Mukavaa sunnuntaita ja ihanaa isänpäivää! Kirjoittaminen on takunnut jo toista viikkoa. Kaiken kiireen keskellä olen onnistunut luomaan sisällöltään vain täysin tyhjää tekstiä noin tuhat riviä. Kun salama kirkkaalta taivaalta, inspiraatio iski käydessäni hyvin itselleni epätyypillisillä treffeillä kuluneen viikon keskiviikkona. Olen jo pitkään pohtinut kirjoittavani ikäerojen välisestä rakkaudesta, ja siitä miten se vielä tällä vuosituhannella onnistuu herättämään ihmisissä niin paljon negatiivista energiaa sekä ennakkoluuloja. Kun puhutaan kahden ihmisen välisestä rakkaudesta ja intohimosta, onko kenelläkään oikeutta tuomita tämä maailman kaunein asiaa sukupuolta tai ikää katsomatta. Luonnollisesti kuitenkin lakeja noudattaen. Oli kyseessä naapurin Pertin nuori tyttöystävä, homo-avioliitto, tai vaikkapa Danny ja Eerika.

Oma ystäväpiiriini koostuu pitkälti seksuaali-vähemmistöistä, ja itse olen aina ollut kiinostunut itseäni selkeästi vanhemmista miehistä. Molemmat herättävät paljon ajatuksia muissa ihmisissä, ja törmäänkin valitettavan useasti tilanteeseen jossa ihmiset ovat kyseenalaistaneet aiemmat suhteeni ja niiden motiivit ikäerosta johtuen. Yleisin kysymys lienee, onko itselläni vaikea isä-suhde tai juoksenko mahdollisesti pullean kukkaron perässä. Ei ole kysymys kummastakaan. Surulliseksi saa se, että hyvin harvoin ihmiset kiinnittävät huomiotaan olennaiseen, eli siihen mitkä luonteenpiirteet tai ominaisuudet ovat viehättäneet vastakkaisessa sukupuolessa ja kumppanissa. Viimekädessä kaikkia tuntuu vain kiinnostavan miten oikeasti voisin/olen voinut rakastua itseäni lähes 20-vuotta vanhempaan mieheen. Helposti.

Koen luonteeltani olevani suhteellisen liikkuva ja joissainmäärin jopa epävakaa. Kaipaan vierelleni ihmistä joka täydentää omia luonteenvajaavaisuuksiani tasapainoisuudellaan. Kun ihminen on saavuttanut tietyn ikä-pisteen, useasti se tuo mukanaan tietynlaisen rauhan ja paikoilleen asettumisen. Jostain syystä en vain ole kokenut löytäväni tätä oman ikäisistäni. Tämäkään luonnollisesti ei päde yleisesti kaikkiin, vaan jokainen on oma yksilönsä. Ajatus kuitenkin siitä että kumppanini juoksisi jatkuvasti opiskelijabileissä arki-illat, tuntuu kerrassaan mahdottomalta yhtälöltä. Seuraelämäni on jokseenkin vilkasta, ja sinne mahtuu varmasti lähes kaikki kategoriat naisista oman ikäisiini. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni erittäin onnellinen, vaikken ole suhteessa. Kuitenkin koen uusiin ihmisiin tutustumisen erittäin rikastuttavana, josta johtuen olen paukuttanut toisinaan sormeni ruvelle Tinderissä. En etsi itselleni pakonomaisesti kumppania. Olen vahvasti sitä mieltä että kun klikkaa, se vain klikkaa. Siihen asti olen valmis odottamaan.

