Yhdeksän ruokalajin jälkeen

Perjantaina vietimme supermukavan päivän työkavereiden kanssa. Kyseessä oli eräänlaiset jäähyväiset, jotka jätettiin lounasriteilyllä, hieronnoilla sekä illallisella Farangissa. Voisiko enää parempaa toivoa?

15062012875.jpg

Olen himoinnut Farangiin siitä lähtien, kun kuulin äidiltäni sen olemassaolosta – hänkin oli illallistanut siellä työporukan kanssa. Viimeisen parin vuoden minulla on kehkeytynyt ihailunsekainen rakkaussuhde aasialaiseen ruokaan, joten oli aivan huippua päästä syömään tällaista ruokaa vieläpä fine dining -ravintolaan perinteisten kympin annoksia tarjoilevien pienten ravintoloiden sijaan.

Farang on hieman piilossa, mutta paikka itsessään on aivan ihana. Hämyisä tila, kynttilöitä, pitkiä pöytiä ja supermukavat ja asiantuntevat tarjoilijat. Toisin kuin useimmissa ”hienoissa” ravintoloissa, Farangin ilmapiiri on rennon avoin ja casual tiukkapipoisen pikkurillien koukistelun sijaan. Very nice.

15062012877.jpg

Ja ne ruoat. Valitsimme listalta yhden maistelumenun, joka piti sisällään yhdeksän ruokalajin ilotulituksen. Lisäksi tilasimme mukaan suositellun viinivalikoiman, jossa juomat vaihtelivat ruokalajin mukaan.

Heti alkuun tarjoiltu vihersimpukka tuntui suussa miellyttävän pehmeältä ja räjäytti makuaistin valloilleen. Hullaannuin täysin ja menetin objektiivisen arvostelukykyni täysin koko illallisen ajaksi. Mieleni teki miltein huutaa: Tomi Björk, I adore you! 15062012883.jpg

Mutta. Ensinnäkin arvostelukykyäni sumensi se, etten ollut aiemmin päässyt kokemaan vastaavaa tilannetta – tottahan toki yhdeksän ruokalajia saa kenet tahansa hurmokseen. (Ja ne viinit.)

Ruoka oli todella hyvää, raaka-aineet harkittuja, kaikki oli hyvin koossa. Mutta kun vertaan Farangin makuja esimerkiksi piskuisen Tom Jam Thai Gourmet’n curryannokseen, täytyy sanoa, että thai-mamma tarjosi aidompia aasian makuja kuin  Björk. (Tosin mainittakoon, etten ole koskaan matkustanut Aasiaan enkä näin ollen myös syönyt siellä, joten mistäs minä mitään tiedän.)15062012893.jpg

Pienelle ihmiselle yhdeksän ruokalajia on aivan liikaa. Jokaisella annoksella joutui hieman säästelemään, että jaksaisi vielä seuraavan. Kenties annoskoot olisivat voineet siis olla pienempiä? Viiniäkin olisi pitänyt kitata aika tiukkaan tahtiin, mikäli olisi halunnut tyhjentää kaikki lasit.

Jälkikäteen jäi erittäin piukea mutta onnellinen olo. Farang on ihana paikka viettää aikaa hyvien ystävien kanssa, maistella uusia makuja ja keskustella rauhassa. Ruoan jakaminen tekee tilanteesta myös mukavan intiimin, joten ravintola sopii oivallisesti treffipaikaksi. Ainakin minä olisin otettu tällaisesta ravintolavalinnasta!

15062012897.jpg

Kyllä mun edelleen tekee vähän mieli huikata kiitoksia Björkille. Ihana ravintola, ihana ilta.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ajattelin tänään

Verkkokauppaneitsyys korkattu

Tein eilen elämäni ensimmäisen tilauksen ulkomaiseen verkkokauppaan. En kuitenkaan hihkunut onnesta prosessin jälkeen, vaan kihisin pikemminkin kiukusta ja kaaduin sänkyyn koko rumban aiheuttaman ärsyynnyksen takia.

Tilaus lähti Urban Outfittersille, jossa on juuri alkanut muikeat alennusmyynnit. Kannattaa kurkata!

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt itselleni reppua. Pidän kovasti Fjällrävenin Kånkenista, mutta niitä heiluu katukuvassa nykyään niin runsaasti, että olisi mukavaa hankkia joku vähän erilainen. Tähän sitten päädyin:

5771420240100_brown_l1.jpg

…ja taisipa sieltä alesta lähteä pari muutakin juttua mukaan, kuten laukku, huivi ja jumpsuit. Hämmennyin hieman itsekin tuosta jumpsuitista, sillä sen värit eivät todellakaan ole sellaisia, joihin tavallisesti pukeutuisin. Kenties vaate olikin juuri sen takia niin kiehtova. (Mallitytön täydellinen polkkis saattoi olla myös osasyyllinen ostopäätökseen. Kuvittelen itseni samanlaisessa lookissa…Hiusten kasvattamiseen tosin kuluu varmaan seuraavat viisi vuotta.)

5126465544685_white_l1.jpg

Sain tuhrattua illastani peräti puoli tuntia itse tilauksen tekemiseen, kun taistelin ”my account” -kohdan kanssa. Minä hölmö kun en tajunnut, että sivusto herjasi plusmerkistä, jonka laitoin puhelinnumeron 358-tunnuksen eteen. Duh!

Vähän pelottaa, tuleeko tilaus perille. Tein koko homman aikalailla hetken mielijohteesta sen enempää ajattelematta – mikä on jo sinällään aika pelottavaa, koska teen tällaisia päätöksiä todella, todella harvoin.

Luulen, että tein oikein. Mutta sen näkee oikeastaan vasta sitten, kun tavarat ovat turvallisesti sylissäni.

 

 

Muoti Ostokset Trendit