Hanok folk village & Bukhansan

Juuri tuli kuukausi täyteen Soulissa, meneepä aika nopeasti! Ajoittain iskee pieni koti-ikävä, varsinkin nyt kun arki pyörii normaalisti, mutta viihdyn edelleen tosi hyvin täällä. Viime lauantaina oli vaihtarijärjestön järkkäämä päiväretki perinteiseen Hanok-kylään, sekä illalla grillibileet. Oli kivaa viettää päivää isommalla porukalla. Koko retki maksoi myös vain 20 000 wonia, ja siihen sisältyi ruoka ja juoma tarjoilu. Suuresta turistimäärästä huolimatta Hanok-kylä oli hieno historiallinen paikka, jossa pääsi tutustumaan muinaiseen korealaiseen elämäntapaan. Harmi vain, että keskellä päivää iski hirveä myrsky ja räntäsade, jonka takia ei päästy kunnolla katselemaan paikkoja.

Käytiin myös sunnuntaina patikoimassa Bukhansan-vuorella. Oli ihana sää ja kiivettiin ihan vuoren huipulle, josta oli todella upeat näkymät. Meitä oli yhteensä ehkä 20 ihmistä. Patikoitiin noin kuusi tuntia, minkä jälkeen oltiin kaikki aika poikki. Reitti oli yllättävän haastava, ja korkealle päästyä se muuttui todelliseksi vuorikiipeilyksi. Me ei ihan osattu varautua sellaiseen, mutta saatiinpahan hyvät naurut kun yritettiin selvitä ylös saakka. Oli kuitenkin todellakin sen arvoista! Korealaiset rakastaa ilmeisesti patikointia, koska Bukhansankin oli täynnä ihmisiä lapsista vanhuksiin. Osa meidän porukasta jatkoi patikoinnin jälkeen korealaiseen kylpylään, joita täällä on tosi paljon,  mutta itse olin niin väsynyt että suuntasin suoraan kämpille lepäämään. Suunnitelmissa olisi tehdä reissu vielä uudestaan myöhemmin keväällä, kun on lämpimämpi.

Välitentit alkaa pikku hiljaa lähestyä, ja arkipäivät meneekin lähinnä nyt koulun parissa. Ihan kiva on kuitenkin ollut päästä jo tavalliseen rytmiin. Kävin myös koulun järjestämässä ilmaisessa terveystarkastuksessa, joka sujui kielimuurista huolimatta ihan hyvin. On ollut kiva huomata, että mun alkeellisetkin korean taidot on hieman kehittynyt ja niillä pärjää jo yllättävän hyvin täällä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *