Paperisota paketissa – HURRAA!

Kävimme taas mamutoimistossa. Papereiden pyörittely on osaltamme ohi, ja nyt vain odotellaan paikallisia henkkareita. Fanfaareja! Konfetteja!

Näin jälkikäteen voi todeta kaikesta byrokratiapuolesta, että kiivettiin muuten perse edellä puuhun.

Minä kun luulin olevani kova muija valmistautumaan ja varautumaan huolella kaikkeen, mutta pakko myöntää: tähän mamuhommaan tuli lähdettyä takki auki. Kevään aikana tuntui noin miljoona kertaa siltä, että miksei me tiedetty tätäkään etukäteen / mistä hitosta tämäkin nyt ois pitänyt tietää / me ei tiedetä MITÄÄN.

 

I feel u.

 

Toisaalta Belgia olisi varmasti tarjonnut yllätyksiään vähän paremmin valmistautuneellekin, ja kaikki hoitui lopulta hienosti, vaikkakin hitaasti.

 

Kontrollifriikkiyteen taipuvaiselle luonteelleni tämä on ollut opettavainen kevät. Kun asiat roikkuvat kuukausikaupalla eri tahoissa etkä voi hoitaa joka juttua itse ja mielellään heti, on pakko päästää irti tunteesta, että haluaisi kaiken olevan koko ajan omissa hyppysissä.

Enkä muuten todellakaan ole enää liian kiltti. Miten olenkaan oppinut pikkuhiljaa pitämään puoliani! Kysymään, vääntämään ja lopulta relaamaan ja hyväksymään asiat semmoisina kun ne on, jos täytyy.

 

Niin kuin yksi virkailija sanoi meille kuukausia sitten: you will get used to this when you live here for a while.

Niinpä. Sillä tänään minä, joskus maailman hätäilevin tyyppi, sanoin:

Ainahan täällä kaikki järjestyy.