Eilen elämä muistutti taas siitä, että mitä tahansa voi sattua kenelle tahansa. Tämä muistutus sai pohtimaan äidin merkitystä. Mitä, jos äitiä ei olisikaan?

Meidän äiti on todellinen superäiti. Minä (ikää 27) soitan hänelle välillä useita kertoja päivässä, kuten ala-asteellakin kouluaamuina. Äiti auttaa tavallisissa arkipäivän asioissa. Vastaukset löytyvät muun muassa siihen, miten kaalilaatikkoa tehdään, mikä avuksi vauvan vatsavaivoihin, miten tietynlainen pyykki kannattaa pestä, mitä teen, kun on tämä tai tämä vaiva… En ole mielestäni uusavuton, mutta äidiltä saa vastaukset kuin apteekin hyllyltä.

Äiti on samaan aikaan meidän kokki, neuvola, omo-info, lääkäri, puutarhuri, psykologi, työnantaja, opettaja, huoltaja, talonmies, farmaseutti… Äiti on kaikkea.

Äiti kyynelehtii ilosta, kun joku lapsista pääsee ripille, saa valkolakin, valmistuu koulusta, saa unelmatyön, kertoo raskaudesta, saa lapsen. Äiti muistaa yksityiskohtia omista yli 20 vuoden takaisista raskauksistaan ja synnytyksistään ja antaa vertaistukea. Äiti on avuksi häävalmisteluissa. Äiti kuuntelee, tukee, sanoo mielipiteensä, mutta ei koskaan tuomitse. Äiti pyytää miehiä ottamaan lakin pois ruokapöydässä ja kieltää kiroilemasta. Äiti kehystää lasten ja lastenlasten valokuvia. Äiti kutsuu itseään myös lastensa koirien mummiksi. Äiti laittaa muiden tarpeet itsensä edelle. 

Äiti on kuin paras ystävä. Äidille soitetaan ensimmäisenä iloista, suruista ja pettymyksistä. Äiti tietää aina mitä sanoa. Äiti on paras, koska on äiti. Meidän superäiti.  

***

Kuvitus ei liity kirjoitukseen kuin siten, että näitä asioita pohdiskelin syksyisessä säässä tänä aamuna. 🙂