Kävimme keskiviikkona ennen teatterinäytöstä illallisella Murussa. En ollut aiemmin käynyt siellä, mutta äitini tunsi paikan entuudestaan. Tv:stäkin tutun kokin Henri Alenin ym. pyörittämä ravintola oli kl 17 jälkeen täynnä illallisesta ja intiimistä/ lämpöisestä tunnelmasta nauttivia pöytäseurueita. Heti alkuun on todettava että palvelu oli aivan ensiluokkaista, jota kyllä tällaisessa ravintolassa odottaakin. Meitä palveleva tarjoilija oli ihanan avoimen tuntuinen, iloinen ja nauravainen ja tuntui että hän todella halusi pitää huolta meidän viihtymisestä.

Illan outfit 🙂 Uusi nahkatakki, keino-nahkahousut, valkoinen kauluspaita ja saapikkaat Sunny´s fashion 🙂 sekä LV:n Eva ja ihana uusi kaulahuivini!!

Saimme läpikotaisen selvityksen päivän menuun sisällöstä, jonka valitsimme. Toki oli myös mahdollisuus muuttaa menuuta halamansa mukaan, mikäli jokin ei tuntunut omalta tai joku toinen annos kiinnosti enemmän. Hintaa päivän menuulla oli 52e, joka tuntui ihan kohtuulliselta. Tarjoilija suositteli meille pyynnöstä viinin pääruuan mukaan, joka ei itsessään hivellyt makuhermojani, mutta nimenomaan pääruuan kanssa oli ihan sopiva.

Alkuun saimme lämmintä leipää, oliivi-maa-artisokkalevitteellä. Minusta lämmin alkuleipä on osoitus tietystä tasosta ravintolassa ja sitä tässä ravintolassa kyllä oli. Meidän pöytä sijaitsi tuulikaapin vieressä, josta ikäväksemme tuli hieman vetoa, mutta huivilla ja selän taakse laitetusta tyynystä oli onneksi apua. Menuu sisälsi 4 annosta, joista yksi oli juusto-annos ennen jälkiruokaa.

Alkuruoka Scampi escabeche & hummerikreemiä, sesamsiementuille (makea keksi). Annoksessa mm fenkolia, appelsiiniä ja vihreä salaatti. Kysyimme tarjoilijalta tuntemattoman tumman oikeassa yläreunassa ja vasemmassa alareunassa näkyvän maustekasvin nimeä ja saimme kuulla sen nimen olevan ”Sango”. Aina oppii uutta  🙂

Alkupala oli kaunis ja jättikatkaravuissa maistui voimakkaasti fenkoli. Hummerikreemi oli mukavan suolainen. Alkupalaksi ihan kiva, paljon eilaisia makuvivahteita…

Pääruokana Karitsan karetta ja entrecoteta, minestronekasviksia ja valkosipulivaahtoa… annoksessa mm valkopapuja, kesäkurpitsaa ja munakoisoa.

Karitsa oli hyvää, mutta en pitänyt entreco`ssa olleesta rasva-kohdasta. Valkosipulivaahto oli mukavan kevyttä ja maistuvaa.

Juustolautasella lampaanmaitojuustoja, hapankirsikkachutney ja fenkoli-kuminanäkkäri

Annos näyttää hiukka vaatimattomalta, mutta juustojen ystävänä maistuivat ihanan chutneyn kanssa! Näkkäri oli ihan jees, en ole oikein kuminan/ fenkolin ylin ystävä ja olisin ollut tyytyväinen pelkkiin juustoihinkin.

Lopuksi Rommi-savarin, timjami-sitruunajäätelöä ja karhunvatukkalientä.

Jälkiruoka ei tällä kertaa ollut minun mieleen ja se olikin lievä pettymys. Leivos toi mieleen lähinnä hyvin kostutetun kakkupohjan. Listalla ollut suklaafondant kiinnosti minua ja se oikeastaan jäi harmittamaan, etten siihen vaihtanut. Tämä ei kruunannut kokonaisuutta minun mielestäni ja näin ollen kokonaisuus jäi hieman latteaksi valitettavasti.
 

Suosittelen ravintolaa joka tapauksessa ehdottomasti ja pidin sen tuunnelmasta. Palvelu oli erinomaista ja annokset kauniita ja harkittuja. Makuja oli paljon ja niissä selkeästi haettu tiettyä harmoniaa. Minun makuun menuu jäi hieman laimeaksi. Mieheni joka pitää voimakkaista ja selkeistä mauista, koki ettei ruuassa ollut sitä makua ja potkua mitä hän yleensä ruuassa hakee. Muu pöytäseurue oli ruokaan tyytyväinen. Yhtä kokemusta jälleen rikkaampi! 🙂 Tämän jälkeen matka jatkui kohti Aleksanterinteatteria. Näytös oli siskoni lahja äidillemme, johon osallistuimme illallis- ja teatteriseurana.

Näytös oli onnistuneesti kasattu Kodin kuvalehden lukijoiden tarinoista äiti- ja tytärsuhteista. Siinä oli omat kohokohtansa ja hetkensä, nauraakin sai jonkun kerran. Näytöksessä oli myös kuvattu synkempää lapsuutta alkoholistiäidin kanssa ja sairautta, kuten rintasyöpää. Juttua riitti monenmoista, mutta siitä puuttui se että äidin kanssa olisi pelkästään hyvät rakastavat välit. No, eipä se ketään olisi tainnut kiinnostaa. Moni varmasti samaistui näyteltyihin rooleihin ja kokemuksiin. Lähinnä omalla kohdalla jäin miettimään sitä, miten hyvin minulla on asiat äitiini liitttyen, kun meillä on niin hyvä suhde keskenään ja tunnemme toisemme varmastikin kaikista kaikkein parhaiten. Koen vahvasti, että lapsuus on se jolloin suhde muotoutuu ja teininä sitä vielä koetellaan. Sen jälkeen meillä on jälleen ollut todella lämmin ja erityinen suhde toisiimme, joka osaltaan juontaa juurensa siihen miten paljon olimme ja koimme yhdessä asioita kun olin lapsi. Napanuorankatkaisun ”hoidin” n 15-vuotiaana, kun päätin etten tule yöksi kotiin, enkä tullut kaikista uhkailuista huolimatta 😀

Kaikille ei suoda hyvää äiti-tytär suhdetta ja se on todella surullista. Yleensä sen opitun toimintamallin vie jälleen eteenpäin omille lapsilleen. Rakkaudeton lapsuus ilman hellyyttä tai empatiaa jättää jälkensä pieneen ihmiseen. Kosketus- jonka voimaa ja tarvetta näytelmässäkin kuvattiin on niin järkyttävän merkityksellinen, että ihan tekee kipeää kun ajattelee… Onneksi meillä on aina halattu ja kosketus on ollut luontevaa. Kaikista inhimillisistä erehdyksistä ja puutteista huolimatta, Kiitos äiti <3 olet minulle paras!! <3

Parin viikon päästä lisää ravintolakokemuksia lounaan ja illallisen muodossa, sekä ihania ystäviä!! Ihanuutta <3