Mitä mä täällä teen eli terkkuja mamukurssilta

Aloitin viimein mamukurssin, josta olen jo aiemmin jauhanutkin ja jota lykkäsin kertaalleen.

Ryhmämme on pieni, yhdeksänhenkinen, ja minä olen porukan viimeisin tulokas. Muut tyypit ovat olleet Belgiassa jo 4-20 vuotta ja osa ollut ensin Hollannissa. Monen motiivi kurssin suorittamiseen just nyt on ilmeisesti Belgian kansalaisuuden hakeminen.

Sitten olen minä, pihi muikkeli, jonka ei olisi pakko, mutta käyn kurssin kuitenkin saadakseni kielikursseja ilmaiseksi. 

Sisällöltään tuo nyt on mitä on. Hollanninkielisenä kurssi ajaa tällä juuri sitä tarkoitusta mitä kelasinkin, eli pääsen treenaamaan kieltä. 

Ja kyllä mä saankin harjoitella. Kielikursseilla olen ollut suunnilleen luokan priimus, mamukurssilla puhun hollantia ryhmän huonoiten. En yhtään tykkää olla ikään kuin tyhmempi versio itsestäni, mutta ei auta muu kuin kestää ajoittainen urpouden tunne ja höpöttää menemään silti. Päästinpä kerran suustani yhden klassikkokämminkin, kun huurbaasista (vuokranantaja) tuli hoerbaas (huorapomo, vapaa käännös). 

Ymmärrän kyllä kaiken, mitä opettajamme puhuu, mutta toisten kurssilaisten puheesta on välillä vaikea saada selvää. Raskainta on kuunnella Alankomaista tulleiden rohisevaa hollantia, josta saatan pudota välillä ihan kokonaan kärryiltä.

Mistä tahansa saa keskustella ja juttu lähtee aina leviämään ohi alkuperäisen aiheen. Kerran puhuttiin kolme tuntia yhteisöpuutarhoista, belgialaisista juhlapyhistä ja jostain minkä aikana putosin kelkasta kun en jaksanut enää kuunnella… Aa joo, lastenkasvatus. Kun yhdellä kurssilaisella paukkuu poissaolorajat kolmen viikon jälkeen, opettaja pälättää jälleen puoli tuntia kurssin tarkoituksesta.

Pikkuisen kypsyttelee. Otsikon kysymystä, mitä ihmettä mä täällä teen, tuleekin mietittyä joka ikisellä tunnilla.

Kurssin varsinainen pointti on miettiä vähän isompaa kuvaa, sitä mitä tavoittelee elämältään Belgiassa ja mitä sen saavuttamiseksi pitää tehdä. Ollaan kurssin puolivälissä ja näiden juttujen pohtimiseen on mennyt puolikas kurssikerta. 

Olenhan mä oppinut kaikenlaista sekalaista hyödyllistä faktaa, mutta ajallinen panostus on ollut aika ylimitoitettua.

Onnesi kielikurssit alkoivat viime viikolla. Miten olenkaan kuluneen kuukauden aikana kaivannut järjestelmällisen sisällön järjestelmällistä opiskelua! Kaiken lisäksi ajattelin viimein hommata paikalliset telkkarikanavat, koska nykyään tajuankin jopa kuulemastani jotain. 

P.S. Kiitos runsaista kommenteistanne edelliseen postaukseeni body shamingista, oli tosi mielenkiintoista lukea kaikkia niitä kokemuksia maailmalta!