july favs.
Heinäkuu. Kesä on parhaimmillaan, aurinko porottaa polttaen olkapääni, ensimmäistä kertaa elämässäni koen ruskettuvani. Heinäkuu on parasta mökkeilyaikaa: merivesi lämpenee, rantakallio kuumottaa paljaiden jalkojen alla, ötökät surisevat hämärtyvässä yössä. Olen töissä viisi päivää viikossa, ja viikonloppu tuntuu menevän aina liian nopeasti. Haluaisin jäädä ulos makaamaan, käpertyä aurinkoon ja nukahtaa.
Vanhenen jälleen vuoden verran, ja mietin, mitä olen saanut aikaan elämässäni, miten olen kehittynyt ja kasvanut ihmisenä. Yllättävän paljon, henkisesti kenties enemmän kuin moneen vuoteen.
Arvostan enemmän itseäni, ystäviäni ja elämääni. Minulla on niin paljon, enkä lopulta tarvitse yhtään enempää. Vaikka aina saa haluta ja unelmoida.
Näistä asioista saan voimaa heinäkuussa:
Mökki. Rakastan perhemökkiämme, koska se on niin vanhanaikainen ja meren äärellä. Sauna lämpiää klapeilla ja vesivessasta voi vain unelmoida. Mökki on pieni ja tunnelmallinen, liinavaatteet tuoksuvat aina vähän ummehtuneelle, lokit kirkuvat läheisellä saarella yötä päivää.
Perille saapuessamme kävelen aina ensimmäisenä rantaan, jatkan kulkuani pitkin punaista graniittikalliota, joka avautuu merelle. Seison kallion päässä, suljen silmäni hetkeksi ja hengitän meri-ilmaa rauhassa keuhkoihini.
Mökiltä on satoja ihania muistoja, etenkin lapsuudesta, jolloin vietimme paljon aikaa kummiperheeni kanssa. Vanhemmat, lapset ja koirat asettautuivat kaikki sulassa sovussa punaisena hehkuvan grillinuotion ympärille, ja juhannuksena tehtiin rosvopaistia.
Aikuiseksi kasvaessa elämän valtaa kiire – en tiedä, mistä se oikein tulee, mutta aikaa ei riitä milään kaikelle. Viime vuosina olen käynyt mökillämme hyvin, hyvin vähän. Ja se on sääli.
Mustikkatahroja sormissa ja suupielissä, ikivanha aavikko-lautapeli, tuoreet vihdat kesäsaunassa, mansikkakakku, varpaat vedessä, suhiseva rantakaislikko, naurua, ystäviä, kesäyön taikaa. Mennyttä aikaa ei voi saada takaisin, mutta aina voi tehdä uusia muistoja.
Nike Free 5.0+ Olen aina ollut jahkailija, joka miettii asioita liian pitkään – vaatteiden kohdalla tämä kostautuu tietenkin niin, että makeimmat mekot ja kengät viedään aina nenäni edestä.
Olen himoinnut uusia lenkkareita jo viime keväästä, jolloin aloittelin juoksemista. Sanokaa vain välineurheilijaksi, mutta tänä keväänä tajusin, että nyt on aika sijoittaa kunnollisiin juoksukenkiin. Vanhojen lenkkareiden hajoaminen ja nilkkaan hankautunut avohaava olivat viimeinen pisara.
En tiedä urheiluvaatemerkeistä mitään, joten valitsin lenkkarini melko ”naisellisesta” syystä – koska Niken Freet ovat vain niin siistin näköiset. Sekin tosin saattoi vaikuttaa, että nämä jaloissaan tuntuu siltä, kuin kävelisi aamutossut jalassa. Ja kaiken lisäksi lenkkarit ovat korallin väriset. Minne katosivat valkoiset, klopot ja muka-urheilullisilla hopeisilla muoviraidoilla koristellut peruslenkkarit? Oikeastaan en edes halua tietää, en todellakaan kaipaa niitä.
Nyt odottelen kenkien kolahtavan postiluukusta, sillä tilasin uudet rakkauteni Zalandosta. Täydellisten lenkkarien löytäminen oli ihanaa jo sinällään, mutta saan se vieläpä synttärilahjaksi. Kuolen.
Women’s pages. Kuinka moni teistä on huomannut seuraavan: joillakin brittilehdillä, esimerkiksi The Telegraphilla ja The Guardianilla on omat sivunsa naisille. Telegraphin Wonder Women, A female slice of life -sivulla käsitellään naisia kiinnostavia aiheita, kuten parisuhteita, lapsia, naisten oikeuksia sekä naisia työelämässä.
Olen saanut näistä naisille suunnatuista sivustoista suurta iloa viimeisen kuukauden aikana, sillä on virkistävää lukea naisille kohdennettuja sisältöjä, jotka a) eivät aliarvioi lukijaa b) käsittelevät muitakin aiheita kuin ripsivärin paakkuntumista tai kukkasilta tuoksuvia pikkuhousunsuojia. Naisten kirjoittamia juttuja toisille naisille, fiksuja juttuja, jotka herättelevät aivonystyrät liikkeelle.
Psst, Hesarin toimitus! Tässä voisi piillä potentiaalinen markkinarako…