Viimein on löytynyt pihville haastaja: mausteöljyssä marinoitunut artisokka! Jostakin on kotoisin muumioitunut käsitys siitä, että aterialla täytyy olla jokin huippukohta (siis jokin muu kuin jälkiruoka) esim. pihvi, kanan kimpale, lihapyörykkä, lihavarras tai vastaava. Punaisesta lihasta luopuminen on siksikin ollut vaikeaa, että olen vannoutunut pekoninpurija: englantilainen aamiainen vastaa hyvinkin käsitystäni täydellisestä aamiaisesta. Eikä pataruuat tai kastikkeet vaan ole yhtään mitään ilman lihakökkäreitä. Hitaasti etenevän vapaaehtoisen aivopesun seurauksena olen kuitenkin onnistuneesti käyttänyt parsaa risotossa ja eilen kävin kulinaarisessa taivaassa artisokan kanssa. Todellinen tulikoehan on sitten grillatessa ja lomareissulla: kun nenän ulottuvissa käryää jokin mehevä pihvinkaltainen…tai pekoniin kietaistut, sulatejuustotäytteiset herkkusienet…tai äidin tekemä jauhelihakastike…

Sen oikeanlaisen artisokan metsästys onkin tarkkaa puuhaa. Voin heti kertoa, että ne vihreän kaupan suolaliemeen säilötyt eivät muunnu syömäkelpoisiksi, vaikka niitä itse marinoisi. Sen sijaan kaupungin kalleimmasta ruokakaupasta löytyi oivallista mausteöljyyn upotettua artisokkaa. Hinta vaan on suolainen näin opiskelijabudjetilla: jotain neljän ja viiden euron välillä. Aion kokeilla vielä he-vi-osaston tuoreita vastaavia. Ne saattavat olla vielä parempia.

Tästä tulee mieleen elokuva Amélie, missä nimihenkilö haaveksii kuiskaajasta, joka tiukan paikan tullen kuiskaisi juuri oikeat sanat puoliensa pitämiseksi. Torikauppias kohtelee juoksupoikaansa tylysti kutsuen tätä vihannekseksi ja Amélie löytää kuiskaajan ansiosta juuri sopivan kommentin: At least you’ll never be a vegetable – even artichokes have hearts.