Onko se sitten tuottanut tulosta? Ehdottomasti kyllä. Vaikken ole löytänyt pysyvää kumppania rinnalleni, olen löytänyt monta ihmistä ympärilleni joita ylpeänä voin kutsua ystävikseni tänäpäivänä. Kuten aikaisemmin sanoin on deittihistoriaani mahtunut lähes kaikki ja mahdollinen, itseäni nuoremmat lukuunottamatta. Tähänkin tuli muutos, kun sain treffipyynnön 20-vuotiaalta. Suurimman naurukohtauksen jälkeen aloin miettimään miksi se herätti itsessäni kyseisen reaktion. Huomasin syyllistyväni samoihin edellämainittuihin ennakkoluuloihin, joita edeltävissä suhteissani olin itse kokenut. Yllätin jopa itse-itseni suostumalla pienen pohdinnan jälkeen. Ja niin sitä mentiin, olin buukannut itseni tilanteeseen jossa 20-vuotias nuorenmiehen alku oli tulossa viettämään iltaa luokseni. En ole kovinkaan jännittävää ihmistyyppiä, mutta tuona iltana myönnän muutaman sydämmenlyönnin jääneen välistä. Mietin monta kertaa olinko mahdollisesti tulossa hulluksi, sillä toimintani oli kaikkea muuta kuin sitä perinteistä Inaa. Portaita alas kävellessäni, olin varma että vastassa olisi nuori ärsyttävä egoisti tai hiljainen naapurin poika. Ilta olisi varmasti tuhoon tuomittu tai vähintäänkin suuri farssi.

No mutta mitä ovella sitten odotti? Suureksi yllätykseksi vastassa oli mahdollisesti suloisin koskaan tapaamani nuori herrasmies. Sopiva yhdistelmä Justin Bieberiä ja nuorta Beckhamia, joka lämpimästi tervehti ja halasi. Jää oli hetkessä murrettu. Tunnissa kaveri oli osoittanut kaikkien ennakkoluulojeni olleen turhia. Olin ollut varma etten voi löytää mitään yhteistä kyseisen ihmisen kanssa, mutta huomasin jakavani yllättävänkin monta yhteistä kiinnostuksen kohdetta. Tunnin jälkeen tästä tunsin jo lähes alemmuuskompleksiaa, sillä hän olikin itseäni huomattavasti terävämpi ja tulevaisuuden tavoitteet tuntuivat olleen täysin selkeät, kun taas minulla ne ovat täysin hukassa. Iltani puuma-naisena oli menestys, ja nautin sen hektittömyydestä suuresti. Jonain päivänä joku nainen on onnekas, kalastaessaan kyseisen miehen itselleen. Vaikkei välillemme syntynyt uhkuvaa romantiikkaa, kokemuksena ilta oli upea ja muistan sen lämmöllä vielä pitkään. Jos kyseinen kaveri joskus vielä soittaisi, lähtisin mielelläni kahville vaikka ystäväpohjalta. Aamulla herätessäni tunsin itseni varmasti 10-vuotta nuoremmaksi. Ilta toimi siis paremmin kuin yksikään pistoshoito ikinä. Huomasin kuuntelevani bassot täysillä Sinatran sijaan Arizonaa ja laulavani hymyillen koko aamupalan ajan. Uskomaton euforia heti aamusta, joka on itseasiassa jatkunut aina tähän päivään asti. Ihanaa taas jälleen kerran huomata miten mahtavia persoonia maailma pitää sisällään.

No aionko jatkossa asettua nyt puuma-naisen saappaisiin? En sentään. Varmasti kuitenkin tulen olemaan avara-katseisempi. Mikään ei ole yhtä mukavaa, kuin kumota omat ennakkoluulonsa ja myöntää olleensa väärässä jonkin asian suhteen. Ensi viikolla olen palaamassa taas normeihin ja lähden kahvittelemaan vanhemman ikä-polven kanssa. Illan tulisi olla erittäin onnistunut, että se yltäisi edellisen tuoman mielihyvän tasolle. Viikko tulee pitämään myös paljon kiirettä sisällään, sillä hetken mielijohteesta perustin HESY:n joulukeräyksen kodittomien kissojen ja koirien puolesta. Kerron siitä seuraavan postauksen yhteydessä lisää. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille lukijoille, muistakaa avartaa katseenne ja älkää tuomitkoo muita ihmisiä turhaan. Elämä on kuitenkin aika nastaa eikö? Puss!

Ina