maanantain mukavin.

IMG_8587.jpg

Joulukuun toinen päivä, enää kaksikymmentäkaksi päivää jouluun! Mielessä pyörivät hankkimattomat joululahjat, äidin mausteiset piparit ja joululaulut, vaikka ajatuksten pitäisi nyt keskittyä ennen muuta viimeisiin koulutehtäviin ja töihin.

Annoin tänään itselleni luvan pukeutua mukavasti Marimekkoon päästä varpaisiin. Sain klassisen pallopaidan lukioikäisenä isoäidiltäni, joka on yhtä hulluna Marimekkoon kuin minäkin. Poikaystävältä viime jouluna saadut pallosukat ovat puolestaan kirkuvan punaiset, joten ne tuovat leikkisää vastapainoa mustavalkoiseen paitaan. 

Marimekon housut löysin kuukausi sitten kirpputorilta, kun haahuilimme ystäväni kanssa Kaivarin Kanuunalla. En löydä yleensä koskaan mitään Marimekon vaatteita kirppikseltä, sillä tangoissa roikkuvat vaatteet ovat useimmiten usean koon liian isoja. Kerrankin kävi tuuri! Housuissa on villaa, ja juuri siksi ne sopivatkin oivallisesti viileisiin talvipäiviin kotosalla. Takaosa istuu napakasti, kun taas etuosa on jätetty väljäksi taskuille.

IMG_8524.jpg

IMG_8550.jpg

IMG_8547.jpg

Kaivoin tänään myös esiin kreisilegginsit, joita käytän aina talvisin. Pohjoisesta ostamistani legginseistä löytyvät kaikki sateenkaarenvärit kuten vihreä, lila, keltainen, oranssi, sininen, beige… Katseet kääntyvät kerran jos toisenkin, kun kävelen kyseiset legginsit jalassani kadulla.

Siltä joulukuun kuuluisikin tuntua: supermukavalta ja hauskalta.

xo Hanna

 

Muoti Hyvä olo Päivän tyyli Trendit

top 5 epäonnistuneimmat joululahjat + takuuvarmat lahjavinkit

2d1cc54133c68bfb763f76b6a66e5854.jpg

Me kaikki olemme joskus sortuneet samaan: ostaneet paskan joululahjan, joka on huono niin lahjanantajan kuin -saajan mielestä. Turha pikkukrääsä, oman tyylin kanssa täydellisesti riitelevät vaatteet, omituiset kirjat ja pahanhajuinen hajuvesi kuuluvat tylsimpiin lahjoihin, joita olen jouluna saanut.

Lahjat eivät ole tietenkään joulun pääpointti, mutta eikö olisikin aika mukavaa sekä antaa että saada jotakin, mikä nostaa suupielet korviin asti?

Jotta pääsisimme paremmin sisälle joululahjan syvimpään olemukseen, listaan ensin viisi epäonnistuneinta joululahjahankintaa, jotka epätoivoinen joulupukki voi päähänsä saada.

TOP 5 epäonnistuneimmat joululahjat

Hajuvesi. Hajuvesi on yksi henkilökohtaisimmista ja juuri sen takia vaikeimmista lahjoista. Lahjanantajan tulisi tuntea täydellisesti lahjansaajan aistihermoja hivelevät tuoksut viimeistä piirtoa myöden, jotta katastrofilta vältyttäisiin. Sinun mielestäsi täyteläisen naisellinen ja myskinen tuoksu voi olla kauhistus kirpeän raikkaita tuoksuja suosivalle lahjansaajalle. Pikkuvinkki mieslukijoille: kukaan (teinityttöjä lukuun ottamatta) ei halua saada lahjaksi halpaa ja äklönmakeaa Henkkamaukan sprayta.

Astiat. Astiat ovat ihania, mutta kukaan ei kaipaa niitä kaappeihinsa pölyttymään määrättömästi. Astiat, kuten hajuvesi, ovat lopulta hyvin henkilökohtainen asia. Sinä saatat pitää Pentikin porokuvioisia glögimukeja hellyyttävinä ja suloisen jouluisina, mutta lahjansaaja ei välttämättä innostu lahjasta, jolla on vain rajoitettu käyttöaika. Kysy lahjansaajalta jo ennakkoon, kerääkö hän jotakin sarjaa, ja vältytte molemmat kiusalliselta tilanteelta.

