Tavaran raivaamisen grande finale: lapsuudenkoti

Raivasin paljon tavaraa viime syksynä muuttoa varten, mutta kokonaan käsittelemättä jäi lapsuudenkotiin jääneet muistoesineet ja sälä. 

Vietin äskettäin pari viikkoa Suomessa. Yhtenä iltana suunniteltu meno peruuntui. Olimme äitini kanssa raivanneet jo aiemmin vanhan askartelukaapin, ja kun ilta vapautui yllättäen, kävin vanhan sängynaluslaatikkoni kimppuun.

Se ilta vierähtikin sitten siinä. 

Vanhat kalenterit joutivat roskiin. (Miksi mulla on ylipäätään ollut kalenteri 12-vuotiaana?) Valokuvien läpikäynti oli yhtä hauskaa kuin hidastakin. Sain lapsena mummolta lahjaksi tosi yksinkertaisen filmikameran, jolla kuvasin vähän kaikkea. En vissiin skidinä heittänyt yhtäkään kuvaa pois. Roskiin lähtivät esimerkiksi Korkeasaaren luokkaretkellä otetut tuhruiset kuvat, joissa automaattisalama heijastuu likaiseen pleksiseinään.

 

 

Aiemmin täpötäyden laatikon sisältö kutistui yhteen neljäsosaan.

Tähän konmarilaisittan iloa tuottavien asioiden nippuun pääsi mm. Mulan-tarravihko, kolme valokuva-albumia ja muutama teatteriharrastuksen alkuajoilta rakas plari, kuten nelisivuinen Lumikki ja seitsemän kääpiötä viidenneltä luokalta.

Näistä sidoin paperinarulla pienen pinon pelkkiä aarteita.