Vietimme viimeistä kesäpäivää hiekkarannalla. Merituuli puhalsi lämpimästi ja veden lämpötila oli juuri sopiva uimiseen. Voi niitä pojan riemun kiljahduksia. Tämän reissun jälkeen pojalla oli hiekkaa jopa korvissa ja uni maistui koko yön.

Dyynit tulivat pojalle tutuksi jo kevättalvella, jolloin puuterihiekka oli lumen peitossa ja merituuli tuntui hyytävän kylmältä. Voi kunpa hiekassa voisi telmiä vuoden ympäri. Tuleva pimeys ja kaamosaika kummittelevat hieman jo mielessä. Mitähän lapsen kanssa tulee silloin puuhasteltua…

Onneksi sitä ennen voidaan vielä imeä itseemme syksyn kirpeyttä ja ihastella luonnon väriloistoa. Murehditaan sitä pimeyttä sitten myöhemmin.