”Purista sitä pötköä” ja muita sushi-viisauksia

Viime tiistaina tähän aikaan illalla oli jännät paikat. Aloittelimme nimittäin ystäväni kanssa (kumpikin ensimmäistä kertaa elämässään) sushin tekoa.

p6260186.jpg
 
Miten tähän päädyttiin? Kävimme jonkin aikaa sitten ystävän syntymäpäivien tiimoilta ulkona syömässä, ja tuolloin valittelimme, miten kotona tulee kokkailtua jotakin jännää tai edes uutta niin hävettävän harvoin. No, sushipötköistä vasta jännitystä saatiinkin!
 
p6260189.jpg
 
p6260190.jpg
 
Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka tekevät sushia. Sushin teko vaatii kärsivällisyyttä, aikaa, osaamista, tietoa ja taitoa… Miten väärässä olinkaan.
 
Sushin tekeminen oli oikeastaan naurettavan helppoa. Käytössämme oli tavallista puuroriisiä, joka ensin keitettiin. Riisiä ei parane keittää liian pehmoiseksi, sillä muuten sen suutuntuma tuskin on kovin miellyttävä. Sekaan heitettiin etikkaa, suolaa ja sokeria, ja tahmainen seos oli valmis. Ei muuten kannata lorottaa ihan hirvittävästi sitä etikkaa; tulee helposti aika pistävä maku. Ja se haju!
 
p6260207.jpg
 
Leväpaperi oli hirvittävän ohut. Oikeastaan koko homman vaikein vaihe taisi olla kökköisen riisimassan levittäminen tasaisesti paperille. Väliin kääräisimme wasabia, lohta ja kurkkua. Mmm.
 
Koska riisiä oli ihan runsaasti, teimme tavallisten maki-rullien lisäksi muutaman nigirin. Ystäväni kokeili myös neliskulmaisten makien painelemista, mutta pyöreinä sushien muoto säilyi paremmin.
 
p6260226.jpg
 
p6260217.jpg
 
Niistähän tuli ihan täydellisiä! Ekat sushit, jei. Ja törkeän hyvää.
 
Jostain syystä pötköjen pyörittely sai mielikuvituksen valloilleen, ja ruoanlaiton yhteydessä pääsi yksi jos toinenkin naurun pyrskähdys. Ehdotin ystävälleni, että hän voisi ottaa illalla poikaystävänsä vastaan Sinkkiksen Samanthan tapaan:
 
samantha_sushi.jpg
 
Mieleen jäi pyörimään idea sushibileistä. Harmi vain, etteivät toisen sukupuolen edustajat pahemmin innostu itämaan naposteltavista herkuista. Taitaapa jäädä siis jälleen kahden hengen pippaloiksi – mikä ei ole ollenkaan hullumpi idea sekään.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä DIY

Synttäripitsaa Tintåssa ja ihana Helsinki

Kun katselen tämän palstani juttuja, tulee olo, että viime aikoina on tullut syötyä hyvin. Kesätyön mukanaan tuoma rahapussin pullistuminen lienee yksi syy tapahtuneeseen.

tinta_kartta.jpg

Sunnuntaina syötiin taas hyvin, tällä kertaa Turussa. Juhlistimme armaan siskoni vanhenemista pitsoistaan kuuluisassa Tintåssa, jonne olen haikaillut jo puoli vuotta Eeva Kolun ja muiden bloggarien innostamana.

tinta_pitsa.jpg

Ja pitsaahan sitä sitten syötiin. Valitsin savulohi-feta-pitsan, joka osoittautui nappivalinnaksi, kuten siskonikin osasi jo ennakolta kertoa. Pohja oli ihanan rapsakka ja ohkainen, täytteitä juuri sopivasti, päällä tuoretta rucolaa. Pitsa oli hauskasti soikean mallinen ja tarjoiltiin puisella tarjottimella. Kivaa vaihtelua. Ja jälleen hyvää viiniä, raikkaan kesäistä valkkaria. Mmm.

tinta_suklaakakku.jpg

Eikä jälkiruokana tarjoiltu suklaakakkukaan tuottanut pettymystä. Moussemaisen pehmeä kakkupala oli kivan erilainen, verrattuna perinteisiin mudcake-viritelmiin. Ja mansikoita. Näillä eväillä ei mennä vikaan.

Evästä jäi vähän kotimatkallekin; pitsa oli sen verran runsas, että nappasin loput dogibagiin mukaan. Oli muuten yksi hienoimmista bageista jonka olen saanut, kyllä tätä kelpaa kiikuttaa kainalossa:

dsc_0384.jpg

Lahjoin siskoa Nudgesta löytämälläni Baggun pussukalla. Myyjä valisti, että se on valmistettu vanhan sohvan nahasta. Isäni vitsaili, että sohva oli varmaan valmistettu sitten vanhan lehmän pehvasta.

dsc_0374.jpg

Kotimatkalla Helsinkiin luin siskolta lainaamaani Siri Hustvedtin kirjaa The Summer Without Men ja mietin syntyjä syviä. Lippumyyjä oli ymmärtänyt kommentini ”ei sitten lastenvaunuun” sillä, että haluan täydellisen hiljaisuuden ja varasi paikan kahden hengen kopista, jossa sain istua omassa ylhäisyydessäni koko matkan. 

Katselin ikkunasta sateista pääkaupunkia, ja mietin jälleen kerran, kuinka onnellinen olenkaan, kun saan asua täällä. Miten ihana kaupunki, ja mä asun täällä. Aina sitä ei huomaa, kun on mukamas niin kiire.

Onneksi välillä havahtuu, ja muistaa.

 

(Pahoittelut muuten sumeista kuvista. Aina ei jaksa räpsiä järkkärillä.)

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ajattelin tänään