Vaikka pikkukaupunkilaispoikamme on kasvanut lähellä luontoa, oli hän mykistynyt maaseudun ihmeistä mökillä ollessamme. Hän käänsi varmasti jokaisen kiven ja kävyn, nautti metsän antimista, eikä kammoksunut järviveden kylmyyttä. 

Poikaa seuratessa ihailin, miten viatonta hetkessä elämistä lapsen elämä on. Miksi sitä ei voisi joskus itse ihmetellä ja kummastella ympärillä olevia asioita, pysähtyä hetkeen ja nauttia? Omalla kohdallani se on mahdollista, mutta harvinaista.

Miksi veden äärellä oleminen rauhoittaa mieltä?

Miten oman lapsen riemu voi antaa niin paljon elinvoimaa ja energiaa koko perheelle?

Miten luonto voi olla niin täynnä erilaisia värejä ja muotoja?

Miksi kuusessa on neulasia?

Miksi hämäkki kutoo seittiä?

Miksi käpyjä on olemassa?

Miksi vesi näyttää eri väriseltä eri suunnasta katsottuna?

Voiko näitä punaisia pallukoita oikeasti syödä? Nam!

Miksi joutsenella on pitkä kaula?

Miksi kesän jälkeen tulee syksy?