Katsaus kuluneeseen viikkoon
Heippa!
Koen jossainmäärin jopa hieman huonoa omatuntoa, että saan kirjoitettua tänne vasta nyt. Päätin kuitenkin jo ennen blogin luomista, että kun alkaisi tuntua ettei mitään tekstiä synny, antaisin sen suosiolla odottaa. En alkaisi väkisin vääntämään mitään, vain koska olisi pakko. Näin iltaa kohden päätin kuitenkin kirjoittaa nopean huolettoman postauksen ja yleiskatsauksen kuluneesta viikosta.
Tuntuu ettei tämä viikko ole edes lähtenyt käyntiin, kun se on jo lopussa. En tiedä onko aikaansaamattomuus sidonnainen tähän kamalaan ilmaan tai pimeyteen, mutta suurista aikomuksista sekä suunnitelmista huolimatta tuntuu etten ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Jo aamuisin itsensä ylös-saaminen on ollut lähes tuskaa. Kanssani arjen jakaa kissani Väinö, ja meidän vuorokausirytmit ei kohtaa millään tavoin, saati motivoi toinen toisiamme. Väinö aloittaa aamuneljältä hirveän adrenaliinisirkuksen jatkaen sitä kello kahdeksaan. Tämän jälkeen se väsähtää ja nukkuu seuraavaan aamuneljään, ellei ruokataukoja lasketa. Väinö on tullut kodinvaihtajana, ja kummastelin jo kuukausi sitten sen kummaa käytöstä. Googletin oireet ja ne osuivat yksi-yhteen kiima-ajan kanssa. Mutta eihän Väinöllä voisi olla kiimaa, Väinö on poika. Tai siis oli, siihen asti kunnes eläinlääkäri totesi sen viimekuussa tytöksi. Vaikka nimi on kovin maskuliininen, sai se silti jäädä hänelle. Ensikerralla kissaa ottaessani tajuan tarkistaa sukupuolen.
Tein itselleni ostolakon kuluneeksi viikoksi, epäonnistuen siinä täydellisesti. Oon henkeen ja vereen kierrätyksen ystävä, ja arkisin mun ehdotonta lempipuuhaa on koluta kirpputoreja. Sen sijaan että olisin hankkiutunut eroon niistä 4 jätesäkistä jotka odottavat myyntiin menemistä, onnistuin vain hamstraamaan itselleni yhden lisää. Puolustuksena, ketä voisi vastustaa kauniita mekkoja jotka istuvat täydellisesti, vielä silloin kun ne ovat lähes ilmaisia? Ensi viikolla olisi saatava edelliset jätesäkit eteenpäin, sillä mun ja Väinön asuinneliöt loppuvat kesken kaiken tämän romun seassa. Seuraavat 7 päivää olen siis vahva, enkä osta mitään, vaan hankkiudun eroon ensin kaikesta vanhastasta… Yeah right..
Mulla on ikuisuusprojektina täällä käynnissä asunnon remontoiminen. Vaikka koen olevani itsenäinen nainen, oon varmasti kaikkea muuta kuin vakuuttava maalipensseli kädessä. Kuudessa kuukaudessa olen saanut aikaiseksi vain maalata 2 seinää ja nukkumaparven, joista jälkimmäisen tein vasta nyt viikonloppuna. Mietin mielessäni monta kertaa, miksen palkannut tähän alan ammattilaista jo heti alussa. Jotenkin eron tullessa kesällä, ajattelin maalaamisen olevan hyvä terapiamuoto. En missäään määrin voi olla enää samaa mieltä . Vasta kuukausi sitten sain kotiini asennettua kattovalaisimen. ( Rehellisyyden nimissä tämänkin teki sähkömies :D )
Väsymykseen varmasti suurena syynä on ollut myös se, etten ole päässyt salille kohta kuukauteen. Kesä meni niin paljon mukavammin lenkkipolulla Töölönlahdella, että kelien viiletessä oon kokenut salille menon lähinnä todella vastenmieliseksi. Liikunta on erittäin suuri osa mun arkea ja hyvinvointia, ja huomaan sen puutteen vaikuttavan juuri tällähetkellä suuresti omaan henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen. Tiedän että vaikka ajatus nyt tuntuu inhottavalta, niin se fiilis katoaa sillä samaisella sekunnilla kun menen kiduttamaan itseäni jalkaprässillä. Ratkaistaakseni kyseisen ongelman ja motivaation puutteen, ilmoitin itseni tankotanssi kurssille. Tanssi on yksi niistä asioista, jossa mennään vahvasti mun mukavuusalueen ulkopuolelle, sillä se ei todellakaan kuulu mun osaamis-alueeseen. Tälläkertaa päätin kuitenkin voittaa pelkoni, sillä kehonhallinnasta olen puolestani aina ollut kiinostunut ja siihen kyseinen harrastus/laji sopii täydellisesti.
No mitä sitten kuluneen viikon ruokavalioon kuuluu… Osa varmasti tietää että olen lähes neuroottisen tarkka siitä mitä suuhuni arkisin laitan. Viljat, valkoinen sokeri ja maitotuotteet on todella suuri eiei mun arjessa. Jos nämä sopivat jollekkin, niin sen tiedän varmasti että eivät mulle. Lisäksi se että näen nämä erittäin epäterveellisenä omalle itselleni, huomaan niiden vaikuttavan jo pelkästään omaan keskittymiskykyyni ja jaksamiseeni. Nyt viikonloppuna normista poiketen, vedin kaksin käsin sokerilettuja ja juustohampurilaisia. Vaikka rakastan niiden makua, ei todellakaan ollut sen arvoista. Aamulla hampaita pestessäni peilistä ei suinkaan katsonut prinsessa, vaan ennemminkin silmät sirillään oleva turvonnut myyrä. Ensiviikon aikana vieroitan itseni kokonaan edellä mainituista paheista. Me siirrytään Väinön kanssa molemmat nyt herkkulakolle, sillä myös hänelle on ilmestynyt mysteerisesti jostain niskaläskit :D. Näihin ajatuksiin ja fiiliksiin lopettelen tänään täällä. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, ja muistetaan voida hyvin!
Ina