PALIKOITA

Saimme pari viikkoa sitten tehtävän, jossa pitää tarkastella omia elämänvaiheita kehityspsykologian valossa käyttäen oppilaitoksen valitsemaa kirjaa, joka myös tentitään piakkoin. Tehtävän kuvaus menee näin:

Elämänkulun tarkastelu
Miksi reflektiotehtävä? Tehtävä käynnistää ammatillisen kasvun, joka syvennetään opintojen eri vaiheissa. Tehtävän tarkoituksena on lisätä itsetuntemustasi ja tunnetta elämänhallinnasta. Kun tunteet juurensa, voi sanoa tuntevansa myös paremmin itsensä. Minäkuvamme ja ihmiskuvamme ohjaavat valintoja ja päätöksiä.

Tehtävän tavoitteet:
-itsetuntemuksen lisääminen tutkittua tietoa hyödyntäen
-reflektiokyvyn vahvistaminen

Tehtävän toteutus on kaksivaiheinen:
1) Käy ensin läpi elämänvaiheitasi vapaamuotoisesti. Kerro oma tarinasi. Tämä on itseäsi varten. Tätä osuutta ei palauteta opettajalle. Tutustu ennen kirjoittamista erilaisiin tapoihin tarkastella elämänkulkua (ks. ”Tapoja kuvata elämänkulkua” -esimerkit).
2) Pohdi sen jälkeen kehitystäsi luentojen ja kirjallisuuden avulla. Miltä elämänkulkusi näyttää kasvua ja kehitystä koskevan tiedon valossa? Millaiset ovat omat vahvuutesi ja ammatillisen kasvusi kehittymisen ”paikat”?
Tehtävä on laajudeltaan 7-9 sivua (+ kansilehti, sisällys ja lähdeluettelo).”

En pääse kiinni tehtävään, en saa otetta edes kirjasta. ”Ihmisen psykologinen kehitys”. Ensimmäiset 120 sivua ovat käsitelleet lähinnä oppimista vastasyntyneestä koulululaiseksi, kuinka tietyn ikäisenä pitäisi olla valmiudet ja taidot osata sitä sun tätä… Ainoa asia missä olen ollut hyvä koko ikäni on empatiakyky ja väärät valinnat. Sosiaaliset taidot ovat olleet mitä sattuu. En ole osannut leikkiä tai edes muodostaa leikkiä. Minulla on aina ollut ”väärät luulot” itsestäni: kuvittelen liikaa tai liian vähän. Minut on helppo pelästyttää ja lannistaa. Puhun kun olisi parempi olla hiljaa ja olen hiljaa kun pitäisi avata suu…

PILIPALI-PALIKOITA

Lukiessa tuota tutkimuksiin pohjautuvaa kirjaa tuntuu että kaikki mitä lapsuudessa tapahtui on liian absurdia mahtuakseen mihinkään muotopalikkalaatikkoon  ja en haluaisi paloitella sitä taas uudelleen johonkin pilipali tehtävään. Lisäksi se kaikki tuntuu tällä hetkellä liian musertavalta pohtia ”tieteellisesti”, koska tämä koko perkeleen elämä on ollut kouluesimerkki siitä mikä kaikki voi mennä pieleen ja miksi! Eikä niitä asioita voi muuttaa eikä korjata, tehdä uudelleen. Niistä asioista seuranneet väärät valinnat ovat blokkina  tulevaisuuden edessä ja sitä ei voi muuttaa mitenkään. Ja kuitenkaan en voi syyttää kuin itseäni.

Totuus on että olin yksin niin kehitykseen, oppimiseen kuin elämänhallintaankin liittyvien ongelmieni kanssa, koska kukaan ei puuttunut niihin. Kukaan ei ottanut härkää sarvista ja sanonut, että ”hei, nyt me korjataan sinut ja laitetaan asiat kuntoon ennen kuin pommi räjähtää käsiin.” Koulukiusaajille annettiin hymytyttö-patsaita ja aplodeja hyvästä koulumenestyksestä, häiriköitä rangaistiin, mutta keskellä oleva harmaa massa jätettiin selviytymään oman onnensa nojaan: kai sulla nyt jotain palikoita on, tee niistä jotain äläkä vaan toljota tyhmänä. On mulla palikoita. mutta kaikki eri paketista. Semmoisia pilipali-palikoita.

