Kesä, nyt.

Kesä, nyt.

Tänään olen julistanut kesän virallisesti alkaneeksi. Se sattui itse asiassa hieman yllättäen, sillä vasta tänään loman alkamisen myötä huomasin, kuinka kesäistä ulkona jo on. Aamulla toteutin pitkään suunnittelemani kävelyn Rautatientorilta koululleni Pasilaan. Imin itseeni ympäristön pieniä yksityiskohtia, ääniä, tuoksuja, tunteita. Kiskot kolisivat junien ajaessa ohitse, kauempana työmaalla porattiin. Ylämäessä kävellessä tuli hiki, sillä minulla oli […]

Mukiviiniä

Mukiviiniä

Lauantai-iltana tytöt tulivat visiitille pieneen, likaiseen solukämppääni ennen kuin suuntasimme Salakapakkaan Helsingin Casinolle. Lainasin ystävältä hapsumekkoa, jonka kuroin onnistuneesti hakaneuloilla itselleni sopivaksi. Ja voilá! Vaateongelma oli ratkaistu. Herkuteltiin, ihan vähän vain. Ystävän tuoma pehmeä, kermainen chilijuusto oli aivan tajuttoman hyvää. Mattaiset, Arabian tummansiniset lautaset eivät tosin sointuneet minkään kanssa kivasti yhteen. Otettiin valokuvia, joista harmillisen […]

Dekadenssi kutsuu

Dekadenssi kutsuu

Tänään olisi tiedossa aikamatka 20-30-luvun vaihteeseen kieltolain aikoihin. Kyseessä on siis Helsingin Casinolla järjestettävä Salakapakka, jonne suuntaan parin ystäväni kanssa. No, ensimmäisenä iski nyt tietysti vaatekriisi – tosin toinen ystävistäni kertoi, että hän on pähkäillyt pukeutumista jo useita viikkoja. (Mitä tämä kertookaan omasta suhtautumisestani vaatteisiin?) Isoäitini helmet, tumma huulipuna ja mustat korkkarit sopivat aikakauteen ihan […]

Placeholder image

Hei, ihmiset.

Inhoan blogien ensimmäisiä, turhia esittelytekstejä. Ne aiheuttavat ainoastaan vaivaantuneen olon sekä kirjoittajalleen että lukijalle, ja lopulta on helpottavaa, kun tervehdys hautautuu tuoreempien tekstien alle. Silti tunnen pakonomaista tarvetta jollakin lailla selitellä tätä palstaa. Olen useita vuosia pohdiskellut oman blogin perustamista. Itse asiassa perustinkin lukioaikoina yhden, mutta se kuoli varsin nopeasti kasaan. Sairastuin epäluuloisuuteen ja jatkuvaan […]