Pikaterkut New Yorkista

DSC_3591 copy.jpg

Pikaiset terveiset New Yorkista! Tällä hetkellä makoilen hotellin valkeiden peittojen alla (kerroksia on ainakin kolme) ja yritän etsiä televisiosta kanavaa, jolla kerrottaisiin lisää parhaillaan juhlittavasta Met Ball Galasta. Etenkin Sarah Jessica Parkerin yllä nähty Oscar de la Rentan puku sekä Rita Oran sulostuttama Donna Karanin puku kimaltelevine asusteineen jäivät mieleeni. Hetken jo harkitsin, että lähtisin itse paikan päälle stalkkaamaan julkkiksia, olenhan kerrankin itse New Yorkissa! Päädyin kuitenkin selaamaan Twitterin kuvavirtaa.

Muoti väritti myös maanantaiaamuamme, kun suuntasimme ostoksille Financial Districtin Century21 -tavarataloon. Lähdin matkaan varovaisin mielin, sillä olen huono penkomaan vaateröykkiöitä ja tekemään löytöjä. Vaan kuinka kävikään! Poistuin paikalta kahden kassillisen kanssa, ja jäin vielä haaveilemaan muutamasta pikkuhankinnasta. Katsotaan, sorrunko poikkeamaan tavarataloon vielä uudelleen…

Muutamassa päivässä ehtii jo yllättävän paljon. Olemme kiertäneet kaupunkia paljon niin jalan kuin metrolla, istuskelleet ihanissa puistoissa ja kävelleet useassa eri kaupunginosassa. Tämänpäiväinen kiskoköysirata-ajelu Roosevelt Islandille oli varmasti yksi matkan mieleenpainuvimmista hetkistä. Päivitän teillekin kuvia matkastani, kunhan ehdin käsitellä niitä hieman! Voitte kuitenkin seurata liikkeitäni ja kuviani jo nyt Instagramin @sundayblondie -nimimerkin kautta.

Nyt tämä tyttö rauhoittuu, syö kuvassa näkyvät hedelmät ja painuu sitten pehkuihin – huomenna luvassa olisi kävelyretki Brooklyn Bridgeltä Brooklyn Heightsiin, sillä Foreca lupaa +17 astetta ja aurinkoista säätä.

xo Hanna

Muoti Ruoka ja juoma Matkat Trendit

onnellinen Helsingissä, onnellinen Nykissä

IMG_2971.jpg

Aika juoksee taas niin nopeasti, ettei millään ehtisi tehdä kaikkea! Siitepölyallergia kutittaa silmiä, viimeiset kouluraportit odottavat tekijäänsä, haalarimerkit pitäisi ommella ennen vappurientoja, työsopimus allekirjoitettava ja New Yorkin todo-lista käydä läpi. Huh!

Matka Nykiin starttaa perjantaina, mutten vieläkään täysin käsitä, että olen lähdössä. Matkavalmistelut aiheuttavat myös lieviä tärinöitä: olenko muistanut listata kaiken tärkeän ja tarvittavan?

Rakastan listojen tekemistä. Nykin matkalistani on sekalaisesta kokoelma kauppoja, dinereita, kahviloita ja nähtävyyksiä, joissa olisi kiva käydä. Aion ottaa lentokoneeseen vielä kolme matkaopasta, jotka ehtii hyvin lukaista läpi 8-9 tunnin lennolla.

En ole ”matkasuorittaja”, jonka on pakko suhata nähtävyydestä toiseen nääntymykseen asti, mutta suunnittelen mielelläni matkojani jo etukäteen. Esimerkiksi mielenkiintoisten ja paikallisten pikkuravintoloiden etsiminen voi olla paikan päällä haastavaa – nälkäisenä sortuukin useimmiten heti ensimmäiseen vastaantulevaan vaihtoehtoon, joka voi osoittautua pettymykseksi. Siksi olenkin selannut innolla etenkin Mondon opaskirjan ravintolaosioita, joka kertoo kattavasti eri kaupunginosien parhaimmista ruokapaikoista.

IMG_2994.jpg

IMG_2997.jpg

Kuvissa epämääräistä päivän asua sekä onnellinen ja helpottunut tyttö. Mikä siinä on, että kaikki loksahtaa aina paikoilleen ennemmin tai myöhemmin?

Edessäni siintää värikäs vappu ystävien seurassa, jännittävä matka New Yorkiin, uusi, haasteita tarjoava työ ja mieletön kesä Helsingissä. Saisko jo kilistellä?

Ihanaa vappua, tyypit!

xo Hanna

ps! Jos en anna itsestäni kuulua muutamaan päivään (=viikkoon), se johtuu siitä, että olen reissussa. You gotta LIVE YOUR DREAMS, baby! 

Muoti Matkat Ajattelin tänään Päivän tyyli