Juuri nyt haluaisin olla jossain keskellä ei mitään, heitellä ne saakelin palikat mereen ja huutaa! Toisaalta haluaisin myös pistää riviin ne ihmiset, jotka eniten satuttivat silloin aikanaan, kun en vielä osannut/pystynyt/ollut kyllin vanha puolustautumaan ja kun en voinut itse vaikuttaa asioiden kulkuun. Kahdentoista ensimmäisen elin vuoden aikana tapahtui liian paljon sellaisia asioita, mitä ei pitäisi tapahtua kenellekään edes yksittäisinä tapahtumina. Saati sitten saavillinen. Herää kysymys, että mitä on päässäni liikkunut kun olen allekirjoittanut sielun sopimuksen ennen syntymääni… Olenko hörhöillyt siitä jo aiemmin? Olin tai en niin, nyt hörhöilen:

SIELUNSOPIMUS

Sielunsopimus on ”asiakirja”, joka on laadittu kauan ennen syntymää. Se sisältää kaiken sen mitä olen tulossa ihmisena oppimaan, kokemaan, opettamaan ja muistamaan uudelleen. Siihen on kirjattu alku ja loppu välissä olevine muuttujineen. Me emme muista sitä, mutta saamme vihjeitä koko elämämme ajan, jos vain huomaamme etsiä/tarkkailla niitä.

Meillä voi olla jo nuoruudessa visio siitä, mitä haluamme elämältämme ja usein se on se tai lähellä sitä, mitä sopimukseen on kirjattu. Elämä voi kuljettaa meitä rastilta toiselle tavalla, joka tuntuu päämäärättömältä tai etapit irrallisilta tapahtumilta, mutta huomaammekin että ne linkittyvät yhteen jollain uskomattomalla tavalla. Saatamme tavata jonkun henkilön vain ja ainoastaan kerran elämässämme, mutta hän on sanonut tai tehnyt jotain sellaista, joka voi muuttaa kaiken tai sysätä eteenpäin uskomattomalla voimalla.

Siihen sopimukseen kuuluvat myös virheet, ikävät asiat, menetykset ja irtipäästämiset, niiden asioiden käsittely ja niistä voimaantuminen, kääntäminen voimavaraksi. Kun sopimuksen kohdat on täytetty, palaamme alkulähteelle eli kotiin. Mikä se sitten kenellekin on. Jokainen on tehnyt sen sopimuksen ja kunkin meidän nimi on mainittu monissa sopimuksissa tavalla tai toisella.

Näin olen ajatellut ja uskon. Vaikeaa on pysyä siinä uskossa kun sisin huutaa kostoa vaikka pitäisi olla iloinen että saa olla mukana aika isossa organisaatiossaja isolla panoksella. Ja tähän jatkoksi muutama painokelvoton kirosana. Ei kenenkään psyyke tai kroppa kestä jatkuvaa negatiivisuutta, mutta ei positiivisuuttakaan jos sitä on pidettävä yllä roolina. On saatava ja pystyttävä olla myös surullinen ja masentunut, sanoa ääneen asiat jotka ovat tuoneet surua ja murhetta.

VALOJEN SAMMUTTELIJA

Olen pyrkinyt aina olemaan positiivinen vaikka olenkin ehkä antanut itsestäni käsityksen itsemurhahakuisena ihmisenä. Ei, en ole sellainen. Mieleni yksi puoli on. Minulla on pari sivupersoonan tapaista ääntä sisälläni joista toinen yrittää aina välillä ns. sammuttaa valot. Kuten tässä viime aikoina ja varsinkin tänään. Löi ja riehui hetken oikein huolella. En ole antanut sille nimeä, enkä edes halua tietää kuinka se haluaisi itseään kutsuttavan. Se toinen ääni on ihan mukava, mutta en halua nimetä sitäkään. Se on sellainen, joka istuutui jo ollessani pieni lapsi sängyn laidalle ja sanoi että kaikki järjestyy. Siitä tyypistä minä tykkään oikein kovasti ja juttelen usein sen kanssa. Se rauhottelee myös tuota toista tyyppiä.

