Luomukosmetiikkaa Dr.Hauschkan huulipuna

Taas on mennyt aikaa sitten viime kirjoitusten. Mielessä on koko ajan eri aiheita ja niitä tuntuu kyllä jatkuvasti tulevan lisää. Vielä jos löytyisi aikaa kirjoitella ajatusten tahtiin, niin olisi hyvä 🙂 Tässä nyt kuitenkin se, mikä on ollut päälimmäisenä mielessä…

Olen hurahtanut luomukosmetiikkaan ja -tuotteisiin ihan täysin. Olen tässä positiivisessa ”suossa” jo niin syvällä, että entiset tuotteet iholle laitettaessa eivät tunnu enää hyvälle. Olenkohan ihan terve ;D ?? Toisaalta, totuushan on kuitenkin se, että se määrä mitä nykyään käytämme tuotteita, kerää elimistöömme jatkuvasti suurta kemikaalikuormaa. Tiedättekö te mihin ne myrkyt kerääntyvät sisäelimien lisäksi? Kyllä, kehon rasvakerroksiin! Siihen kun lisätään vielä kaikki se mitä ilmasta hengitämme ja mitä suuhun laitamme, voi vain olla tyytyväinen itseensä siitä, kun jotain pientä pikku hiljaa putoaa pois ja vaihtuu puhtaaseen, joka ei kuormita kehoamme. Niin kauan aikaa kun myrkkyjä kertyy, tarvitsee keho rasvaa johon varastoida kaikki ylimääräinen. Sitä mukaan kun puhdistamme ruokavaliotamme ja vaihdamme tuotteet luonnontuotteisiin, voi myös keho luopua turhasta rasvakertymästä ja puhdistautua vähitellen. Toki itse rasvavarastojen kertymiseen vaikuttaa se, mitä suuhumme laitamme, mutta se onkin sitten asia erikseen…

…mutta, aiheeseen… 🙂 ja tähän väliin viime viikolla ilahduttaneet kukkaset! Löysin ihanan pienen kukkakaupan työpaikkani vierestä, josta varmasti käyn jatkossakin ostamassa kotiin kukkia ainakin näin talviaikaan, kun mun työmatkalla oleva lemppari katumyyjä on talviunilla! 🙂

kukat.jpg

Vähitellen olen tosiaan alkanut kokeilemaan uusia tuotteita ja tässä vaiheessa on lunnontuote puolelta käytössä suihkusaippua, käsisaippua, ihon kuorinta-aine, vartalovoide, sokeria käytän karvanpoistoon, kivi-deodorantti, kasvosaippua, kasvovesi, naamio, silmänympärysvoide ja kasvovoide.

Suunnitteilla olisi tähän sarjaan lisätä vielä kasvoseerumi ja yövoide. Ihonhoitotuotteista erilaiset öljyt, kuten monoi-, argania- tms. tulevat varmasti vielä lisänä tähän ihohoitokategoriaan ja täydentämään ihonhoitotuoterivistöäni 🙂 Hammastahnaa en ole vielä löytänyt vihloville hampaille…taitaa olla kemialla hoidettu sekin. Täytyy ehkä vain kokeilla ja katsoa miten käy. Pelkäämpä vaan, että vihlonta tulee nopeasti takaisin.

Seuraavaksi olisi vuorossa iskeytyä luomukosmetiikan kimppuun ja hiustuotteitakin tulisi miettiä. Kuulun myös niihin, jotka värjäävät hiuksia…kröhöm..mikä ei tietysti ole kovin hyvä asia. Myös kynsilakat ovat yksi koskematon alue tällä hetkellä. Värejä lakoissa löytyy kuitenkin jo paljon ja pysyvyyskin ilmeisesti on ihan hyvää luokkaa. Harmillista tässä on tietysti se, että kun on vuosia käyttänyt tuotteita, jotka on kokenut hyväksi, on niitä kerääntynyt kaappiin yksi jos toinenkin purkki. Lievän eroahdistuksen lisäksi, pikkasen ehkä kirpasee, mutta jossain vaiheessa on vaan luovuttava ja se päätös tehtävä, vaikka purkit jäävätkin puoliksi käyttämättä. Onneksi niille löytyy varmasti jostain parempi koti, eikä ihan roskiin tarvitse kuitenkaan heittää! Lopulta tietoisuus paremmasta terveydestä ja se hyvä olo joka tulee tuotteita käytettäessä voittaa kaiken! 🙂

