Mitäs me kusetettavat

Kyllä te tiedätte kosmetiikkatuotteiden lupaukset. Kohottaa, kiinteyttää, vähentää ikääntymisen merkkejä niin ja niin paljon, 99 % testaajista suosittelisi ystävilleen jne.

Minua on siunattu erittäin rasvaisella iholla. Naama kiiltää kuin esterin perse. Hyvä puoli on se, että näin 30< >40 -iässä naamassani ei edelleenkään ole mainittavia ryppyjä. Jatkuva hymyileminen (bua ha ha!) on kyllä saanut suupieliin pientä roikkumista aikaiseksi. Luomiväriä tai kajalia en voi käyttää, se pakenee luomivakoon viimeistään puolen päivän aikaan riippumatta oikeaoppisesta pohjustamisesta. Voin käyttää tasan kahta ripsiväriä: Kanebon 38 (tai mikä lie Sensai nykyään) tai L’Orealin Beauty Tubes (niille on yhteistä se, että ne poistetaan yli 38 asteisella vedellä: naaman oma rasvoittuminen ei kykene sitä irrottamaan, toisin kuin kaikki muut markkinoilla olevat tuotteet, jotka päätyvät silmien ympärille pesukarhuhenkisesti simsalabim.) Olen luonnollisesti etsinyt ratkaisua asiaan, varsinkin kun epäpuhtaudet ja finnit ovat edelleen ongelmana. Lukuisat ”asiantuntijat” ovat suositelleet milloin mitäkin sarjaa naamani korjaamiseen. Jos haluan meikkivoiteen, joka pysyy, täytyy laittaa koko putsariarsenaali kuntoon. Olen siis useamman kerran ostanut jonkun ihmeitätekevän sarjan, joka korjaa ongelmaihoni. Kosmetologin suosituksesta olen ravannut ihonpuhdistuksessa, ultraääni-timanttihionta-taikasauvahoidoissa. Arvatkaa onko ihoni kaunis ja upea? No ei.

Olen syönyt kolme viikkoa isotretinoiinia, AKA Roaccutania. Tämä on ensimmäinen kuurini ja en voi olla miettimättä miksi odotin näin kauan. Olen syönyt kaksi puolen vuoden antibioottikuuria joitain vuosia sitten ja niistä oli apua vain hetkeksi. Kasvojen iho ole koskaan ollut näin…siisti. Siis finnejä on edelleen (16 tulevaa, menevää tai nykyistä), mutta kaikkinensa naama on aivan mystisen tasainen, tasavärinen ja kuiva. Ihanan kuiva. Pystyn käyttämään luomiväriä. Voin laittaa meikkivoiteen ja se on siinä edelleen illalla. Mikä hienointa, tukkani ei rasvoitu ollenkaan samaa tahtia kuin ennen. Saatan kulkea kolmatta päivää yhdellä hiustenpesulla ilman kuivashampoota! Naurakaa vaan, mutta tämä on ihanaa! Okei, tämä on kuulemma väliaikaista, ihon kuivuminen loppuu kun kuurikin loppuu, joten täytyy ottaa tästä kaikki ilo irti.

Se mikä nyt erityisesti ottaa päähän on se, että viimeiset 20 vuotta kosmetiikkamyyjät apteekin asiantuntijoista diplomikosmetologiin ovat antaneet ymmärtää, että jollakin tuotteella tai sarjalla naamani voitaisiin saada kuntoon. Muutama myyjä on tullut matkan varrella vastaan, jotka ovat myöntäneet, että joskus voi olla sellainen ongelmaiho, ettei siihen voida vaikuttaa ulkoisilla tuotteilla. Tämän myönnytyksen olen saanut kun olen luetellut mitä kaikkea olen jo kokeillut. Molemmilla kerroilla esiin on tullut, että on ihmisiä jotka saavat avun vasta Roaccutanista. Halleluja!

Olen itse myyjä. Jos asiakas tulee etsimään jotakin tuotetta, yritän kartoittaa tarpeen ja myydä tuotteen jota hän tarvitsee. Jos kyseistä tuotetta ei meiltä löydy, ohjaan hänet toisaalle. Jos hän tarvitsee vasaraa, en myy hänelle porakonetta. Kutsun tätä moraaliksi. Asiakkaalle tulee olla rehellinen: hän ei ole typerä. Paitsi jos hän on iho-ongelmainen nainen. Silloin hänelle tulee kertoa, että suositeltu, loistava kosmetiikkatuote ei välttämättä auta. Hän nimittäin huomaa sen kyllä ja äänestää sen jälkeen jaloillaan ja lompakollaan. Ja on erittäin ärtynyt.

 

srosselit.jpg

 

(kuva: www.gratisography.com)

Kauneus Hyvä olo Iho Ajattelin tänään

Älä droppaa mun tunnelmaa

harris.jpg

Olen lukenut Sookie Stackhouse-romaaneja englanniksi. Kymmenen kappaletta kesästä lähtien. Tiedostan sen olevan hömppää, mutta viihdyttävää ja saattaisipa se helpottaa englanniksi lukemista pitkällä tähtäimellä puhumattakaan siitä, että vampyyrikirjallisuus olisi oivallinen tutkimuskohde (hyötynäkökulmat ennen kaikkea!) Mutta nyt minä niin mieleni pahoitin. Aloin lukea yhtä (ennenlukematonta) suomeksi. Tuntuu niin pahalta myöntää tämä, mutta siinä on jotakin vialla. Se on ihan kamalaa. Se on…kökköä. (Älkää kertoko kenellekään, että kirjallisuustieteilijä sanoi näin.)

Olen yrittänyt eritellä, että mikä siinä on vikana. Ilmeisin syypää voisi olla käännös, mutta tuskin kuitenkaan. Luultavasti englanninkielentaitoni ei ole loistava: en takuulla ymmärrä vivahde-eroja ja monet asiat kuulostavat englanniksi ”paremmilta”. (No miettikää laulunsanoja! Kliseet ja latteudet kuulostavat hyvältä kaikella muulla kuin omalla äidinkielellä.) Siinä on tiettyä epäuskottavuutta, enkä nyt tarkoita pelkästään alituiseen hengenvaarassa olevaa, vampyyreja hässivää telepaatti-puolikeiju-päähenkilöä, jonka pomo on muodonmuuttaja ja isoisoisoisä keijuruhtinas. Siinä on kertojuuden kannalta jotakin epäjohdonmukaisuutta. Ensinnäkin jokainen sarjan kirja on kirjoitettu itsenäiseksi osaksi. Tämä tarkoittaa runsasta määrää selittelyä ja taustoittamista, mikä on laitettu päähenkilön ajatuksiin. Hän tiedostaa kertovansa jollekin toiselle perinteisellä askeleen-edellä-reaaliajassa -tekniikalla mitä tapahtuu, mitä hän tuntee, mitä hän miettii…ja mitä muut miettii. Telepaatti-kertoja käy muiden ”päissä” (miinus vampyyrit), mutta se ei ole tauotonta tajunnanvirtaa. Hauska yksityiskohta on se, että lukija saa olla Sookien saappaissa kuullen hänen ajatuksensa, eli tavallaan on samassa asemassa kuin hän muiden kanssa. Paitsi että ne ajatukset eivät ole tajunnanvirtamaisia, vaan erittäin napakoita, asiassa pysyviä ja täten eivät oikeastaan muistuta todellisten henkilöiden ajatuksia.

Ehkä jatkan lukemista englanniksi, ettei tunnelma latistu.

 

Suhteet Oma elämä Kirjat Ajattelin tänään