Neljä kuukautta muutosta, ja olen ensimmäistä kertaa kipeänä.

Tämä ei sinänsä haittaa, koska nyt ensimmäinen vappu ulkomailla ei ehkä tunnu niin ankealta. Vapun voi unohtaa kokonaan, koska viikonloppu menee joka tapauksessa sohvan pohjalla.

Minä nimittäin rakastan vappua. Kaikista sen huonoista puolista ja tihkusateisista Kaivari-muistoista huolimatta. Luulen jopa, että vappu on minulle ulkomaille muuttoon liittyen toiseksi eniten tunteita herättävä juhlapyhä joulun jälkeen.

Opiskelijavaput kestivät kymmenen päivää, ja se oli sellaista hurlumhei-aikaa, jolloin pystyi hetkeksi heittäytymään pois kevätdepiksestä. En nimittäin ole kevätihminen, en sitten yhtään. Vapussa se, mikä monien mielestä saattoi olla ihan naurettavaa, oli minusta parasta: lipua vain kaksi viikkoa ihmisjoukoissa tapahtumasta toiseen kavereiden kanssa. En keksi parempaa tapaa kuluttaa päiviä inhokkivuodenaikanaan.

Lapsuudesta en muista juuri muita vappuperinteitä kuin tippaleivät ja vappupallot. Myöhemmin sitten loin jonkinlaiset vappuperinteet opiskelijayhteisössä. Nyt kun sitä ei enää ole, pitäisi taas luoda uudet perinteet.

Flunssan takia taidan aloittaa vasta ensi vuonna, mutta tämä sama tunne lienee odotettavissa monien muidenkin juhlien kohdalla: jonkinlainen irrallisuus ympäröivästä maailmasta, yhteisön kaipuu ja kauhea hinku omaksua paikallisia tapoja asap, jotta tuntisi olevansa edes vähän mukana. 

Jos kavereita reissaa joskus luoksemme vapun aikoihin, niin turha luullakaan, että täällä välttyy Vapulta™. Jos meillä joskus on mahdollisuus juhlia vappua vähän isommalla suomalaisella porukalla, aion ottaa siitä kaiken ilon irti. Teen simat ja munkit, pidän ylioppilaslakkia ja tungen serpentiiniä kaikkialle. Vieraat tulevat välttymään ainoastaan suomalaisen vappukansan toikkaroinnilta kaduilla.

Sitä odotellessa toivotan mahtavaa vappua ja pidän peukkuja aurinkoiselle viikonlopulle! Olkoon skumppa kanssanne.