Kosmetiikkapuolelta olen ehtinyt kokeilemaan mineraalimeikkejä. Oma kokemus on ollut ihan hyvä, tosin ei täydellinen kuitenkaan. Mineraalimeikkien hyvä puoli on se, että niissä on luonnollinen aurinkosuoja jo itsessään. Jos ihohuokoset ovat yhtään suurentuneet tai iho kuiva, ei mielestäni puuterimaisesta mineraalipohjasta tule hyvä. Tähän mennessä en tosin ole kokeillut kuin yhtä merkkiä, joten kokeilut ja etsintä kohti täydellistä meikkipohjaa jatkukoon! Olen aivan varma, että kesään löytyy paljon hyviä kevyitä ja luonnollisen lopputuloksen antavia meikkivoiteita.

Tuote-esittelyä siis luvassa jatkossa aikas paljon luulisin… 🙂

Tänään vuorossa ensimmäinen luonnonkosmetiikkaostos! Löysin ihan vahingossa Dr.Hauschkan huulipunan, joka oli just mun värinen!! Kävin itseasiassa tällä viikolla katsomassa läpi Kampin Ruohonjuuren meikkiosaston ja tulin nopeasti siihen tulokseen, että siellä ei ole minulle sopivaa punaa, kunnes löytyikin sitten juuri se oikea. Iloinen pinkki on siis mun väri ja vaaleanpunaisetkin on kivoja. Huulikiilteistä ihania ovat nudemmat roosaan taittuvat, pinkit ja kesällä aprikoosi. Kiilloissa oli jokunen ihan potentiaalinen, mutta koska tuo puna osu just eikä melkein, ostin sen nyt kokeiluun 🙂 Ymmärsin, että tämä olisi ollut kausiväri, mutta toivon ettei niin oikeasti ole… Hauschkan sivuilla nr 16 löytyy ainakin vielä. Joulun aikaan käytän juhlissa ihan oikeaa voimakasta punaista. Uskoisin punaisen löytyvän suht helposti ja se varmasti kuuluu ihan joka sarjaan. Kun kevättä kohti kuitenkin nyt mennään, en niinkään keskittynyt tällä kertaa punaisiin väreihin. Ensi jouluksi sitten 🙂

Tässä ostamani pinkki puna jonka hylsy on kauniin ylellisen kultainen 🙂

 

dr_haus.jpg

Ihana 😉

dr_hauscka.jpg

 

Nr 16 Pink Topaz

inci: Ruusu, masmalo, ruusunmarja, manteliöljy, aprikoosinsiemenöljy, jojoba, ruusuvaha, mehiläisvaha, kandelillavaha ja karnaubavaha tekevät huulipunasta täydellisen. Runsas koostumus hoitaa ja suojaa huulia.

  • 100-prosenttista luonnon- ja/tai luomukosmetiikkaa, sertifioitu NATRUE- ja/tai BDIH-standardin mukaan
  • ei sisällä synteettisiä hajusteita eikä säilöntäaineita
  • ei sisällä mineraaliöljyjä, parabeeneja, silikoneja eikä PEG:ta
  • dermatologisesti testattu
  • raaka-aineet mahdollisimman pitkälti valvottua luomu- tai biodynaamista Demeter-tuotantoa sekä reilun kaupan mukaista tuotantoa (http://www.dr.hauschka.com/fi_FI/tuotteet/huulipunat/#8)

Huulille levittäessä puna tuntuu paksulta ja voidemaiselta, joka tuntuu oikeastaan ihan mukavalle. Tunne on kuin levittäisi huulivoidetta. Tuoksu on yrttinen, ihan miellyttävä, mutta yllättävä. Puna pysyy kohtalaisesti huulilla, mutta ei päivän aikana ihan kokonaan katoa kuitenkaan. Lisätä sitä täytyy joka tapauksessa päivän mittaan mikäli haluaa syvän sävyn pysyvän. Kaiken kaikkiaan olen ostooni tyytyväinen. Arkikäyttöön sopii minulle oikein hyvin!

Benecosilla on myynnissä ”pink” huultenrajauskynä joka sopii tämän pariksi. Sen saatan käydä nappaamassa seuraavaksi. Sarjan huulikiilto ”rose” vaikutti myös kiinnostavalta 🙂

benecos pinklip.jpg

benecos rose.jpg

http://www.ekovista.fi/kuvapankki/index.php?/category/9/start-75)

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *