Ciao! On kulunut taas hirveästi aikaa kun olen kirjoittanut viimeksi. Viikot ovat olleet työntäyteläisiä ja kalenteri täyttynyt näinollen ranskalaisista viivoista, sekä punaisista huutomerkeistä. Elämä ei ole missään olosuhteissa päässyt pitkästyttämään. On tapahtunut ihan mieletön määrä asioita joiden kirjoittaminen kokonaisuudessaan tuntuu haastavalta, itseasiassa lähes mahdottomalta. 

Aloitetaan blogista. Ensimmäisenä haluan kiittää niitä lukuisia ihmisiä jotka alunalkajaan rohkaisivat itseäni kirjoittamaan. Luodessani blogin en edes villeimmissä ajatuksissani osannut unelmoida, että se jonain päivänä voisi poikia myös kaupallisia yhteistyötarjouksia. Näitä on nyt tullut muutamia, ja kirjoitan niistä enemmän tulevan kesän aikana. Siirtyessäni ensi viikolla kesälomalle, annan lupaukseni jossa pyhitän aktiivisemmin aikaani tälle rakkaalle harrastukselle. Eli kiitos teille. Ilman lukijoita ei olisi blogi yltänyt koskaan tälle tasolle. Aloittaessani bloggaamisen oli se vain tapa päästä ilmaisemaan itseäni ja toteuttaa jotain oman näköistäni. Olen täysin tietoinen että blogin visuaalinen puoli näyttää edelleen 7-vuotiaan luomukselta, ja jokainen postaus pitää sisällään vähintäänkin 10 kirjoitusvirhettä. Se ei haittaa, sillä niinkuin blogi on myös kirjoittaja hieman vinksallaan haha.

No mitä muuta kuuluu? Hmm… Aurinko tuntuu taas näyttäytyneen elämässä ja elämä on kokenut Suomen sään mukaisesti pitkän hellejakson. Olen pyrkinyt täyttämään päiväni mukavilla aktiviteeteilla ja hillitsemään oman impulsiivisuuteni mahdollisimman hyvin. Itseasiassa eilen aloitin kuukauden kestävän intensiivisen ja dialektisen tunteidensäätelykurssin. Asia saattaa jonkun korvaan kuulostaa naurettavalta, mutta erityisherkkänä ihmisenä koen tämän todella tarpeellisena. Viime kevään tapahtumat koskettivat itseäni siinämäärin, etten halua kokea moisia tunne-ylilyöntejä vastaisuudessa laisinkaan. En hyvässä, en pahassa. Tarkoituksenani onkin nyt löytää jonkinasteinen tunne-elämän balansoituminen. Namaste, ei tästä sen enempää.

Juhannus meni omilta osin todella rauhaisasti kuten olettaa saattaa. Torstaina leikin hurjaa ja päädyin peräti Populukseen asti. En voi kun todeta että baarit ovat todella mennyttä elämää osaltani, enkä juurikaan nauti enää siellä olosta. Oli kuitenkin mukavaa nähdä ystäviä, ja matkalla kotiin koinkin olevani onnellinen juuri siinä hetkessä. Hymy huulilla oli mukavaa painaa pää tyynyyn ja nukahtaa. Juhannus sai yllättävän surullisen käänteen aamulla kuullessani suru-uutisen, jossa selvisi ystäväni menehtyneen juhannuksen riennoissa. Nämä ovat niitä asioita sekä hetkiä elämässä, jotka tuntuvat vaikeilta käsittää ja mahdottomalta hyväksyä. Ne ovat lopulta kuitenkin myös niitä, joiden kanssa oppii elämään. Tehdessäni työtä saattohoidon puolella, olen saanut arvokkaan opin sekä lahjan; tavan käsitellä kuolemaa sen eri perspektiiveistä. Elämä ei ole urheilusuoritus, jossa annetaan ihanne-aika saavuttaa maaliviiva. Se alkaa, se päättyy. Se on cocktail sattumia yhdistettynä tietoisiin päätöksiin. Ainoa johon lopulta voimme vaikuttaa, on aika ja miten sen käytämme. Kun ensikerralla sanot olevasi liian kiireinen ryhtyääksesi johonkin, muistathan että meillä jokaisella on vuorokaudessa yhtämonta tuntia. Tässä kohtaa lasken käteni sydämelle ja annan muutaman sekunnin aikaa ystävälle, jota juuri tänään ikävöin enemmän kuin koskaan. 

No entäpä tulevaisuus? Jottei postauksesta tulisi raamatun mittainen ( jota se uhkaavasti alkaa muistuttamaan ), otetaan ajanjaksoksi nyt vaikkapa tuleva kesä. Kuten aikaisemmin jo mainitsin olen siirtymässä kesälomalle. Ensimmäisen viikon ajattelin pyhittää kotini hoitamiseen ja puunata sen lattiasta kattoon. Vaikka kyseessä ovatkin nyt hurjat 26 neliötä, saa nähdä siirtyykö asia puheen sijaan myös toteutuksen tasolle. Siivoaminen on asia jota yhdellä sanalla kuvaten inhoan. Muiden koteja tykkään kyllä puunata, mutta kun omassa tulisi tarttua moppiin taikka imuriin löytyykin yllättäen tuhat ja sata tekosyytä miksei tätä kyseistä toimenpidettä tulisi suorittaa. 

Kun tämä toivottavasti toteutuva siivousviikko on takanapäin, odottaa itseäni leikkaus 10.7. En avaa tätä nyt sen tarkemmin, sillä tulen tekemään aiheesta erillisen blogi-postauksen tulevaisuudessa. Kuitenkin leikkauksen johdosta olen sairaslomalla loppulomani, joten villit loma-aktiviteetit kohdallani ovat ohi, ennenkuin ehtivät edes alkaa. Itsessään leikkaus ei jännitä anestesian, kivun tai muun kohdalla, mutta kauhun kankein tunnelmin mietin leikkausta edeltävää 12 tuntia ilman tupakkaa ja aamukahvia. Onneksi tätä murhenäytelmää ei paikanpäällä ole todistamassa ketään muu kuin saattajani ( onnea vaan Elsalle ).  Tässä nämä kuulumiset tältä erää. Ihanaa kesää ja alkanutta pride-viikkoa kaikille. Puss!

INA