Aloitin tanssitunneilla käymisen 27-vuotiaana. Olen aina rakastanut tanssia ja sen tuomaa tunnetta (ilman koreografioiden opettelua) ja päätin, että haluan oikeasti oppia tanssimaan, sen verran mitä tässä iässä on mahdollista. Jos pohja oli hankittu maratonien juoksulla ja koordinaatiota eniten vaativa laji oli ollut kuntonyrkkeily, niin voitte kuvitella kuinka haasteellista minulle oli vaan seurata sitä, mihin suuntaaan piti olla menossa. Epäonnistumisen ja häpeän tunteesta huolimatta jaksoin kuitenkin raahautua tunneille viikko viikon jälkeen. Ja alun epätoivo kääntyikin iloiseksi menoksi.

On se hölmöä kuinka uuden äärellä kokee aina suorituspaineita melkein paniikinsekaisin tuntein, vaikka luulen, ettei monikaan tunneilla kerkeä keskittymään toisen tekemisiin (ja mitä vaikka tekisikin niin!). Street-tanssia, show-tanssia ja muitakin lajeja kokeilleena voin suositella tanssia aloitettavaksi vanhempanakin. Itse olen löytänyt sopivia aikuisten tunteja niin Stepupilta kuin DCA:ltakin. 

Palasin lapsenteon jälkeen nyt maailman parhaalle tanssitunneille (Stepupilla) ja uuh, olen joutunut takaisin lähtökuoppaan ja siihen panikointitilaan. Kyllä tämä varmaan tästä. Ainakin hymyilin kotiin lähtiessäni.