Valmiit lahjapakkaukset. Onko mitään persoonattomampaa kuin valmiit tee- tai kosmetiikkapakkaukset? Valmiit paketit ovat tietysti helppoja ja nopeita hankkia, mutta ne viestittävät vahvasti, ettet ole jaksanut miettiä minuuttia pidempään lahjansaajan tarpeita. Välittämisen osoittamisen sijaan päädyt ostamaan samaa bulkkikamaa, johon tuhannet muutkin suomalaiset sortuvat hätäpäissään joka joulu.

Vaatteet. Väärä koko, lahjansaajalle sopimaton väri, väärä malli, huono materiaali… Vaatteiden hankkimisessa on niin monta epäonnistumisen kuoppaa, että kannattaa unohtaa koko juttu, ellei lahjansaaja ole antanut yksityiskohtaisia ohjeita toivomastaan vaatekappaleesta.

Konvehtirasia. Are you f*cking kidding me? Jouluna vedetään muutenkin kaksin käsin suklaata. En tarvitse sitä enää yhtään enempää!

Ylläolevan listan jälkeen herää epäilys, että onnistuneiden joululahjojen keksiminen on lähes mahdotonta. Mutta ei se ole! Pienet harmaat aivosolut liikkeelle ja voilà – joulun parhain lahja on syntynyt.

TOP 4 onnistuneimmat joululahjat

Miehelle. Osta miehelle elektroniikkaa, ja et voi mennä vikaan. Poikaystäväni sanoin: ihan sama mitä se on, kunhan se on käsinkosketeltavaa ja siinä on vau-efekti (esim. partakone, joka puhdistuu itsekseen). Tämä on meille naisille aikamoista hepreaa, mutta mies on mielissään saadessaan uuden lelun, jota esitellään kavereille. Pisteet kotiin.

Ystävälle. Käytä hetki aikaa aivonystyröidesi herättelemiseen ja mieti, mitä ystäväsi rakastaa. Minulla on esimerkiksi yksi ystävä, joka on hulluna Marimekkoon. Näin ollen yksinkertaisinta olisikin suunnistaa suoraan Marimekolle ja hankkia sieltä jotakin suloista. Toinen ystäväni rakastaa Muumeja. Jokaisella lahjansaajalla on jokin oma juttunsa, josta hän on innostunut lähes fanaattisesti.

Vanhemmille. Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, keski-ikäisillä ihmisillä on jo aikalailla kaikkea. Meillä koti pursuaa etenkin kirjoja, sillä molemmat vanhempani ovat varsinaisia lukutoukkia. En haluaisi antaa vanhemmilleni turhaa tavaraa, joka jää nurkkiin pyörimään. Lehtitilaus yllättää lahjansaajan iloisesti joka kuukausi, ja siitä on iloa pitkään. Isäni kehuu edelleen onnistunutta Time-lehden tilausta, jonka annoin hänelle lahjaksi viime jouluna. Lahjan voi laittaa käytön jälkeen kiertoon, jolloin ne eivät jää lojumaan käyttämättöminä nurkkiin.

Kenelle tahansa. Lahjakortit ovat kuolettavan tylsiä, mutta lahjansaajaa ajatellen mainio paketti. Kuka muka ei haluaisi saada Stockmannin lahjakorttia, jolla voi hakea Herkusta ihania kakkusia tai kosmetiikkaosastolta hajuveden? Osta lahjakortin mukaan kaunis joulukortti tai tee se itse. Lahjakortti on lopulta aina parempi vaihtoehto kuin kiireessä ja epävarmuudella hankittu lahja.

Have fun on your shopping spree! Yhden asian joudun kuitenkin paljastamaan: on täysin se ja sama, onko lahjansaajia kaksi, kuusi tai kymmenen. Joululahjojen hankinta tulee olemaan aina yhtä hankalaa.

xo Hanna

// We’ve all done the same: bought a shitty xmas present that nor you or your friend liked. This is why a made a list of the presents that are hardest to buy (perfume, china, ready gift boxes, clothes & fondants) and of the presents that will make your boyfriend/friend/family members smile (electronics, favorite brands, magazines & gift cards). Have fun on your shopping spree!

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään