TOP & FLOP 5 ENSITREFFIT OSA 2/2

Moikka!

Syy jonka vuoksi saan tämän vasta nyt ulos on se, että takana on mahdollisesti koko vuoden hektisin viikko. Kerroinkin lyhyesti edellisessä postauksessa perustaneeni Hesyn joulukeräyksen kierrätyshengessä. Tein todella suuren arviointivirheen siitä paljonko se veisi aikaa. Olen ollut täysipäiväisesti naimisissa nyt viikon kyseisen projektin parissa. Kun tähän lisätään normaalit työt sekä arjen askareet, saattaa hyvinkin olla että askelmittarin näyttö päivän päätteeksi sen saldoa tarkistaessa olisi voinut vaikka räjähtää. Onneksi yksi parhaista ystävistäni matkustaa ensi viikonloppuna Suomeen, ja pääsen rentoutumaan kiireen jälkeen ravintola-iltojen parissa. Itseasiassa kirjoitin tämän postauksen lähes valmiiksi jo keskiviikkona, mutta iPad päätti olla sen verran yhteistyökyvytön, että FLOP 1 osiota aloittaessani, katosi kaikki saamani teksti nano-avaruuteen kahden työtunnin jälkeen. Jep, ei kiva. Hesy postaus jää siis suosiolla alkuviikkoon ja nyt tykitetään ulos timanttien sijaan ne kaikkein kamalimmat deitit, jotka ensitreffeillä vastaan ikinä ovat tulleet. Ne joiden aikana on tuntenut niin suurta myötähäpeää, että olisi halunut kadota koko universumista. Toivon ettei yksikään listalta löytyvä lue tätä postausta. Antaa palaa!

 

FLOP 5: Kalamies

Tämäkin tarina niinkuin moni muu, juurtaa alkunsa alkunsa Tinderistä. Asuin tuolloin vielä Turussa. Tänäpäivänä jälkiviisastuneena, teen yleensä jonkinasteisen pohjatutkimuksen tulevasta treffikumppanistani. En puhu nyt mistään suur-stalkkauksesta, mutta mielummin juttelen vaikka tovin viestitellen, versus siihen että päätä pahkaa juoksisin ulos aivan extemporesti. Toisin kävi kalamiehen kanssa, ja hän varmasti onkin suuri syy toimintaani tänäpäivänä. Kalamiehen kanssa päätin kerrankin heittäytyä ja katsoa mitä vastassa olisi, vaikkemme olleet jutelleet lähes lainkaan ennen tapaamistamme. Sovimme treffit juottoravintola Kerttuun. Olen ehdottomasti sitä mieltä että jokaisen tulisi mennä treffeille juuri sellaisena kun itsensä mukavaksi tuntee. On kuitenkin mielestäni vähintäänkin toivottavaa että yleisilme olisi silti siisti. Kalamies päätti saapua paikalle kumisaapaissa ja verryttelyhousuissa, joita koristi kaksi komeaa reikää muutaman likatahran kera. Syy miksi hän päätyi listalle, oli se että hän taukoamatta puhui putkeen kaksi tuntia, kertomatta itsestään oikeastaan juuri mitään. Hän ei esittänyt minulle kysymyksiä, saati kuunnellut vastauksia. Vaikka koen jopa hyvänä piirteenä puheliaisuuden ollessani varsin etevä siinä itse, on tärkeää myös kuunnella toista. Kun kävimme yksipuolista keskustelua järvilohen kalastuksesta, kutu-ajasta sekä sen keski-iästä, kävi mielessäni voisinko tuikata kakkuhaarukan kaverin kämmeneen kiinni jotta huomio edes hetkellisesti olisi keskittynyt minuun. Rehellisyyden nimissä en tietenkään koskaan tekisi näin 😀 . Lopulta ilta päättyi siihen, että valehtelin jättäneeni avaimeni ystäväni luo, josta ne tulisi noutaa ennen x aikaa. Vaihdoimme halauksen, ja katosin yön pimeyteen. En koskaan saanut tietää ketä hän oikeasti oli. Kalamies yritti laittaa viestiä vielä noin viikon verran, mutta kohteliaasti lopulta ilmaisin että olemme liian erilaisia. Emme siis nähneet tämän jälkeen enää ikinä. Tästä huolimatta opin että järvilohen kutu-aika tapahtuu syys/marraskuussa ja parhaillaan ne saattavat elää jopa 14-vuotiaaksi.

 

FLOP 4: Laulava meklari

Ja historia toistaa itseään, eli Tinder deitit taas jälleen kerran. Jo ensimmäiset viestit vaihdettuamme tiesin että olisimme kovin erillaiset kyseisen miehen kanssa. Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden, sillä mies oli kohtelias ja pyysi kauniisti. Tavallaan jopa harmittaa laittaa hänet listalle tuosta syystä. Valitsimme treffipaikaksi meriravintolan. Mies puhui taukoamatta Japanin jenin pörssikursseista, tai muusta vastaavasta josta itse joudun myöntämään olevani kovinkin tietämätön. Kun puheenaihe ei keskittynyt edellämainittuihin, hoki hän innostuneena kokoajan, miten nämä olivat parhaat treffit ikinä. Lähes kymmenennen kerran jälkeen, alkoi se tuntua jo ahdistavalta. Valitettavasti miehen Tinderin profiilikuva oli myös varmasti ainakin 10-vuotta vanha. Olisin voinut elää kaiken tämän kanssa, mutta kirsikkana kakun päällä toimi miehen tapa, joka sai myötähäpeäni maximi leveleille koko treffien ajaksi. Kun päätin vaikka lauseeni sanaan ”yksin”, alkoi hän kovaan ääneen muiden ruokailijoiden läsnäollessa laulamaan iskelmä-aksentilla ” MÄÄÄ YKSIN OOON MUN MAAAILMASSAIN ”. Pidemmän päälle tämä oli erittäin noloa, etenkin sen toistuessa useita kertoja. Odotin kovasti pääseväni jo kotiin, mutta aina kun kahvikuppi tyhjeni ruokailun jälkeen mies muistutti tarjoilijaa ainakin kuusi kertaa täyttämään kuppini. Lopulta häpeänäytelmän päättyessä vaihdoimme kuitenkin halaukset. Mies tajusi ilmeisesti myös itse ettei sen suurempaa kipinää syntynyt, sillä tästä muutaman viestin jälkeen emme puhuneet enää.

image_3.jpeg

FLOP 3: Päihtynyt juustokakkumies

Tarina päihtyneestä juustokakkumiehestä on myös suhteellisen tuore. Odotin treffejä kuin kuuta nousevaa. Hänen profiilinsa kertoi hänen olevan sporttinen, älykäs ja muutenkin kaikinpuolin oikein mukiinmenevä vaihtoehto. Aloittaessamme keskustelun antoi hän itsestään kovin fiksun, joskin hieman ujohkon vaikutelman. Ajattelin että hän sitä tyyppiä, joka hurmaa sitten vasta paikanpäällä. Mies siirsi aina tapaamistamme, milloin mistäkin syystä. Kun kuitenkin virallinen deittipäivämme teki tuloaan, päätin leipoa. Jos odotukseni ovat korkealla deitin suhteen, leivon AINA poikkeuksetta juustokakun. En tiedä mistä kyseinen tapa juurtaa alkunsa, mutta mahdollisesti näytän tällä olevani pontentiaalinen pullantuoksuinen kotirouva tai muuta vastaavaa haha. Asiaan palatakseni olin siis leiponut korean kakun, ja olimme sopineet viettävämme iltaa minun luonani. Kun mies saapui paikalle, hän oli kaikkea muuta kuin profiili oli antanut ymmärtää Tinderissä. Yksikään terveellinen elämäntapa ei paistanut hänen kehostaan. Sali, sekä rantakuvat olivat myös ilmiselvästi mennyttä elämää. Päästyämme sisälle mies köllähti kulmasohvalleni ja hikipisarat valuivat hänen ohimoitaan pitkin. Myös kämmenet hikoilivat ja hän oli selkeästi päihtynyt. Aluksi ajattelin tämän johtuneen jännityksestä, mutta jälkeenpäin olen varma hänen kärsineen myös mahdollisesti vieroitusoireista. Hänen puheensa mongersi, ollessaan muutenkin kovin sekavan oloinen. Kun pyysin häntä kahvipöytään, nappasi hän vaatimattomasti 1/4 palan kakusta ja meni sohvalle syömään sen. Verkkokalvoilleni on edelleen syöpynyt näky, jossa päihtynyt mies makaa sohvallani, kakunmuruset mahanpäällä, vatsa puserosta röllöttäen. Ilta oli jo suhteellisen farssi tähän asti, mutta mitä useamman palan mies söi kakkua, sen syvällisemmäksi hän muuttui. Lopulta keskustelumme oli päätynyt siihen, että hän nyyhkytti entisestä erostaan kyyneleiden kera, ja minä taputin selkään luoden uutta toivoa hänen elämäänsä. Deitin sijaan, tulikin minusta terapeutti. Kun mies oli kylläinen ja vaatimattomasti yksin syönyt koko 16 hengen kakun, kiitti hän illasta ja lähti jatkamaan matkaansa. Emme olleet yhteydessä toisiimme enää koskaan.

 

FLOP 2: Chilimies

Taas kerran melkein harmitti laittaa kyseinen mies listalle. Vaikka hän luonteensa puolesta ei missään nimessä ollut suinkaan pahimmasta päästä, olivat nämä treffit olosuhteiden vuoksi täysi fiasko. Olimme sopineet tapaavamme intialaisessa ravintolassa. Tein taas kerran arviointivirheen luullen miehen olevan pitkä, ja laitoin jalkaani korkeat stiletit. Paikanpäälle saapuessani olin miestä vaatimattomasti ainakin 15cm pidempi. En kuitenkaan ole kovin pituusrasistinen, enkä antanut asian häiritä. Kun tarjoilija tuli ottamaan tilausta, kertoi mies tälle että olevamme ensimmäistä kertaa Intialaisessa ravintolassa, ja pyysi tätä suosittelemaan jotain ruokaa koska me emme tietäneet ruuista mitään. Asiasta ironisen tekee, että olen erittäin suuri Intialaisen-ruuan ystävä ja syönyt siellä varmasti kymmeniä kertoja. Tarjoilija suositteli annosta x jonka sai neljällä eri tulisuus asteella. Itse valitsin turvallisesti medium asteisen, kun taas herra mahtipontisesti päätti suosituksestani huolimatta ottaa sen x-tra spicy annoksen. Kun ruoka saapui pöytään hyvin alkanut keskustelumme sai käänteen, kun miehen kasvot muuttuivat heloittavan punaisiksi ja kyyneleet alkoivat virrata hänen silmistään. Mies ei voinut myöntää tehneensä virhettä tilauksen suhteen, vaan väkisin yritti saada annoksensa alas. Hän joutui poistumaan ainakin neljä kertaa vessaan tunnin aikana. Aina palatessa pöytään kärsimys palasi hänen kasvoilleen jatkaessaan syömistä, ja jouduin käymään keskustelun yksipuolisesti itseni kanssa. Myönnän turhautuneeni, ja join pullollisen punaviiniä tunnin aikana kestääkseni myötähäpeän. Pöydässä istui tunnin jälkeen mies joka oli kasvoiltaan kirkkaanpunainen ja turvonnut, sekä humalainen nainen käymässä keskustelua itsensä kanssa. Varsinainen murhenäytelmä. Kun ruoka oli syöty loppuun, heitti mies minut kotiin ja ilta päättyi tähän surullisen kuuluisaan halaukseen. Emme ole olleet toisiimme yhteydessä tämän jälkeen.

 

FLOP 1: Ylimielinen futari

Näistä treffeistä tulee kuluneeksi kohta 3 vuotta, ja ovat ne aivan ylivoimaisesti kamalimmat ikinä. Kaikki neljä edellämainittua miestä, ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän olleet kohteliaita. Seuraava ihminen ei ollut sitä missään määrin. Kyseinen mies oli laitannut Tinderiin ensinnäkin iäkseen 32, hänen ollessaan oikeasti yli 40. Sovimme treffit hänen luokseen, jonne minun tuli matkustaa junalla. Asemalta oli noin 5 minuutin kävelymatka miehen luo, eikä navigaattorini syystä tai toisesta löytänyt perille. Hän ei vaivautunut edes tunnin eksymiseni jälkeen tulemaan vastaan. Kun lopulta löysin perille odotti vastassa nirppanokka joka arvosteli minut katseellaan päästä varpaisiin. Ensimmäinen asia jonka hän sanoi oli ” kuinka vaikeaa voi olla oikeasti löytää perille ? ”. Yrittäessäni olla mukava ja kysyessäni kysymyksiä, mies vain murahteli ja arvosteli jatkuvasti minua katsellaan. Oltuani ehkä 15 minuuttia miehen luona, ovikello soi. Sieltä tuli hänen kummityttönsä, joka hänkin oli minua vanhempi. Jäin vaivautuneena istumaan sohvalle, kun hän esitteli uutta asuntoaan tytölle. Kun mies siirtyi toiseen pöytään kummityttönsä kanssa, kysyin kohteliaasti olisiko minun aika poistua. Mies tuhahti ylimielisesti ” joo parempi että lähdet ”, eikä tullut saattamaan minua edes ovelleen. Tämä on ainoa kerta kun olen poistunut treffeiltä itkien. Olin tuolloin tummatukkainen, ja tyylini oli jokseenkin erilainen mitä tänäpäivänä. Eräänä viikonloppuna näin Teatterissa kyseisen miehen. Hän tuli mitä kohteliaimmin esittäytymään ja pyytämään minua ulos uudestaan, tajuamatta että olimme tehneet sen jo kerran epäonnistuneesti. Päätin olla lapsellinen, ja vastasin häntä arvostelevasti päästä varpaisiin katsoen ” Ei kiitos, parempi että lähdet ”. 

 

Ina

 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Höpsöä

TOP & FLOP 5 ENSITREFFIT OSA 1/2

Heippa taas! Koska blogi kärsi pahasta inspiraation puutteesta, päätin nyt olla hieman aktiivisempi tulevalla viikolla. Alkuperäinen tarkoitus oli kirjoittaa luomastani Hesy joulu-keräyksestä, mutta se jää vääjämättä loppuviikkoon keräyksen suosion yllättäessä itsenikin. Olen kyseisen projektin kanssa täysipäiväisesti naimisissa tulevat 4 päivää vielä. Tuntuisi tyhmältä kirjoittaa aiheesta, sen ollessa niin keskeneräinen. Edellisessä postauksessa kerroin seuraelämäni olevan jokseenkin vilkasta. Kun deittailee aktiivisesti, tulee vastaan jos jonkinmoista tallaajaa. Tästä inspiroituneena päätin kerätä viisi timanttisinta ja kamalinta ensitreffiä, ja miten yhteydenpito niiden jälkeen jatkui tai oli jatkumatta. Toteutan postauksen kahdessa osassa, sillä muuten siitä tulisi raamatun mittanen. Tämän kirjoittaminen oli ehkä hauskinta ikinä, jopa viidelle viimeiselle pystyn jo tänäpäivänä nauramaan. Tänään käsitellään se TOP-osio. Toivottavasti nautitte edes murto-osan siitä, kuin itse tätä kirjoittaessani. Täältä pesee!

 

TOP 5: Itsenäisyyspäivän mäkkärimies

Olin jutellut kyseisen miehen kanssa yli puolivuotta Tinderissä. Tuolloin oma työelämäni oli varsin kiireinen, samoin toisen osapuolen. Siirsimme miljoona kertaa treffejä, emmekä meinanneet saada aikataulujamme stemmaamaan yhteen millään. Lopulta sovimme treffit miehen luo Itsenäisyyspäiväksi. Kyseinen herra oli luvannut valmistaa juhlavan aterian ja hurmata minut ruuanlaittotaidoillaan. Olin muistuttanut miestä useaan otteeseen että Itsenäisyyspäivänä kaupat eivät olisi auki ja auttaisin mielelläni tuomalla jotain. Mies otti kuitenkin alfan roolin ja kieltäytyi avusta. Tälläydyin treffeille kaksi tuntia, mutta sääolosuhteetkaan eivät olleet puolellamme sillä vettä satoi kuin Esterin… U know. Lähtökohtana näytin siis hirveältä ripsivärit pisin poskia. Olin vaihtamassa ratikkaan keskustassa 30 minuuttia ennen treffien alkua, kun mies lähetti panikoituneen viestin, jossa totesi ” Apua, kaupat eivät ole auki, mitä helvettiä me syödään? Ei hätää keksin kyllä jotain ”. Päästessäni miehen luo, oli hän hakenut 3 mäkkärin kantokassia ja pimpannut rinnalle avocadosalaatin. Viiniä hän syystä tai toisesta ei ollut unohtanut. Lopputuloksena hienostunut pihvi/viini iltamme kääntyi siihen, että söimme juustohampurilaisia ja nugetteja kalliin punaviinin kera lattialla, vetäen järkyttävät humalat. Tyyppi oli ihmisenä aivan mahtava, ja luonteemme stemmasivat täydellisesti yksi yhteen. Vaikka lähes mikään illassa ei muuten onnistunut sen aitous ja koomisuus riitti. Ilta oli ehdottomasti yksi parhaista. Treffeistä tulee kuluneeksi kohta 3-vuotta. Näimme lukuisia kertoja sekä edelleen pidämme satunnaisesti yhteyttä.

 

TOP 4: Norjalainen viikinki

Olimme kolme vuotta sitten ystävä-porukkamme kanssa viettämässä Vappua homobaari Herculeksessa. Syystä tai toisesta päädyin vaihtamaan baaria entisen Namun Show-Roomiin, toisen liikkellä olleen seurueemme kanssa. Pöydät olivat tupaten täynnä, ja istuintilaa oli mahdoton löytää. Tyttökaverini kanssa suunittelimme saavamme istumapaikat, jos löytäisimme jonkun pöydän ennakkoon varanneen sinkkumiesseurueen. Onhan 10-cm stilettikoroilla seisominen yhtä tuskaa pidemmällä tähtäimellä. Pöytä valikoitui helposti, sillä valitsimme sen joka oli katettu kaikkein koreiten. Seurue oli Norjalainen, jonka toki huomasin vasta tunnin keskustelun jälkeen Suomen-kieltä käytettyäni. Tyttökaverini kyllästyi porukkaan aika nopeasti, mutta seurueen yksi miehistä oli niin viihdyttävä että päätin jäädä. Valehtelisin sanoessani etten ole jokseenkin ulkonäkökeskeinen, mutta vaikka mies ei täyttänyt normaaleja ulkoisia mieltymyksiäni, oli meillä hurjan hauskaa yhdessä. Näitä ei tietenkään voi laskea treffeiksi. Tarina sai kuitenkin muuttuvan käänteen kun Mattolaiturin terassilla muutaman päivän ja gintonicin jälkeen mies laittoi viestiä ja pyysi treffeille. Ongelma oli, että mies asui Norjassa. Muutama lisä gintonic, ja löysin itseni Oslon lentokentältä. Vietimme mahtavat 3 päivää yhdessä veneillen ja ruokaa laittaen. Olin tuolloin hyvin ujo oman englannin-kieleni suhteen, mutta hänen seurassaan olo oli erittäin vapautunut sekä helppo. Kolmen päivän jälkeen vaihdoimme poskisuudelmat, ja palasin takaisin Suomeen. Olemme edelleen yhteydessä toisiimme ja nähneet aina hänen vieraillessaan Suomessa. Olen lupautunut myös matkustamaan Norjaan kun aikataulu ja budjetti sen sallii.

 

image_2.jpeg

 

TOP 3: Karismaattinen merimies

Ja taas päästään tinderiin! Asuin tuohon aikaan vielä Turussa, mutta tein viikonloppuvierailun Helsinkiin, jonka johdosta matchiksi päätyi itseäni iäkkäämpi herrasmies. Nämäkään treffit eivät meinanneet millään saada tuulta alleen, sillä aloittaessamme keskustelun olin palannut jo kotiin Turkuun. Meni puolivuotta, ja elämäni koki käänteen muuttaessani Helsinkiin. Treffien onnistumista ei helpottanut se, että mies ammatikseen oli merillä toisella puolella maapalloa. Saimme kuitenkin sovittua treffit uudeksivuodeksi ravintola Teatteriin. Olimme tehneet sopimuksen jossa tiemme erkanisi puolenyön aikaan omien seurueidemme luo mikäli kemiat eivät natsaisi. Mikäli taas klikkaisi hyvin, jatkaisimme iltaa yhdessä. Mies tuli treffeille 20 minuuttia myöhässä, mutta mitä pidemmälle ilta eteni sen mukavammaksi se muuttui. Juteltavaa riitti niin paljon että hetkessä kello lähenteli jo puoltayötä. Yhteistuumin päätimme jatkaa yhdessä iltaa ja lyöttäydyin hänen seurueensa matkaan. Puolenyön aikaan suutelimme ilotulitusten alla kuplivaa juoden. Mies lähti Aasiaan neljäksi kuukaudeksi työkomennukselle seuraavana päivänä. Pidimme yhteyttä etänä. Vaikkemme olleet tavanneet kuin kerran, lensin kahden kuukauden kuluttua miehen luo Aasiaan, jossa yhdessä matkasimme läpi Intian valta-merta. Yhteydenpito ja toistemme tapaaminen jatkui noin kaksi vuotta. Nykyisin mies ei ole enää sinkkumarkkinoilla, ja yhteys on näin ollen lähes kokonaan katkennut. Useasti päädyn kuitenkin selailemaan yhteisiä matkakuviamme, ja muistelen kyseistä ihmistä suurella lämmöllä.

 

TOP 2: Tanskalainen urheilija

Mitä pidemmälle listaa mennään, sitä enemmän hymyilen. Nyt taso alkaa olemaan jo todella korkealla. Uskaliaisuus, rohkeus ja heittäytyminen ovat tuoneet upeita kokemuksia elämääni, se on varma. Edelliset tarinat ovat hieman vanhempia, mutta tämä osio on jo aika tuore. Ja kuinkas ollakkaan, tämäkin on loistavan app:in seuraus, eli taas jälleen kehiin TINDER. Ystäväni asui hetkellisesti reilu kuukauden luonani Suomessa, ollessaan työharjoittelussa täällä alku syksystä. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa meillä oli traditio, jossa kapusimme yhdessä parvelle tinderöimään periaatteella hot or not. Olimme lähes viikon tuskailleet, kun mitään potenttiaalista ei ollut osunut silmiin. Kaikkien pettymysten jälkeen se oli siinä. Maailman komein ja sporttisin mies. Ja kuinkas ollakkaan vielä MATCH! Olen vähän lapsellinen siinä suhteessa, että lähes aina annan miehen tehdä aloitteen. Nyt kuitenkin muotoilin hienon ja pitkän viestin tarkkaan harkiten, että kala varmasti tarttuisi syöttiin. Mies oli ammattiurheilija, ja kilpailemassa Suomessa pari päivää. Kuten aikaisemmin olen postauksissani kertonut, en ole kovin jännittävää tyyppiä. Jostain syystä kuitenkin miehen karisma sai pasmani niin sekaisin jo pelkästä viestittelystä, että olin kahden paikkeilla hannaanko koko treffit. Lähetin jo perumisaikeissa miehelle viestiä, muttei hän kuunnellut kieltävää vastausta sillä todella halusi viedä minut ulos. Myös luonani asuva ystäväni lähes raahasi minut suihkuun ja laittautumaan, sillä en saisi antaa kyseisen timantin mennä silmieni edestä tai hän kuulemma veisi sen ja käännyttäisi miehen homo-seksuaaliksi. En ottanut riskiä, sillä hän on aika etevä asian suhteen haha. Kerroin kyseiselle Tanskalaiselle haluavani tehdä vain jotain rentoa, en siis mitään kovin suureleisiä kynttilä-illallisia. Kysyin missä tapaisimme, ja hän kertoi tulevansa hakemaan minut, vaikka hotelli sijaitsi toisella puolella Helsinkiä. Keksisimme yhdessä jotain rentoa tekemistä sen jälkeen. Yllätyin kun mies odotti oveni alla. Kysyin missä hänen autonsa oli, ja hän vastasi tulleensa taxilla. Mutta miksi? Tarjouduinhan tulemaan itse kuitenkin keskustaan, sillä hän oli vieraassa kaupungissa. Vastaus oli ehkä suloisin ikinä kuulemani ” Minut on kasvatettu niin, että nainen haetaan treffeille koti-ovelta ”. Mitä sitten teimme jotta treffit päätyivät top2 listalle? Haimme cappucinot ja kävelimme ympäri Helsinkiä, kahden tunnin jälkeen jo käsikädessä. Tämä kävely kesti monia, monia tunteja. Vaihdoimme lähes kaikki ajatuksemme, ja elämässämme tapahtuneet käännekohdat. Luulen rehellisyyden ja avoimuuden johtuneen siitä, että tiedostimme ettemme koskaan enää tapaisi ja osasimme elää molemmat siinä kauniissa pienessä hetkessä. Kun yö viileni, siirryimme hänen hotelliinsa jutellen aina aamuun asti, nukkumatta sekuntiakaan. Saatoin miehen aamulla lentokenttäkuljetukselle ja vaihdoimme vielä suudelman. Emme ole tavanneet tai jutelleet tämän jälkeen enää koskaan.

 

TOP 1: JAMES

Mietin pitkään minkä nimen laittaisin ylös, sillä pyrin pitämään ihmisistä täällä suhteellisen anonyymiä linjaa. Kuitenkin koska joka toinen britti omaa kyseisen nimen, se saa jäädä. Lisäksi James tietää löytyvänsa listalta, ja luki käännettynä tämän ensimmäisenä. Tämä ihminen ansaitsee vähintäänkin olla omalla nimellään, sillä hänellä on erittäin suuri paikka sydämessäni ikuisesti. Meidän tapaamisemme sijoittuu aikaan jolloin erosin. On lähes hämmentävää miten voimakkaan tunnereaktion ihmisen ajattelu minussa herättää. James on ihminen joka sai minut takaisin eloon, takaisin loistamaan. Koin edeltävän suhteeni päättymisen erittäin raskaasti, ja sen toipuminen oli suoranaisesti yhtä helvettiä. Ystäväni huolestuivat, ja ostivat lentoliput minulle Lontooseen luokseen. Matkaan oli 1,5kk, ja päätin uhrata 9 euroa lataamalla tinder plussan navigoidakseni itseni Lontooseen jo etu-käteen. En olisi voinut kuvitellakkaan tapaavani ketään Suomessa. Olin aivan liian rikki. James oli ihminen johon oli äärettömän helppo ihastua niin komean ulkonäön kuin valloittavan hullunkurisen luonteensa johdosta. Ensin juttelimme netin välityksellä, siirryimme nopeasti kuitenkin puhumaan puhelimessa. Äärettömän nopeasti keskustelu muuttui todella syvälliseksi ja viikon jälkeen puhuimme jo lähes päivittäin. Viestittely kesti aina ympäri vuorokauden. Jaoimme kaksi erittäin vaikeaa, mutta erillaista elämänvaihetta yhdessä. Kaksi ihmistä avasi toisillensa kaiken. Ei ole mitään mitä kyseinen ihminen ei olisi saanut minusta tietää tuona aikana. Kun lähtöpäivä Lontooseen läheni odotti James minua kentällä. Useasti toisesta muodostaa näkemättä kuvan joka ei vastaa todellisuutta. Näin ei käynyt meille. Ajoimme yhdessä ystävieni luo. Juhlimme, nautimme ja nauroimme kaikki yhdessä. En ollut pystynyt siihen kuukausiin. En ollut myöskään nukkunut lähes kolmeen kuukauteen kunnolla stressin takia. Tuona yönä nukahdin Jamesin syliin ja nukuin paremmin kuin koskaan. Jos sanoisin pelkästään itkeneeni paluulennolla viikon jälkeen, olisi se aika mieto ilmaus. Kaikkien kanssamatkustajien läsnäollessa suorastaan vollotin. Koen tämän olleen puhdistuvaihe erostani. Suomeen palatessani jatkoin elämääni, ja pyyhin mielestäni ihmisen joka minua erossa satutti. Edellämainittu ihminen mahdollisti kaiken tämän olemalla vain läsnä pienen hetken elämässäni. Pidämme edelleen yhteyttä, näemme toivottavasti tammikuussa matkustaessani Englantiin. Kaipaan häntä päivittäin.

 

Ina

Suhteet Oma elämä Rakkaus Höpsöä