Tämä vaihe on niin ihana-kamala, etten kestä. On mahtavaa, kun poika oppii uusia temppuja ja juttuja. Mutta samalla on pakko itse hieman löysätä ja myöntää, ettei lasta voi suojella ihan kaikelta – kuten kuhmuilta ja mustelmilta. Niitä kuulemma tulee vielä paljon.

****

Kun kiipeää pienelle sohvapöydälle, se voi kaatua. Kun kiipeää isoa polkupyörää vasten, se voi kaatua päälle. Kun työntää ruokapöydän tuolia ympäri asuntoa, voi käydä vahinko. Kun laittaa sormet kuumalle hellalle, se voi tehdä kipeää. Pää voi myös jäädä vessapytyn kannen väliin, jos sen kanssa leikkii. 

Oikea lääke näille on kai vanhempien kärsivällisyys, luottamus ja valppaus sekä koti, joka ei ole liian altis vahingoille. 

Näin kävi ravintolassa eräänä päivänä. 

Kärryäkään ei enää työnnetä.

Ja kävely päättyy vielä mukkelis makkelis -meiningillä.

Lopuksi pitänee kai sanoa, että olen itse pienenä laittanut käden uuniin ja kokeillut, onko ruoka valmista. Niiden palovammojen lisäksi kaikkea muutakin on sattunut ja tapahtunut. Silti olen vielä hengissä. Eli ei kai tässä niin suurta hätää ole.