Täällä meillä päin kaikenlainen hassuttelu aiheuttaa paikallisessa vastapuolessa puhdasta tyrmistymistä ja kauhua, sellaista mykäksi vetävää kauhua. Rajanaapurimme on nyt kolmen vuoden periksiantamattoman tervehtimisen seurauksena alkanut tervehtimään ihan myönteiseen sävyyn takaisin, mutta luonnollisestikin siten, että aloite tervehdykseen tulee meidän tontin puolelta. Perheemme aktiivisin moikkailija on 5-vuotias suorasuu, joka yleensä ryydittää tervehdyksensä jollain sivulauseella. ”Moikka, onpa teillä likainen auto!” tai ”Mooooi, meijän äiti osaa kamalasti kirosanoja!”

Omaa tinkimätöntä sotaani paperisaastetta, eli mainoksia vastaan olen käynyt koko täällä asumisen ajan, eli kaikki kolme ja puoli vuotta. Joku humoristi oli käynyt raaputtamassa postilaatikkomme kanteen vastineen käsintehdyille, joskin hyvin kohteliaille kielloilleni. Mustaan muoviin oli raaputettu EI MAINOKSIA KIITOS. Hah, hassua! Lahtelaista sanatonta viestintää.

Olen kieltäytynyt järjestelmällisesti sijoittamasta mitään valuuttaa postilaatikkoon liimattavaan ”eimainoksiaynnämuutaroskaa” -kylttiin. Olen joka vuosi laurapalmeroinut omin käsin tekstaamani mainoskieltopyynnön, eli vetänyt kuusi kerrosta kontaktimuovia kieltopaperin ympärille. Päijät-Hämeen julma kevät pilaa joka vuosi kyltin ja saa musteen leviämään lukukelvottomaksi. Ensimmäisenä vuonna kielsin mainokset, toisena vuonna kielsin käytännössä kaiken ja tänä vuonna otin käyttön sanattoman uhkailun sanallisen rinnalle. Nyt testataan lahtelaisten huumorintajua ja sisälukutaitoa. Haastetta odotellessa.