Aamu, suihku, vaatekaapille. Tuijotan hiukset pörrössä vaatepinoja, tunnen, kuinka vesipisarat valuvat niskaani pitkin, kylmä hiki nousee otsalleni. Hypistelen epämääräisesti muutamaa paitaa, kumoan kaikki vaihtoehdot, tuskastun. Mitä hemmettiä puen tänään päälle?

On olemassa hyviä ja huonoja vaatepäiviä, mutta vaatekaappini sisältö on olotilastani huolimatta aina yhtä masentava. Sisimmältään kyse ei ole tietenkään vaatekaapista, vaan itsestäni – omasta laiskuudestani paneutua erilaisten asujen keksimiseen, inspiroitumiseen ja uuden kokeilemiseen. Toisekseen kyse on myös naisen omintakeisesta kyvystä tehdä pukeutumisesta maailman isoin ja merkittävin päivän numero.

Mitä vaatekaapistani sitten löytyy?

Vaatteita, joita en koskaan pidä, mutta joista en halua luopua. Arkipäiväisiä lempivaatteita. Bilemekkoja, jotka on säästetty parempiin tilaisuuksiin – näitähän voisi käyttää arkenakin, oikein asustettuna? Muutama urheiluvaate, liikaa housuja, likaa trikoota. Ja tietysti se tietty ryhmä vaatteita, joiden on aika lähteä. NYT. HETI.

Tyyli muuttuu paitsi iän, myös asuinpaikan ja ympärillä olevien ihmisten myötä. Lukioikäisenä arkiasuni koostui lähinnä mustista housuista, pitkähihaisesta trikoopaidasta ja mustista Converse-tossuista. Pari vuotta sitten himoitsin yltiöromanttisia Sofia Coppolan elokuvien tyttömekkoja, pisamia, pyöreitä rillejä ja oranssia tukkaa. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut kaivata aikuisempaa lookia, korkokenkiä ja huulipunaa. (Tosin pieni leikittely aina houkuttelee, esimerkiksi nämä Vanssin neonkeltaiset leopardikengät.)

Toivon, että poikakaverini pääsee lääkikseen, valmistuu jonkin erityisalan tohtoriksi ja alkaa tienata kasoittain rahaa. Koska mies vetää putkeen 16 tuntista päivää emmekä ehdi koskaan nähdä, minulle jää loistavasti aikaa yksinäiseen shoppailuun. Kuka ne rahat muuten käyttäisi?

Just kidding. Olen suomalainen, itsenäinen nainen, joka ei miehen rahoja kaipaa – pikemminkin vahvan olkapään ja kärsivällisen luonteen, johon voi tukeutua unelmien uran saavuttamisen vaikeimpina hetkinä. Meneekö liian syvälliseksi?

Totuus on se, että vaikka minulla olisikin unelmien vaatekaappi (=vaatehuone, kuten kuvista käy ilmi), elämä ei välttämättä hymyilisi: mielestäni tyylissä ei ole niinkään kyse vaatteista, vaan itsensä ja omien mieltymystensä hyväksymisestä sekä tiedostamisesta. Siitä, miten vaatteensa kantaa. Asenteesta. Hyvästä fiiliksestä, joka tarttuu muihinkin ihmisiin.

Aika kurkata peiliin vaatekaapin sijaan?

Kuvaa klikkaamalla pääset sen lähteeseen.