Voi hitsit. Vietettiin lauantaina miehen kanssa treffi-iltaa, oltiin kahden kotona, syötiin ulkona pitkän kaavan mukaan ja käytiin leffassa. Oli aivan ihana, piristävä ja keskusteluntäyteinen ilta.

Mutta.

En ole ikinä ennen käynyt katsomassa elokuvaa, jonka aikana olisin halunnut paeta pois näytöksestä. Paitsi lauantaina. Elokuvana oli 8-pallo.

Minussa ei ole minkäänlaista elokuvakriitikon ominaisuutta, mutta 8-pallo varmaan kaikessa ahdistavuudessaan tempasi mukaansa, kun se mietityttää meitä vieläkin. Syy elokuvan herättämiin tunteisiin ja sen jälkeiseen pohdiskeluun oli oman lapsemme ikäinen vauva, joka elokuvassa oli merkittävässä roolissa. 

Vaikka tietää, että maailmassa on paljon kurjuutta, se unohtuu aina välillä. 8-pallo sai meidät ajattelemaan, että tämä on se kohta meidän elämässä, jolloin minkään ei tarvitsisi olla erilailla. Meillä on toisemme ja perheemme, ystävät, työpaikat, tulot, harrastukset, lämmin koti  ja paljon rakkautta. Aloimme miettiä, miksi aina pitää tavoitella enemmän, vaikka ei tarvitse. Meidän on hyvä olla juuri näin. 

Kun elokuvan jälkeen mentiin mummilaan pojan viereen nukkumaan, ajatukset pyörivät päässä ja tein monta lupausta itselleni.

Tämä on se kohta,

salama on hetkeksi seisahtunut taivaalle 
ja kurjet löytävät etelän sulistaan. 
Tämä on se kohta yötä 
kukkuroillaan meistä. 
Edemmäksi emme pääse. 
takaisin emme tahdo. 
Tähän ei voi kauaksi jäädä. 
Tämä on se kohta. 
Tähän kohtaan tahtoisin painaa pääni. 

Tommy Tabermann