Konmarin kevytversio vaatekaapilla

Ryhdyin tavaran raivaamiseen loppukesästä, ennen kuin ulkomaille muutosta oli tietoakaan. Raivaus lähti oikeastaan liikkeelle siitä, kun päätin myydä vuosiksi kaappiin jääneet Minna Parikan kengät. Parikoiden käyttämättä jättäminenhän on jonkin asteinen rikos ja ne ansaitsevat parempaa.

Olin lukenut jotain Konmarista, halusin tietää mistä puhutaan ja ryhdyin googlaamaan tyypin metodeja.

Kasaa kaikki vaatteesi yhteen paikkaan ja käy ne yksitellen läpi.

Oikeasti?

 

Siinä ne nyt on. Ei paha. Eihän?

Laskin kaikki vaatteeni ja pääsin melkein neljäänsataan, mukaanluettuna laukut ja kengät.

Ryhdyin karsimaan. Ensimmäisellä kierroksella kierrätettäväksi valikoitui kuutisenkymmentä kappaletta vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Käytännössä valintaprosessi meni niin päin, että päätin, mitä haluan pitää.

Pahin kompastuskivi oli kuitenkin vasta edessä.

Mitä tehdä vaatteille, joita ei suorilta käsin malttaisi viedä lahjoitukseen, mutta joiden myyntiarvokaan ei ole kummoinen?

Vinkkini raivaajille on, että vie ne lahjoitukseen, ellet ole kipeästi rahan tarpeessa. Muuten kotisi alkaa näyttää tältä:

 

Ja eteisen täyttää nämä:

Aaaarrghh.

”Vien nää joskus kirpparille”-säkki jää käsittämättömän pitkäksi ajaksi vaatehuoneeseen pyörimään, jos kirppispöytää ei varaa heti raivauksen yhteydessä. Päätin säästää vaivojani ja lahjoittaa kaiken, josta en kehtaa pyytää vähintään vitosta paikallisessa fb-kierrätysryhmässä. Ainakin Siivouspäivän yhteydessä on vaikuttanut siltä, että tarjonta ylittää kysynnän, eikä tavallinen naisten perusvaate liiku juuri mihinkään.

Koko urakka on tietysti turha, ellei samalla pohdi kulutustottumuksiaan ja lopeta vapautuvan tilan täyttämistä uusilla rievuilla. 

Konmari-kirjakin tuli luettua, ja siitä tuli ihan oman postauksensa.