Olen helmikuisten lasten äitien whatsapp ryhmässä jossa otettiin puheeksi itteäni pitkään mietityttänyt aihe josta aion nyt avata sanaisen arkkuni.

Kun sain tietää reilu vuosi sitten raskaudesta, rupesi ajatustyö heti päässä kummeista, sillä omat kummini ovat olleet mukana elämässäni hyvin heikosti ja  en halunnut samaa lapselleni. Kummien valinta lähti siitä, etten halunnut ihan uusia tuttavuuksia kummeiksi, sillä halusin varmistaa että ihminen jolle annan niin suuren kunnian (ainakin itse pidän kummiutta kunniatehtävänä), on lapsen elämässä mukana aina. Kysyy kenties joskus että miten menee tai tulee käymään. Oikeastaan muuta en pyytänyt kummiudelta. En lahjoja, pelkästään sitä kallista aikaa ja mielenkiintoa lastani kohtaan. 

Ikäväkseni olen huomannut että vaikka kuinka aikanaan valinta tuntui täydelliseltä ja olin varma että valinnat oli oikeat, olen ollut niiiin väärässä. Osa kummeista asuu eri puolilla suomea, mutta osa vain alle kilometrin päässä meistä ja silti synnytyksen jälkeen kummi on käynyt katsomassa meitä niinkin monta kertaa, että voin ne laskea yhden käden sormilla. Myös kuulumisten vaihtaminen on laskettavissa samaisen käden sormilla. 

Olen oikeasti surullinen ja pahoillani lapselleni siitä, että en osannut antaa kummeiksi ihmisiä joita oikeasti kiinnostaisi hänen elämä. Onneksi suurin osa kummeista on ihan parhaita ja en voi kiittää tarpeeksi heistä. Hassua myöskin se, että miten kauempana kummi asuu, sitä enemmän näen tai kuulen hänestä. 

Kaiken kaikkiaan Einolla on paljon ihania ihmisiä ympärillä, jotka välittää tuosta hymyilevästä pierupyllystä niin paljon ettei mitää järkeä. Kun ei tunne tästä kaupungista ketään muita kuin juurikin sen lähellä asuvan kummin, menee kuppi nurin heti paljon helpommin tämmösistä jutuista. Vaikka nautin äitiydestä ja lapsen kanssa kotona olemisesta enemmän kuin  mistään ikinä, silti tarvitsisi edes kahvikupposen ajaksi aikuisen ystävän seuraksi. Vaikka pää on täynnä lapsi juttuja, osaan silti kuunnella muitakin asioita ja keskustella muustakin. Ja kyllä, koen että lapsen kummin täytyy olla myös vanhempien ystävä.

Yhteenvetona; jos otatte kummin tehtävän vastaan, pistä edes tekstari joskus ja kysy että kuinka sillä pienellä ihmisellä menee. Pieni juttu, mutta silti tälläsille äiti ihmisille joilla hormoni tasot tasaannu varmaan ikinä, on se tosi tärkeä ele. Kummiutta kuitenkin kysytään, eikä sitä pakoteta ottamaan vastaan. Mieti siis tarkasti ja kysy itseltäsi haluatko / jaksatko olla osa lapsen elämää? 

Ja hei tulevat äidit, sekä nykyiset äidit; liittykää ryhmiin missä on samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Saat niistä uskomattoman paljon irti kun muut käyvät samaa elämäntilannetta läpi!

Terveisin väsynyt, katkera ja kahvi seuraa vailla oleva äiti.