Illuusio osaamisesta

Joka ikinen loppusyksy löydän itseni samasta tukalasta tilanteesta. Pitelen kädessäni rumaa lapasen alkua, jonka olen neulonut niin moneen kertaan uudestaan, että lanka on ihan kiharaista. En raaski purkaa sohvannurkassa syntynyttä käsityölastani, vaan jatkan lapasen loppuun saakka. Sitten teen sille toisen rumiluksen kaveriksi, ihan vain huomatakseni, että olen tehnyt kaksi rumaa vasemman käden lapasta.

Aloitin neulomisen vasta pari vuotta sitten, viisitoista vuotta aiemmin luovittuani läpi peruskoulun joutumatta kertaakaan kontaktiin tekstiilitöiden kanssa. Kahden puuhakkaan, innostuneen ja tuotteliaan neulomisvuoden aikana olen tehnyt lukemattomia vasemman käden lapasia ja kamalan ruman tuubikaulahuivin, joka aiheutti säälinsekaista inhoa kun purin laatikoista lämmintä päälle viime viikolla. Oikea käteni olisi aikoja sitten joutunut ranteesta alaspäin lääketieteen opiskelijoiden neulatyynyksi, ellen olisi käyttänyt jo olemassa olevia hanskoja. Terveiset entisen poikaystävän mummovainaalle, ovat nimittäin parhaat lapaset ikinä. Kiitos.

Joka ikinen loppusyksy minä olen varma, että saan tänä vuonna tehtyä kaverin ensimmäiseksi syntyvälle vasemman käden lapaselle. Siitä huolimatta, että olen toiveikas, otan myös kiitollisena vastaan vinkkejä mihin käyttää ylimääräisiä vasemman käden lapasia. Viime talvena niitä oli auton hansikaslokerossa syystä, jota en muista. Olisivatko olleet näppäriä jossain tilanteessa, en tiedä, päätyivät energiajakeeseen niillä tienoin, kun helmililjat puskivat vihreitä pipojaan maan pinnalle.

Etsitään kaveriksi oikean käden lapasta, tositarkoituksella. Nimim. ”Käsi kädessä”.