Vallankumous on hyvä asia silloin, kun se koskee vaatekaapin sisältöä. Minä annan itselleni vähintään hyvän arvosanan mitä vaatekulutukseeni tulee. Ostan vaatteita uusina keskimärin kerran vuodessa, silloinkin puun ja kuoren väliin likistettynä. Esimerkkinä viime heinäkuun kenkäkriisi, kun havahduin puoli tuntia ennen kauppojen sulkeutumista siihen, että seuraavan päivän hääjuhliin ajattelemani kengät joutuivat raadelluiksi edeltävänä kesänä. Kirjaimellisesti raadelluiksi, hääpaikalle johtanut silta söi kaikkien korot, siltalaudoitusten väli oli juuri mukavasti korkojen mentävä. Eipä auttanut kuin juosta vartissa läpi kaikki keskustan kenkäkaupat ja ostaa hintalapusta piittaamatta sopivat kengät. Sikäli hyvä ostos, että niillä tanssitaan kenkien kolmannet häät tulevana kesänä.

Noin kerran vuodessa tapahtuvia paniikki-ja alusvaateostoksia (käytännössä sama asia) lukuunottamatta hankin vaatteeni käytettyinä lähinnä kirpputoreilta. Kuten kaupoissakin, jätän kirpputoreillakin huonosta materiaalista valmistetut vaatteet rekkiin. Näppituntuman lisäksi luen aina pesulippuset ja lunttaan käytetyn materiaalin. Halpaketjujen vaatteet jäävät lähes poikkeuksetta myös rekkeihin, ei niinkään itsensä merkin takia vaan juuri vaatteisiin käytettyjen materiaalien ja huonon ompelujäljen takia. Olen vetänyt keskenäni johtopäätöksen, että halvalla ei saa hyvää. Halpa tarkoittaa myös minulle alipalkattua työvoimaa, jonka tarkoitus on työntää markkinoille laadun sijaan määrää, mikä johtaa kertakäyttökulutukseen. Siinä ketjussa ei ole yhtään voittajaa.

Omaan tyyliin istuvien vaatteiden löytäminen on hidasta puuhaa. Hidasta, ihanaa puuhaa. Pelkkä kiertely ja hypistely ovat usein minulle tyydyttävämpiä kokemuksia kuin vaatelöydön tekeminen. Minä tulen kahtiajakautuneesta suvusta – isäni puoleiset isovanhemmat ovat järjestelmällisesti pyrkineet koko elämänsä ajan pitämään tavaramääränsä niukkana. Äitini puoleinen suku puolestaan on rakentanut elämänsä hamsterin logiikalla – kaikkea on hyvä olla paljon siltä varalta, että joskus tulee tarve jollekin. Ilokseni taitan isäni puoleiseen sukuun tässä asiassa, pyrin aktiivisesti eroon kaikesta turhasta, parhaiten se onnistuu olemalla ostamatta uutta.

Ylipäänsä eettisen ja harkitsevan kuluttamisen puolesta liputtavana paras vinkkini vallankumoukseen on: älä osta mitään. Toiseksi paras vinkkini on: tsekkaa laatu; huonolaatuinen tuote on usein yhtä kuin kaukana tuotettua halpaa työtä ja kurjia olosuhteita.

Ja alla vielä tämän päivän vaatekerran tuoteseloste:

1. T-paita on bändipaita, terveiset Haitilta. Liputinko juuri edellisessä kappaleessa eettisen kuluttamisen puolesta…?

2. Farkut Laosilta, hurraa. Sieltä kaupan kautta puolison hyllyyn ja edelleen minun käyttööni.

3. Huivi made in USA. Noinkohan on? Pienen googlailun päätteeksi saan synninpäästön huivilleni, se todellakin tulee mistä kertookin tulevansa. ”When you buy from Carolina Manufacturing you can purchase an American-made product made by Americans. Our 70-plus employees are ready to meet your bandanna needs.”

4. Takki, jonka synnyinmaasta en ota selvää. Yancan mukaan 2OR+BYYAT valmistaa vaatteensa Suomessa ja Baltiassa.

5. Ja viimeinen naula arkkuun, ehtaa Seppälää suoraan Kiinasta.

Yhteenvetona kaikesta, omissa kulutustottumuksissa on selkeästi parantamisen varaa. Heikkona puolustuksena mainittakoon, että kaikki tämänpäiväiset vaatteet on hankittu käytettynä tai saatu.