Brysselissä sekä naapurikaupungissa Antwerpenissä muutaman kerran. Meidän tuutori tutustutti meidät paikalliseen musiikkikulttuuriin viemällä meidät kahdesti vuodessa järjestettäviin ”teknomusiikkijuhliin”. Pääsimme siellä tutustumaan paikallisiin ihmisiin.

Suklaata, ranskalaisia ja kaljaa. Niitä Belgialaiset rakastavat ylikaiken. Belgialainen suklaa voittaa jopa fatzerin sinisen (en olisi uskonut, että sanon näin). Belgialaiset ylistävät belgialaisia ranskalaisia unohtamatta tietenkään suurta majoneesimäärää. Täytyyhän se myöntää, että belgialainen kalja on hyvää. Näitä kaikkia edellämainittuja tarjoillaan vanhainkodissa ja kyllä alkoholia päivittäin asukkaille.

Ennen vaihtoa meillä oli vaikeuksia saada asuntoa. Asunnon etsimisestä vaikeutti, että olemme täällä vain 3kk. Thomas Moren koululla oli tarjota asuntoja vain 6kk. Olimme lievässä paniikin vallassa. Airbnb, immoweb, erilaiset facebook-sivustot täyttyivät meidän hakemuksilla. Meidän onneksemme löysimme lopulta Airbnb:n kautta Willebrokista 2kk asunnon. Myöhemmin Thomas Moren koululta tuli viestiä, että olivat löytäneet meille 3kk asunnon. Harmiksemme emme voineet enää tietenkään enää ottaa sitä vastaan, koska olimme kirjoittaneet jo sopimuksen Willebroekista löytyneen vuokranantajan kanssa. Olisipa koulu infonnut, että yrittävät etsiä meille vielä asuntoa.

Olimme koululla selvittämässä vaihtokoordinaattorin kanssa toista harjoittelupaikkaa. Suoritamme toisen harjoittelun kotihoidossa, tosin teemme sen eri paikoissa. Kuljemme ohjaajan kanssa autolla Mecheleniä kiertäen. Opiskellessani lähihoitajaksi tein kotihoidossa harjoittelun, minusta on erittäin mielenkiintoista nähdä kuinka paljon kotihoito eroaa Suomen kotihoidosta.

Keskustelun jälkeen Kysymysmerkille jäi vielä paljon asioita. Esimerkiksi. missä asumme viimeisen kuukauden sekä emme vielä varmasti tiedä harjoittelunajankohtaa. Emme voi asua täällä Willebroekissa, koska harjoittelupaikalla täytyy olla viimeistään klo 7 ja bussit ovat täällä poikkeuksetta myöhässä, joskus jopa tunnin. Meidän täytyisi muuttaa Mecheleeniin. Yhden kuukauden asunnon etsiminen Mechelenistä tarkoittaisi samaa kuin neulaa etsisi heinäsuovasta, joten tästä tulee erittäin mielenkiintoista. Vaihtokoordinaattori oli hyvin pahoillaan kun emme ottaneet tätä koulun tarjoamaa 3kk asuntoa, yritimme selittää ettemme tienneet koulun etsivän meille asuntoa ja meillä oli hätä saada asunto. Tiedonkulku ja informaatio ovat välillä hieman heikkoa koulun puolelta. Tämän keskustelun jälkeen avasimme suomalaisen sisurasian ja lähdimme lenkille. Illalla oli jo parempi fiilis koko asian suhteen.

Mikä ihmeen Woonzorgcentrum De Lisdodde? Tuo sanahirviö on meidän harjoittelupaikan nimi. Työskentelemme ensimmäisen harjoittelun palvelukodissa, jossa on noin 200 asukasta, johon sisältyy suljettu sekä avoin puoli. Avoimella puolella jossa työskentelemme, on 4 eri osastoa. Jokaisella osastolla on noin 20 potilasta, yksi sairaanhoitaja ja kolme apuhoitaja. Työskentelemme Even kanssa eri osastoilla, jonka olen kokenut erittäin opettavaiseksi. 

Belgiassa ei ole lähihoitajia vaan he kutsuvat itseään apuhoitajiksi. Heidän toimenkuva on paljon suppeampi kuin lähihoitajilla. Sairaanhoitajan työnkuvaan kuuluu kirjaukset, lääkärinkierrot, lääkkeiden jakaminen ja jos jää sairaanhoitaja osallistuu perushoitoon. 

Asukkaat ovat yllättävän hyväkuntoisia. Päivän toimeenkuvaan kuuluu lääkkeiden jakamista, asukkaiden ohjaamista, erilaisia mittauksia, toimenpiteitä, perushoitoa. Mielestäni paikassa kohdellaan hyvin potilaita, hoitajien välittäminen näkyy huolehtivaisuutena. Pääsimme seuraamaan vainaja laittoa, joka oli pitkälti samanlaista kuin Suomessa. Mielestäni vainaja laitettiin arvokkaasti kunnioittaen.

Paikassa on heikko hygienia, joka ilmenee esimerkiksi huonona käsihygieniana. Jos joku sattuu muistaa laittaa hanskat käteen, ne ovat ja pysyvät eikä niitä vaihdeta, vaan mennään potilaasta seuraavaan. Jopa käytettyjä hanskoja desinfioidaan uudelleenköyttöön. Suomessa olemme tottuneet, että hanskoja on joka puolella vessassa, kansliassa, huoneissa ja niitä vaihdetaan usein. Täällä palvelukodissa hanskat haetaan käytäviltä. Monikin asia tehdään hyvinkin kyseenalaisesti, osaksi säästösyistä, esimerkiksi insuliinineuloja ei vaihdeta joka kerta, vaan samalla neulalla saatetaan pistää useasti. Tekisin monet asiat perustellusti eri tavalla, mutta eikös se ole niin, että ”maassa maan tavalla.” Siitä huolimatta voin omalta osuudeltani toimia hygieenisesti suojellen itseäni sekä asukkaita niin hyvin kuin mahdollista. 

Ensimmäinen viikko harjoittelusta on nyt takana. Viikon olen kokenut hieman sekavaksi. Minulla ei ole nimettyä ohjaajaa, joka hieman hankaloittaa. Kommunikointi on osan hoitajien kanssa haasteellista, koska kaikki eivät puhu englantia tai uskalla puhua sitä. Olenkin sanonut monesti heille, että ei haittaa vaikka ei täydellisesti puhuisikkaan, riittää kun ymmärrämme asiayhteyden. Meidän onneksemme osa asukkaista puhuu hyvää englantia, joka helpottaa työntekoa. Asukkaat saattavat toimia jopa kääntäjinä meidän ja hoitajien välillä. Viikon aikana on tarttunut paljon hollantilaisia sanoja, jotka ovat jo päivittäisissä käytössä. Päivät ovat pitkälti riippuvaisia siitä, ketä on vuorossa samaan aikaan. Osa työntekijöistä ovat olleet ilkeitä meitä kohtaan. Ihmettelevät ja nauravat miten emme voi muistaa kolmantena päivänä asukkaiden nimiä ja saattavat satunnaisesti piikitellä meitä. Mutta tässäkin tilanteessa, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja onneksi näitä asioita pystyy purkamaan matkakaverini Even kanssa.