more than a woman.
Aika ajoin minulle iskee naiseuskriisi.
Naiseuskriisi tarkoittaa sitä, kun tunnet epäonnistuneesi täydellisesti naisena olemisessa sen eri muodoissa, esimerkiksi käyttäytymisessä, pukeutumisessa ja eleissä. Niinä päivinä tuijotan vastaan tulevia naisia, ja koen, että jokainen heistä on onnistunut jollain lailla minua paremmin naisellisuuden esiintuomisessa. He ovat kauniimpia, heillä on pidemmät hiukset, huulissa punaa, peppua puristavat farkut, siniset silmät, täydellinen tyylitaju, makea laukku, mystiset aurinkolasit ja salaperäinen hymy huulillaan.
Minä puolestani löntystän katua ikivanhassa, roikkuvassa pipossani ja ylisuuressa parkatakissa tuntien itseni jokaisen vastaan kävelevän kaunokaisen myötä vähemmän haluttavaksi. Häpeilen lyhyitä hiuksiani, joissa on maailman kammottavin juurikasvu ja ”leikkasin hiukseni saksilla” tyyppinen malli. Törmäilen ihmisiin, pyytelen anteeksi. Pyytelen anteeksi koko olemassaoloani.
Olen sentään vetänyt korkkarit jalkaan, mutta nekään eivät tunnu ryhdittävän ryytynyttä olemustani. Pikkuvarvasta hiertää, askellus sattuu. Tätätkö se naisena oleminen sitten on? Pitäisikö minun kärsiä enemmän, jotta tuntisin oloni paremmaksi? Puristaa reiteni ylikireisiin farkkuihin ja paleltua ohuessa nahkatakissa?
Koulun käytävää aikaisemmin aamulla kävellessäni joku vihelsi perääni. Silloinkin ajattelin, että kyseessä täytyy olla vitsi.
En ole kuitenkaan niin epäitsevarma, että antautuisin täysin itsesäälin valtaan.
Kaikki tämä stressi, epätoivo ja itsensä etsiminen nimittäin muhii ainoastaan oman pääni sisällä. Meidän, naisten, päiden sisässä. Ja niin ironiselta kuin se kuulostaakin, useimmiten pahimpia arvostelijoita eivät ole miehet tai media, vaan toiset naiset.
Zaran kassajonossa ymmärrän, että valkoiset farkut ja rahan kuluttaminen merkityksettömään materiaan ei ole vastaus mielessäni poukkoilevaan myllerrykseen. Mitkään mekot, huivit, meikit, ripsienpidennykset tai korkokengät eivät paranna epävarmuutta naisena olemisesta. Muutoksen on tapahduttava mielen sisällä.
Aloitan muistelemalla kaikkia niitä päivääni piristäneitä kommentteja, joita olen elämäni aikana saanut. Sainhan niitä tänäänkin, hauskoista kynsitarroista, mutten ole kiinnittänyt asiaan huomiota. Kehuja kertyy lopulta kymmenittäin mieleni sisälle. Yksi ystäväni kehui hetki sitten minusta otettua kuvaa esteettiseksi ja minua kauniiksi. Toinen ystäväni kehui höpsöjä kukkahousujani, kolmas sanoi hoikaksi. Yksi luokkakaverini kysyi joskus, missä käyn kampaajalla, kun hiukseni ovat niin ihanat.
Keskustelen äitini kanssa koko naisena olemisen dilemmasta, ja lopulta pystyn nauramaan kaikelle päivän aikana tapahtuneelle sekoilulle. Kyseessähän on täysin länsimainen ongelma: olen terve, minulla on varaa hyvään ruokaan ja koulutukseen, tapaan joka päivä ihania ihmisiä, mutta mikä tärkeintä, minulla on aikaa murehtia niinkin turhanpäiväistä asiaa kuin omaa ulkonäköäni.
Naisena olemisessa on monta kysymysmerkkiä, murhetta ja ongelmaa, mutta sitäkin enemmän iloa, naurua ja elämänmakua. Tänään aion olla sellainen nainen, joka on oikeasti ylpeä ja onnellinen omasta naiseudestaan.