dream as if you’ll live forever.
Tämä päivä on ollut harvinaisen inpiroiva. Ideoita toinen toisensa perään, innostuneita huudahduksia ja aivosolujen loputonta hyrräämistä. Sydämeni pamppailee yhä, tuskin kykenen edes nukkumaan tulevana yönä.
Opiskelen tämän kevään Helsinki Design Schoolin muotitoimittajakurssilla, joka on ilmeisesti aikalailla ensimmäinen alaan paneutuva kurssi Suomessa. Kurssilla tutustumme muodin maailmaan, sen tuottamiseen ja muotitoimittajan ammattiin. Tapaamme kerran kuussa kahden päivän ajan, ja joka kerta olen saanut uusia näkökulmia ja ajatuksia omiin unelmiini ja tulevaisuuden työhöni.
Tänään saimme kuunnella, kun suositun Pupulandia -blogin Jenni Rotonen kertoi omasta taipaleestaan ja siitä, miten harrastus muuttui vuosien varrella oikeaksi työksi – tai ehkä pikemminkin elämäntavaksi. Jenni kertoi olevansa vaeltaja, joka päätyy mitä erilaisempiin tilanteisiin ja kokeiluihin. On aina jotenkin ihmeellistä ymmärtää, että vakituinen yhdeksästä neljään -duuni ei ole ainoa oikea tapa elää, että olen täysin vapaa tekemään mitä ikinä haluan. Kaikkea ei tarvitse saada heti, eikä pidäkään. Menestyksen eteen on tehtävä töitä.
Opettavaisen ”koulupäivän” jälkeen suuntasimme porukalla lunastamaan liput Season Film Festivalin näytökseen, sillä olimme menossa katsomaan dokkaria muotilegenda Diana Vreelandista.
Toiset tytöt halusivat skumppaa, toiset limua, minä taas himoitsin sushia. Istuskelimme Kluuvin yläkerrassa ja mutustimme kuka mitäkin, höpisimme koirien nimistä ja siitä, miksi haluamme isoina (huom. koko porukka oli yli parikymppisiä, joten käsite ”iso” on aika häilyvä). Inspiroivaa keskustelua, jälleen kerran. Ja hemmetin hyvää sushia.
Kuudelta kipitimme takaisin Maximiin jonottamaan elokuvasaliin. Diana Vreeland: The Eye Has to Travel oli juuri niin upea kuin Jenni Rotonen kuvaili. Magnificent. Charming. Gorgeous.
Kertakaikkisen lumoava.
En ole koskaan nähnyt yhtä hullua ihmistä. Hulluutta, joka on samaan aikaan niin käsittämättömän järjetöntä ja toisaalta niin harmonisen kaunista. Hän oli omana aikanaan jokaisella tavalla niin vääränlainen – ja juuri siksi niin kiehtova.
En oikeastaan toivo, että olisin sellainen luonnonlahjakkuus kuin Vreeland. Mutta jos saisin napata jotakin hänen luonteestaan, haluaisin rohkeutta, kykyä heittäytyä hetkeen ja ajatella asioita, joita kukaan muu ei ole vielä osannut kuvitella.
Yksi lempinäyttelijöistäni, komeista komein James Dean, tunnetaan hyvin lausahduksestaan
”Dream as if you’ll live forever, live as if you’ll die today.”
Diana Vreeland, jos kuka, noudatti juuri tätä ohjenuoraa.