Oloni on yhä hämmentyneen pökertynyt eilisestä. Kävimme katsastamassa ystäväni kanssa kohutun The Great Gatsbyn, joka todellakin osoittautui kuukausia jatkuneen hypetyksen arvoiseksi. Olen yhä miltei sanaton, mutta yritän jotenkin puristaa tuntemukseni sanoiksi.

Kaikki oli elokuvassa lähes kuolettavan kaunista. Naisten tanssin tahdissa pomppivat helminauhat, alkoholista kimaltavat coctaillasit, ilmassa pöllyävä glitter, suihkulähteestä roiskuvat vesipisarat, punaisena välkehtivät huulet, salaperäisesti meikatut silmäparit, pinkkinä hehkuvat ilotulitukset… Ne juhlat! En tiedä, mikälaisia pippaloita ihmiset ovat todella järjestäneet 20-luvulla, mutta elokuvan perusteella meno oli yhtä kreisiä kuin nykyään.

Mielettömän miljöön lisäksi elokuvassa parasta olivat, tietysti, itse näyttelijät. Olen aina pitänyt Carey Mulligania kauniina, mutta elokuvan jälkeen muutin käsitystäni – nainen ei ole vain kaunis, pikemminkin häkellyttävän kaunis. Onko maan päällä toista yhtä suloista olentoa? Jokainen kimaltava katse uhkui rakkautta, hellyyttä ja sellaista ylitsepursuavan naisellista esanssia, jota harvoin tavallisilla ihmisillä tapaa.

Taisin pidättää joka kerta hieman hengitystäni, kun Leonardo DiCaprio katsoi suoraan kameraan. Onko kenelläkään noin sinisiä silmiä? Olen tullut siihen lopputulokseen, että DiCaprio on kuin vuosikertaviini – se vain paranee vanhetessaan. En ollut erityisen ihastunut näyttelijään Titanicin aikoina, mutta poikamaiset kasvonpiirteet yhdistettynä aikuisen miehen charmikkuuteen jättää jälkensä jopa minuun.

Valloittava hymy, vahva katse, täydellisen hallitut liikkeet ja istuvat puvut olivat kaiken kaikkiaan jo melkein liikaa. Suloisimmillaan mies on kuitenkin ”haavoittuneimmillaan”, vettä valuvana ja hämmentyneenä, tavatessaan rakastamansa naisen monien vuosien jälkeen.

The Great Gatsby on rakkaustarina parhaimmillaan: sydäntä riipivä, epätoivoinen ja päällisin puolin täydellinen. Kesken elokuvan mieleni tekee pompahtaa seisomaan, tarttua henkilöhahmoja hartioista ja ravistaa kunnolla. Miksi te ihmiset teette rakkaudesta ja rakastamisesta niin vaikeaa? Miksi ette voisi vain yksinkertaisesti olla yhdessä happily ever after?

Sitä se rakkaus kai sitten on, itkua, huutoa ja epätoivoa, jopa elokuvissa. Todellisuuskaan ei ole monesti sen parempaa. Oh irony.

Aivan liian kauan jatkuneen hehkutuksen jälkeen aion antaa vielä pisteet Gatsbyn soundtrackille. ’A little party never killed nobody’ sopii oivallisesti juhlafiiliksen nostattamiseen, oli kyseessä sitten 20-luvun tyyliset illanistujaiset tai perinteinen baari-ilta.

Poimin elokuvasta ihanan kliseen lausahduksen, jonka Daisy kuiskaa Jay Gatsbyn korvaan näiden tanssiessa kaksin kynttilöiden valaisemassa, valtavassa salissa:

”I wish I’d done everything on Earth with you.”

Voisin katsoa tuon kohdan elokuvasta uudelleen ja uudelleen, kyllästymättä koskaan.