PITKÄSTÄ AIKAA
Ihanaa kesää kaikille hiljaiselon keskeltä! Voisin melkein klassisen kuuluisaan tapaani aloittaa blogin kirjoittamalla siitä miten se on loistanut hiljaiselollaan. Säilyttääkseni kuitenkin jonkin asteisen itsekunnioituksen, en latele syitä enempää vaan tiivistän ne pähkinänkuoreen. Laiskuus ja aikaansaamattomuus. Siinä totuus kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Lukiessani vanhoja kirjoituksiani, huomasin että olisi pitänyt pitää tauko jo huomattavasti aikaisemmin. Vaikka olen käynyt vaikeita aikoja läpi, on ihme että yksikään lukija on jaksanut lukea jatkuvaa marinaani masennuksesta, ahdistuksesta tai kuolemasta. Nämä ovat aiheita jotka koskettavat varmasti meistä jokaista jossain kohtaa elämää, niissä jatkuva vellominen ei kuitenkaan edesauta varmasti yhtään mitään eikä ketään. En kadu avautumistani aiheesta, korkeintaan tapaani puida näitä asioita ” julkisesti ”.
No mitä elämääni sitten on kuulunut tänä aikana? Jokainen minua vähääkään tunteva tietää varmasti että puoleen vuoteen ehtii tapahtua niin paljon asioita, että tiivistettynä jo tästä ajanjaksosta elämässäni saisi raamatun mittaisen monologin. Itkua, naurua, surua sekä rakkautta. Jokainen tunneskaala on läpikäyty kokonaisuudessaan juuri sellaisenaan. Eniten kysymyksiä on varmasti herättänyt luonani keväällä vieraillut latinomies jonka uteliaimmat laittoivat heti merkille instagram stooreistani.
Joudun tuottamaan tässä kohtaa pettymyksen kaikille lukijoilleni ja kertomaan ettei kyseessä ollut tälläkään kertaa vuosisadan rakkaustarina. Vaikka välillämme koettiin valtavaa intohimoa sekä lämpöä, päättyi tarina kuitenkin lopulta rikkinäiseen hillopurkkiin rappukäytävässä aina kyynelten kera. Kyynelten, jotka eivät suinkaan tälläkertaa vuotaneet omista silmistäni. Koettiin liian suuria kulttuurisia näkemyseroja. Ja vaikkei tämä olisikaan koko totuus, näiden asioiden varjoon haluan ne asettaa. Itselläni ei ole tarvetta alkaa mustamaalaamaan toista, sillä myönnän tasapuolisesti myös oman osuuteni virheissä jotka välillämme tapahtui. Meillä molemmilla oli sen verran tulinen luonne sekä voimakas tempperamentti, että pidemmällä tähtäimellä olisi tämä suhde kärjistettynä varmasti lopulta päätynyt henkirikokseen ( vitsi vitsi ). Kokemuksena tämä oli kuitenkin mitä mahtavin. Tuntui hienolta täysin heittäytyä johonkin yhtä hulluun pitkästä aikaa. Jos täytyy hakea vielä jokin positiivinen puoli, opin Espanjaa aina hasta siempren verran. Lyhykäisyydessään tämä tarkoittaa siis ” hyvästi ” :D.
Olen viimeaikoina pohtinut paljon myös vanhenemista. On ollut huojentavaa mutta samalla hämmentävää huomata miten löytää armollisuudeen itseään kohtaan mitä enemmän ikää karttuu mittariin. Tajuaa ettei elämän keskipiste ollutkaan parsakaalin punnitsemisessa tai mahdollisesti siinä venyykö kahden viikon ripsihuoltoväli siihen kolmeen viikkoon. Maailma kun ei kaadu kahteen edellämainittuun. Muutama kesäinen lisäkilo ei enää irvistä peilistä pahalla, ja mieli hyväksyy samalla sen tosi seikan etteivät ne ylihintaiset anti-age rasvat myöskään peilikaapissa saa näyttämään enää 20-vuotiaalta. Eikä niiden tarvitsekkaan.
Saaattaa tietysti olla, että tämä on se kuuluisa vaihe josta kaikki puhuvat :D. Se tarina jossa nainen lopettaa itsestään huolehtimisen. Se, josta löydän itseni muutaman vuoden päästä sohvalta tiistai iltana mozzarellatikkujen seasta tukka rasvaisena. Celine Dion soi, ja Väinö kainalossa itken menetettyjen vuosieni perään :D. Toistaiseksi nautin kuitenkin nykyisestä olotilastani ja yritän keskittyä positiivisesti tulevaan. Riski on otettava.
INA
