Viikonloppujen menoja ja meininkejä
Tervehdys kaikille!
Nyt ollaankin yli kuukausi jo oltu täällä (47 päivää, jos tarkkoja ollaan!), kylläpäs aika kuluu nopeasti. Jäljellä on enää noin 110 päivää eli yli neljäsosa täällä ollaan jo oltu!
No, mutta mennäänpäs sitten jo asiaan! Koska suuremmat tapahtumat painottuvat täällä paljolti viikonlopuille, kerrotaan nyt viimeisen kolmen viikonlopun tapahtumia. Eli ensin 26–28.2. viikonloppuna meillä oli ohjelmassa vaihto-opiskelijajärjestö ESN:n uusille vaihtareille järjestämä perehdytys-/tutustumisviikonloppu. Perjantaina lähdettiin siis bussilla liikkeelle ja ajeltiin kolmisen tuntia kohti kaakkois-Belgiaa ja Ardenniineja eli Belgian vuoristoa. Perille päästiin pimeän aikaan, joten vähän jäi hämärän peittoon millaiseen paikkaan oikeastaan saavuttiin. Perjantaina illalla ohjelmassa oli vielä cantus eli belgialaisten opiskelijoiden perinteinen laulujuhla ja lauantai-aamuna herättiinkin sitten virkeinä aamupalalle ja nähtiin myös, että olimme saapuneetkin viehättävään belgialaiseen maalaiskylään keskelle vihreitä nyppylöitä, joita belgialaiset ilmeisesti kutsuvat vuoristokseen. Lauantaina päivällä aktiviteetiksi sai valita lyhyehkön vaelluksen luonnonhelmassa tai kierroksen paikallisella olutpanimolla ja niinpä me lähdimme vähän tutustumaan Belgian luontoon. Maisemat olivatkin oikein kivoja, mutta havupuut ja purot muistuttivat aikalailla Suomen maisemia, joten mitään kovin ihmeellistä ei tullut vastaan. Illemmalla pistettiinkin parhaat vaatteet (mitä Belgiaan oli mukaan otettu) päälle ja vietettiin gaala-iltaa, syötiin ja juhlittiin (sivistyneesti tietenkin) ja meidät yllätettiin vielä kasino-peleillä, joita sai leikkirahoilla pelata mielensä mukaan. Sunnuntaina heräiltiin, syötiin aamupala ja pistettiin kamat kasaan ennen kuin suunnattiin bussin nokka kohti Antwerpenia. Kotiin saavuttiinkin melko väsyneinä viiden aikaan illalla.
Seuraavana viikonloppuna suuntasimme lauantaina (eli 5.3.) suomalaisen ja australialaisen ystävämme kanssa Kölniin. Lähdimme matkaan aamulla junalla ja perille kohteeseen saavuimme puolilta päivin. Valitettavasti Kölnin sää ei meitä oikein suosinut ja sateenvarjot pitikin heti kaivaa esiin. Katsastimme katedraalin, kiertelimme vanhassa kaupungissa, kävimme katsomassa maisemia Köln Triangle-nimisen tornin huipulta, ihailimme rakkauslukkojen täyttämää Hohenzollern-siltaa sekä maistelimme tietysti muutamat kölsch-oluet sekä omenastruudelit. Iltaa kohden sadekin lakkasi ja pääsimme ottamaan katedraalista muutamat kuvat vielä iltavalaistuksessakin. Haimme mäkkäristä eväitä matkalle ja hieman ennen kahdeksaa hyppäsimme junaan takaisin Antwerpeniin. Päivä oli oikein mukava ja onnistunut, lukuun ottamatta allekirjoittaneen hajonneita housuja.
Kaipasimme tekemistä myös täksi viikonlopuksi, koska täällä tuntuvat viikonloput aikalailla hukkaan heitetyiltä mikäli ei tapahdu jotain erityistä. Päädyimme lähtemään läheiseen Ghentin-kaupunkiin australialaisen ja italialaisen ystävämme kanssa. Meillä ei ollut suuria odotuksia Ghentiltä, koska olimme kuulleet siitä hieman ei-niin-mairittelevia kommentteja ja olimmekin suunnitelleet päivälle melko paljolti shoppailua. Ghent kuitenkin yllätti meidät täysin supersöpöillä taloillaan ja ihanalla olemuksellaan! Kaupunki oli aivan ihana ja sääkin oli kerrankin meidän puolellamme, jopa niin paljon, että auringonpaiste pilasi suurimman osan kuvista. Shoppailimmekin toki suunnitelmamme mukaan ja kunnon turistien tapaan kokeilimme myös kaupungin erikoisuutta: 1,2 litran olutta, jonka tilatessa täytyy toinen kenkä antaa tarjoilijalle takuuksi lasista. Oli oikein hauska päivä ja Ghent oli aivan ihastuttava kaupunki, johon voisi kyllä palata toistekin!
Lopuksi vielä suuret kiitokset äipälle ihanasta viikonpiristyspaketista! Kyllä näillä eväillä pärjää pari viikkoa, kunnes tulee ekat vierailijat Suomesta.
Terkuin
E&H