Herkuttelua Fazerin lauantaibrunssilla

Herkuttelua Fazerin lauantaibrunssilla

Lauantaiaamu käynnistyi herkullisissa merkeissä nostalgisen Karl Fazer Cafén viikonloppubrunssilla. Olen halunnut jo pitkään päästä maistelemaan Fazerin brunssia, sillä se on yksi Helsingin kehutuimmista. Aamuvirkkuina olimme paikalla siskoni kanssa jo puoli kymmeneltä, ensimmäisten asiakkaiden joukossa. Fazerin brunssia tarjoillaan lauantaisin klo 9-14 ja sunnuntaisin klo 10-14. Onneksi tulimme paikalle ajoissa: jonoa alkoi kertyä sitä mukaa, kun kello […]

hei sisko!

hei sisko!

Sisko saapuu tänään kaupunkiin! Luvassa on ihana, rentouttava hömpöttelyviikonloppu rakkaan siskoni seurassa. Kun välissä on 160 kilometriä, tulee nähtyä harmillisen harvoin. Matkustan vain muutamia kertoja vuodessa Turkuun, mutta onneksi sisko junailee useammin tähän suuntaan! Perjantaina suunnitelmissa on lähteä istuskelemaan tunnelmalliseen Pueblo Bar y Taqueriaan syöpöttelemään meksikolaista ruokaa. Pueblosta saa myös ihan mainioita mojitoja, mutta mieleni […]

like a boss.

like a boss.

Kevät tulee, ja vaatteet kevenevät sitä mukaa. Thank God! Kerrospukeutuminen ei ole ollut koskaan vahvimpia lajejani, sillä inhoan jokatalvista toppautumista. Tänä talvena siltä on onneksi vältytty. Vaatekaapistani löytyy paljon mustaa. Siksi kaivankin keväällä suurella innolla valkoiset farkkuni esille ja käyttöön. Valkoiset housut kävisivät mitä mahtavimmin syys- ja talvipukeutumiseenkin esimerkiksi metsänvihreän ja viininpunaisen kaveriksi, mutta jostain […]

feeling brunchy

feeling brunchy

Hyvä brunssi vetää suupielet hymyyn, kuten kuvasta näkyy. Vietin rentouttavan lauantaiaamupäivän Klaus K:n Fashion Brunssilla ihanien naisten Miian ja Ullan kanssa. Brunssilla juhlistettiin Mariela Sarkiman uuden kirjan, Hair Biblen, julkistusta. Lilan kirjan kansien väliin on koottu kaikki mahdolliset hiusniksit, väriopit ja kampausohjeet, mitä nainen ikinä elämässään tarvitsee. Mimosa-lasillisista nauttiessamme saimme kuulla Sarkimalta hiusten hoidosta ja […]

good morning – ja ajatuksia ruoasta.

good morning – ja ajatuksia ruoasta.

Aloitan jokaisen arkiaamuni puurolla. Sanokaa vain tylsäksi, kaavoihin kangistuneeksi ja mielikuvituksettomaksi, minä pidän silti puuroni. Odotan innostuksen ja kauhun sekaisin tuntein tulevan New Yorkin matkan ruokailuja. Amerikkalaiset dinerit kun pursuavat toinen toistaan sokerisimpia, rasvaisempia ja epäterveellisempiä vaihtoehtoja: pannukakkuja, pekonia, club sandwicheja ja munakkaita. Monet terveellisiksi mielletyt ruoatkin ovat jenkkilässä Suomeen verrattuna epäterveellisiä, esimerkiksi sokerilla höystetyt […]

5 säästövinkkiä matkakuumeiselle

5 säästövinkkiä matkakuumeiselle

Iltapäivällä postiluukusta kolahtaneessa Trendissä oli juttu, joka kolahti tähän tyttöön kuin kolikko säästöpossuun: Kukkaro kesäkuntoon. Toukokuun New Yorkin reissuun on enää kuukausi aikaa, ja kukkaroni nyörit kiristyvät sitä mukaa, mitä korkeammaksi matkakuumeeni nousee. En ole koskaan ollut päätön törsääjä, mutta olen huomannut, että voisin säästää useassakin asiassa – esimerkiksi ruoka- ja iltamenoissa. Päätin jatkaa lehden […]

sunday smile

sunday smile

Sunnuntaiset brunssikuvat nostattavat hymyn huulilleni vielä tänään, maanantainakin. Ikkunan läpi siivilöityvä kevätvaloa, pajunkissoja pöydällä, ihania ystäviä, hyvää ruokaa ja karvainen kisukaveri – mitä muuta tyttö voisikaan pyytää? Olen intohimoinen brunssi-ihminen. Brunssissa yhdistyvät päivän parhaat ateriat, aamiainen ja lounas. Erityisen huomionarvoista brunssissa on se, että ruokailun pääpainoalueet keskittyvät ihaniin pikkusuolaisiin ja herkullisiin jälkiruoat. Minua onkin joskus […]

CR

CR

Kävin perjantaina katsomassa muutaman muotia rakastavan ystäväni kanssa ihastuttavan Mademoiselle C:n Season Film Festivalilla. Ranskan Voguen entisen päätoimittajan Carine Roitfeldin elämästä kertova elokuva oli kaunis, inspiroiva ja rehellinen. Voin rehellisesti sanoa, että rakastin jokaista hetkeä! Teknisesti ajatellen etenkin elokuvan leikkaukset ja biisivalinnat tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Carine Roitfeld on eroaa huomattavasti Amerikan Voguen päätoimittaja Anna […]

instaweekend.

instaweekend.

Tämä viikko on hujahtanut ohitseni niin nopeasti, että olen tuskin pysynyt itse perässä. Päivät ovat kuluneet suunnilleen näin: herätys klo 7:30, Metropolia ammattikorkeakouluun tv-työkurssille, kotiin, salille, nukkumaan. Jes. Viime viikonloppu sen sijaan vierähti tyttömäisissä puuhissa. Sain nauttia mahtavien, hauskojen ja ihanien ystävieni seurasta koko viikonlopun! Kelataan poikkeuksellisesti Instagram-syötteen kuvamateriaalien turvin menneeseen viikonloppuun. Torstaina yökyläilin ”bestikseni” […]

New York, New York – the city so nice they named it twice

New York, New York – the city so nice they named it twice

Kuusi viikkoa, ja kävelen valtava, Starbucksin pahvinen lattekuppi kädessäni New Yorkin katuja. Wait, what? Muistatte kenties, että kerroin muutamia kuukausia sitten ystäväni ja minun suunnitelmista matkustaa Nykiin keväällä 2015. Tämän aiommekin edelleen tehdä – olettaen, että meillä ”köyhillä opiskelijoilla” on tarpeeksi rahaa. Mahdollisuus matkaan tarjoutui kuitenkin jo nyt, vuotta aikaisemmin. Olen usein puhunut New Yorkista […]