Inhoan blogien ensimmäisiä, turhia esittelytekstejä. Ne aiheuttavat ainoastaan vaivaantuneen olon sekä kirjoittajalleen että lukijalle, ja lopulta on helpottavaa, kun tervehdys hautautuu tuoreempien tekstien alle.

Silti tunnen pakonomaista tarvetta jollakin lailla selitellä tätä palstaa.

Olen useita vuosia pohdiskellut oman blogin perustamista. Itse asiassa perustinkin lukioaikoina yhden, mutta se kuoli varsin nopeasti kasaan. Sairastuin epäluuloisuuteen ja jatkuvaan perfektionismin kaipuuseen. En kyennyt aloittamaan alusta.

Tänään oli ihan normaali päivä, aika tylsä itseasiassa. Söin aamulla mikropuuroa. Tein koulutöitä. Ulkona satoi vettä, joten jäin sisälle jumittamaan. Siivosin. Sitten istahdin koneelle, ja rekisteröin itseni tänne.

Mitä siitä.

Mitä siitä, että en osaa kirjoittaa yhtä sukkelasti kuin Stella Harasek. Mitä siitä, etten osaa kuvata niin ihania valokuvia kuin henkilökohtainen bloggari-idolini Eeva Kolu. Mitä siitä, että elämäni ei ole yhtä hehkeää kuin naapurimaalaisen Sandra Beijerin.

Kaikki on hetken tässä. Kaikkea voi kokeilla.

Ja niin aion nyt tehdä.