kaukorakkauteni turku.

Harmaat pilvet seilaavat taivaalla, tuuli havisuttaa koivuja, käsiäni lämmittää pahvinen kupillinen teetä. Varpaani ovat kietoutuneet tennarien hiostavaan lämpöön, sisällä ei pärjää enää paljain jaloin.

Tänään suuntaan Turkuun haistelemaan syysmuotia, koska pikkukaupungin tarjonta ei juuri nyt tunnu inspiroivan. Viikonloppuna kävin Helsingissä, mutta tyydyin juomaan raakasuklaasmoothieta kaupoissa ravaamisen sijaan.

Turku on kiva. Turku on itse asiassa vähän liiankin kiva: turvallinen, yksinkertainen ja suloinen. Teininä halusin muuttaa Turkuun, mutta lukioaikoina tajusin, että minun on pakko lähteä kauemmas. Päädyin unelmieni Helsinkiin, joka ei ollutkaan ihan sellainen kuin kuvittelin – pääkaupunki oli karumpi, realistisempi ja inhimillisempi kuin odotin, mutta juuri sen takia vielä ihanampi kuin päässäni.

Turussa on kuitenkin aina hauska käydä, varsinkin siskon luona. Onhan Turussa monta hyvää asiaa: käsittämättömän pehmeät Nuvolen jäätelöt, Tintån herkkupitsat, uudistetun kirjaston pehmeät nojatuolit. Ja tämän lisäksi varmaan miljoona muuta superia asiaa, joista minulla ei harmainta aavistustakaan.

Haistelen, katselen, kuuntelen. Muutama tunti ei riitä mihinkään, ei päivä, ei edes viikko. Joskus olisi ihanaa jäädä pidemmäksi aikaa, kävellä jokaista katua ja istua pikkuruisissa kahviloissa, kävellä sata kertaa Aurajoen rantaa ja katsella, kun vuodenajat vaihtuvat.

Turku, ehkä me vielä joskus päädytään yhteen.