juhannusreleissä

juhannusreleissä

Juhannus lähestyy, kuten myös naiselle tavallinen kriisin aihe – mitä päälle? Täydellisessä maailmassahan olen jo suunnitellut ruoat, matkatavarat ja garderoobini jo kuukautta ennen reissua, nuuskien vaikutteita kevään catwalkeilta ja tyylisivustoilta. Hah! Todellisuus on toista. Töiltäni en ole ehtinyt omistaa aiheelle vielä yhtäkään ajatusta, ja luulen, että tilanne ratkeaa lopulta perjantaiaamuna äkkilähdön hätäratkaisuun: shortseihin, bikineihin ja toppiin. […]

wrap me up.

wrap me up.

Olen aina ollut onneton laittamaan hiuksiani. Siinä ne tälläkin hetkellä roikkuvat, lytyssä ja naurettavan ohuina. Jos minulla on oppimista ihon pohjustustuotteiden ihmeellisessä maailmassa, voin kertoa, että hiustököttien maailma se vasta tuntematonta aluetta edustaakin. Luen kyllä mielenkiinnolla naistenlehdistä suolasuihkeista, hiuspuutereista ja uv-suojista, mutta kaupassa vältän hiusosastot kaukaa. Ja se muuten näkyy näissä hiuksissa. Meikit ja kemialliset […]

tänä kesänä aion…

tänä kesänä aion…

Vaikka koko loppukesän jatkuvat työni pienen paikallislehden toimituksessa alkoivatkin, se ei tarkoita sitä, etteikö kesä jatkuisi – kahdeksan tunnin työpäivän ulkopuolelle jää vielä monta tuntia aikaa elämälle. Yöt ovat nyt niin valoisia, etten millään malttaisi nukkua. Puutarhassa livertävät sadat linnut, perunat puskevat mullasta, aurinko laskee koivujen taakse, lämpö houkuttelee ulos öisinkin… Rakastan Helsinkiä, mutta rakastan […]

alppiruusupuiston hengetär

alppiruusupuiston hengetär

Kesäkuun hikisen kuumat lauantait ovat parhainta aikaa niiden asioiden tekemiseen, joista eniten pitää – esimerkiksi valokuvaamiseen. Suuntasimme viime viikonloppuna ystävieni Miian ja Janican kanssa Pohjois-Helsingin Alppiruusupuistoon, jonka kukkaloisto oli parhaimmillaan. Rhododendronit olivat valloittaneet pienen metsän ja kukkivat eri väreissä: puhtaan valkoisina, heleän keltaisina ja mehevän pinkkeinä. Janican naisellinen, kirppikseltä löytynyt 70-luvun kesämekko sulautui oivallisesti vehreään ympäristöön. […]

design your home.

design your home.

Eräänä aurinkoisena päivänä junailimme pannukakkumaata pohjoiseen kohti pientä Humlebaekin kylää, jossa modernin taiteen museo Louisiana sijaitsee. Kävimme katsomassa upean näyttelyn nimeltä Pop Art Design, joka esitteli 50-70-lukujen designtaidetta. Teokset olivat kertakaikkisen upeita! Kekseliäitä, hauskoja, mielikuvituksellisia, mutta mikä parasta – arkipäiväisiä. On jännittävää ajatella, että tavallinen pyykkiainepakettikin voi muotoutua taideteokseksi mielenkiintoisen grafiikkansa takia. Museokierroksen jälkeen pyörähdimme […]

kesäneule.

kesäneule.

Blogini on olevinaan muoti/lifestyle-blogi, mutta en koskaan esittele kuvia itsestäni. Miksi? Syy on yksinkertainen: paikalla ei ole koskaan ketään, joka nauttisi valokuvien ottamisesta. Poikkeuksia onneksi löytyy, ja yksi näistä on Kaunis Päivä -blogia kirjoittava Miia. Minä rakastan, jostakin perverssistä syystä, kameran edessä pomppimista. Miia rakastaa valokuvien ottamista, erityisesti ihmisistä, jotka toteuttavat mielellään valokuvaajan villeimpiäkin päähänpistoksia. […]

closet visit.

closet visit.

Aamu, suihku, vaatekaapille. Tuijotan hiukset pörrössä vaatepinoja, tunnen, kuinka vesipisarat valuvat niskaani pitkin, kylmä hiki nousee otsalleni. Hypistelen epämääräisesti muutamaa paitaa, kumoan kaikki vaihtoehdot, tuskastun. Mitä hemmettiä puen tänään päälle? On olemassa hyviä ja huonoja vaatepäiviä, mutta vaatekaappini sisältö on olotilastani huolimatta aina yhtä masentava. Sisimmältään kyse ei ole tietenkään vaatekaapista, vaan itsestäni – omasta laiskuudestani […]

starring you, starring who?

starring you, starring who?

Kuvittele, että elämästäsi tehtäisiin Hollywood-elokuva – sikamaisen kallis omaelämäkerta arkipäiväisestä arjestasi, jonka täydellisyydellä ei elokuvakankaalla ole rajoja. Kuka näyttelijä kuvaisi sinua parhaiten? Ystäväni Ulla sai eilisen iltani sekaisin hauskalla ”starring you, starring who” -haasteellaan, jonka tarkoituksena oli miettiä, kuka näyttelisi elämäkertaelokuvassani minua. Iltalehti uutisoi aika ajoin niin ulkomaalaisista kuin kotimaisista taviksista, jotka muistuttavat julkkista. Kuinka paljon jotkut […]