Miksi riisuin itseni
Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille. Itse saavuin muutama tunti takaperin takaisin Suomeen Lontoosta. Siinämäärin missä itse loma oli erittäin onnistunut, kotimatka ei sujunut ihan ongelmitta. Sairastuin Lontoossa korvatulehdukseen ja nyt makaan kuumeen kourissa kotona. Lentomatka, kuume ja kello viiden herätys vei siinämäärin mehuja, että teekupin ja ibumaxin voimin yritän luoda voimia huomiseen työhaastatteluun. Mitä puolestaan motivaatiopuoleen tulee, tunnen puhjenneeni suorastaan kukkaan. Tämä tuntuu ihanalta, sillä edellinen vuosi kului enemmän tai vähemmän syvissä vesissä.
Yksi lukuisista syistä jonka vuoksi rakastan Lontoota, on se että minulle kaikkein rakkaimmat ystävät asuvat siellä. Jokainen käynti on aina vähintäänkin voimaannuttava, ja tulee yleensä juuri sellaiseen elämänvaiheeseen jossa sitä eniten tunnen tarvitsevani. Aivan kuten tälläkin kertaa. Viime kevään jälkeen olen kokenut jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta niin oman elämäni kuin itseni suhteen.
Kun ihmiset ympärilläni ovat keskittäneet aikansa omien unelmiensa eteenpäinviemiseksi, tuntuu etten ole itse saanut oikeastaan mitään aikaiseksi. Viime keväästä lähtien ainoa keskeinen asia tuntuu olleen parsakaalin neuroottinen punnitseminen tai lenkkipolulla juokseminen. Siinämäärin missä rakastan terveellistä elämää ja sen tuomaa tulosta ja hyvänolontunnetta, tuntui että se alkoi muuttumaan suurimmaksi vihollisekseni. Mitä enemmän tein tulosta, sen raadollisemmaksi mieli muuttui ja ystävän sijaan peilistä alkoi tuijottamaan tyhjä ja itseensä tyytymätön keho. Kakkukahvit tyttöporukalla menettivät lopulta kokonaan nautintonsa, kun ajankohtaisten juorujen sijaan keskityinkin ajattelemaan aina kuinka monta kilokaloria kakkupala sisälsi tai millä kuluttaisin sen pois. Lyhyesti ja ytimekkäästi koin jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta elämän jokaisessa osa-alueessa. Aivan kuten ollessani 14-vuotias.
Vaikka suhteellisen avoimesti olen aina pystynyt jakamaan elämäni, on sitä varjostanut kipeä asia josta en ole halunut puhua. Se on koulukiusaaminen nuoruudessani ja siitä koituneet kasvukivut. En ole koskaan pystynyt tuntemaan itseäni kauniiksi tai sisäistämään positiivista palautetta koskien ulkonäköni. Kun monen monta vuotta kuulin olevani lihava ja ruma sekä kuolevani yksin, aloin uskomaan siihen. Aloin myös uskomaan että vain ulkoinen kauneus määrittelee ihmisen, sen ollessa kuitenkin vain murto-osa totuudesta. Ei ole siis varsinainen ihme, että aloin voida todella huonosti. Kenenkään ei tulisi tuntea itseään rumaksi.
Buukattuani liput Lontooseen minulle tarjoutui odottamaton mahdollisuus kuvauksiin Studio Big Skyssa, joka on Euroopan johtavia kuvaamoita. Kaksi viimeisintä vuotta olen pyrkinyt kehittämään itseäni suuntaan joka haluan olla. En puhu nyt ulkoisesta, vaan sisäisestä hyvinvoinnista. Kun mietin tätä asiaa pääni sisällä, sain mieleni lopulta aivan solmuun. Samaan aikaan kun huusin riemusta, alkoi pelko ja riittämättömyys taas kalvaa mieltä. Lukuisia selityksiä itselleni miksen olisi tarpeeksi hyvä, tai syitä miksi epäonnistuisin varmasti. Lopulta olin niin ristiriidassa omien ajatusteni kanssa että tokaisin kirjaimellisesti ääneen ” Vitut, mä teen tämän. Mä en halua koskaan enää tuntea näin. Mun ei enää tarvitse. ” Viikkoa myöhemmin hypistelin bikineissä tuuletuskoneen vierellä. Ensimmäistä kertaa 10-vuoteen tunsin itseni kauniiksi.
Nautin kuvauksista suunnattomasti alkujäykkyyden jälkeen. Oli ihanaa että entuudestaan tuntemattomien ihmisten lisäksi siellä olivat parhaat ystäväni. Jokainen kannusti, ja ensimmäisen kerran ehkä elämässäni osasin ottaa sen positiivisuuden vastaan. Kun tämän jälkeen söin puolen litran jäätelön, en edes osannut tuntea itselleni tyypilliseen tapaan morkkista. Rehellisyyden nimissä söin kaksi hillomunkkia vielä päälle :D ( ja aika paljon muutakin ) . Kun päivä prinsessana teki loppuaan, ja pesin aamuyöstä meikkejä peilin äärellä, koin aika mahtavan fiiliksen ja tokaisin taas ääneen ” Tänään mä riitän, tänään mä oon hyvä just näin ”.
Loppuun kiitokset mun parhaille ystäville Alexille, Otolle ja Eerolle. Mun kolmelle muskettisoturille joita en vaihtais mihinkään mistään hinnasta. Mun sydän on taas täynnä iloa sekä rakkautta teidän ansiosta <3
Ina
