koulutyttö, joka ei koskaan nukkunut

img.jpg

Nyt tapahtuu taas niin paljon kaikkea samaan aikaan, että pienen ihmisen pää tahtoo mennä aivan sekaisin. Mielessä risteilevät muun muassa opiskelut, työharjoittelu, asunnon etsintä, matkailu, vapaa-ajan projektit ja kesätyöt.

Pääni sisällä vallitsee niin kova meteli, ettei ole ihme, että nukkuminen on jäänyt vähäiseksi – kun sadat mietteet ottavat vallan klo 23:00, valvon vielä monta tuntia.

Mutta kuten kerran äidilleni totesin: nämä asiat (koulu, omat työt ja projektit, ystävät, matkailu) pitävät minut liikkeellä. Niin kauan, kun nautin tekemistäni asioista, ei muutama valvottu yö tunnu missään.

Viime viikoilla heräsin aatteistani sen verran, että harhailin pitkästä aikaa inspiroituneena vaatekaapilleni. Olen ollut aina heikkona kauluspaitoihin, ja suloinen ”koulutyttö-look” tuntuu taas keväällä ajankohtaiselta – ohuet sukkahousut ja minihame tuntuvat luksukselta talvikuukausien jälkeen. Henkreilla roikkuu kuitenkin pastellisävyjen sijaan enimmäkseen synkempiä sävyjä, joten päivän asu koostui mustasta sekä pienestä pilkahduksesta valkoista ja glitteriä.

IMG_6432.jpg

Jumper New Yorker // kauluspaita Vero Moda // hame H&M // sukkahousut Åhlens

// kengät vintage // earcuff H&M

IMG_6463.jpg

Kolme kuukautta, ja tämäkin lukuvuosi on jälleen ohitse! Mihin nämä vuodet katoavat? Hui.

Mielessä pyörivätkin arkisten ajatusten lisäksi kesä, kesä ja kesä. Sanoinko jo kesä? KESÄ! Aurinko, paljaat varpaat nurmikolla, makeat mansikkamargaritat ja ihanat ystävät. Päätimme nimittäin erään ystäväni kanssa, että tämä on the kesä, sellainen, jolloin lähdetään spontaanisti piknikille, syödään hyvin ja nautitaan Helsingistä.

xo Hanna

 

Kuvat: Ulla Alakangas

Muoti Oma elämä Ajattelin tänään Päivän tyyli

bagelbrunssilla Yobotissa

DSC_2092.jpg

Jos pohdit vielä tulevan viikonlopun brunssipaikkaa, suosittelen suuntaamaan Töölöön jogurttijäätelökahvila Yobotiin. Sinne minäkin suuntasin viime sunnuntaina ystäväni kanssa – täydellisen bagelbrunssin perässä.

Toisin kuin monet muut brunssipaikat, Yobot tarjoaa valmiita annoksia buffet-pöydän sijaan. Neljäntoista euron bagelbrunssiin sisältyivät kaikki yllä näkyvät herkut: itse tehty bagel, levite, lohi, vihannekset, mozarella, hedelmät, jogurtti ja mysli.

Voin rehellisesti todeta, että brunssi oli kaikin puolin täydellinen. Ruoka oli laadukasta, Yobotin sisustus jännittävän persoonallinen ja palvelu ylitsepursuavan ystävällistä. Jokaiselle asiakkaalle etsittiin oma paikkansa, ja pieni liike täyttyi iloisesta puheensorinasta.

Koska tiesin, että Yobotin brunssi menee edelleen kuin kuumille kiville, saavuimme paikalle jo varttia ennen avausaikaa. Kun olimme istuskelleet syömässä puolisen tuntia, liikkeen ulkopuolelle alkoi kerääntyä nälkäisiä asiakkaita jonoksi asti. Näin ollen suosittelenkin, että saavut paikalle jo hyvissä ajoin, mikäli haluat nauttia brunssistasi rauhassa jonottamatta.

yobot1.jpg

Untitled-1.jpg

Täyttävän bagelbrunssin päälle tarjottiin tietysti Yobotin pehmoista froyoa. Päivän maku oli persikkafroyo, jonka kuorrutimme hedelmillä – minä tuoreversioilla, ystäväni kuivatuilla. Lisukkeiden valikoima oli varsin laaja, etenkin karkkien ja muiden makeisten osalta. Itse olisin toivonut sekaan lisää tuoreita hedelmiä, terveellisempiä vaihtoehtoja.

DSC_2105.jpg

DSC_2121.jpg

Täydellisen sunnuntaibrunssin ainekset? Paras ystävä tai parikin, levottomat jutut ja viihtyisä ympäristö. Yobotin lampaantaljoilla istuskellessa ei voinut tehdä muuta kuin rentoutua ja syventyä suunnittelemaan tulevan kesän sotasuunnitelmaa. Tänne on pakko päästä uudelleen!

Rentouttavaa viikonloppua,

xo Hanna

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Mieli