Silloin kun sairastui vuosituhannen alkupuolella, tuo valojen sammuttaja oli hyvin vahvasti voimissaan ja se oli pelottavaa aikaa. En uskaltanut sulkea silmiä kun se hyökkäsi ja aiheutti oikeasti fyysistä kipua. Lääkitys hiljensi sitä hieman, mutta ei läheskään kokonaan. Ongelma siinä lääkityksessä oli, ettei volyme pienentynyt vain siltä valojen sammuttajalta, vaan myös siltä ”hyvikseltä”.

No niin, sivuraiteiden kautta takaisin alkuperäisille kiskoille.

Olipa totuus elämäntarkoituksesta, menneisyydestä, muiden ihmisten toiminnasta ja motiiveista mikä tahansa, niin tiedän ettei minun pitäisi näitä asioita käsitellä yksin. Toisaalta, kirjoitanhan tätä blogiakin yksin eli pystyn suoriutumaan tuosta hemmetin ”elämänkaari” tehtävästäkin. Eikä enää edes tunnu niin pahalta kuin hetki sitten.
Olen tehnyt elämässäni paljon virheitä ja väärin, mutta ne asiat mitkä tapahtuivat siellä 0-12 vuotiaina ovat suurimmaksi osaksi sellaisia, joille en voinut mitään enkä ole niiden tapahtumiseen vaikuttanut millään tavalla. Se, että luet kirjasta, kuinka tutkimusten mukaan tietyt asiat tai niiden puuttuminen varhais- ja keskilapsuudessa vaikuttaa lähes kaikkeen joko vahvistavasti tai lamaannuttavasti hamaan vanhuuteen asti, tuntui musertavalta.

Minun lapsuus on todellakin, jo ihan tutkimutenkin valossa, ollut ihan perseestä. Kiitos siitä kaikille asianomaisille. Toivottavasti siitä on ollut myös teille iloa ja hyötyä omalla elämän polullanne. Minulle on vaikka ne teot sattuu vieläkin.

VALOISIA UNIA

Nyt kun pääsin vauhtiin, niin kerronpa millaisia unia näin toissa yönä:

Olin omakotitalossa, jossa oli muitakin ihmisiä. Talo ei ollut kotini, enkä tuntenut ketään siellä olijoista. Vaikutti kuin olisi alkamassa jotkut juhlat. Juttelin jonkun naisen kanssa. Nainen kertoi sairastavansa syöpää, mutta ettei kukaan ota häntä tai sairautta tosissaan koska hän näyttää liian hyvälle. Siinä jutellessa huomasin, että talo on tulessa ja sanoin että kaikkien on lähdettävä talosta, mutta kukaan ei halunnut poistua eikä kukaan edes katsonut minua yrittäessäni selittää että liekit tulevat kohta seinän läpi ja on jo kiire. Myös nainen, jonka kanssa olin puhunut käänsi minulle selkänsä ja sanoi, ettei meillä ole mitään hätään, tulipalo on muissa huoneissa. Ärsytti ja suututti kun kukaan ei kuunnellut, mutta lähdin kuitenkin itse ja katsoin suuren aukean laidalta aviomieheni kanssa kuinka talo palaa enkä nähnyt ketään talossa olleista.

Toinen uni oli maanviljelijämiehestä jonka vaimo oli kuollut ja autoin hautaamaan hänet maakuoppaan, joka piti täyttää hiekalla, kivillä ja vedellä. Mies ei itse kyennyt murheeltaan muuta kuin istumaan traktorissaan. Unessa ollut paikka oli minulle tuttu ja hämmentävä, koska se oli lapsuuden kodistani ns. öljymonttu, joka on peitetty jo aikapäivää sitten, niin ettei siitä ole edes mitään jälkeä pihapiirissä. Miestä en tuntenut enkä vaimoaan. Kumpikaan unista ei ollut ahdistava, päinvastoin. Tulipalo unessa tunsin surua, mutta myös iloa koska aviomieheni oli rinnallani huolimatta ettei hän ollut edes siellä talossa.

Outoja unia, mutta uskoisin niidenkin kertovan jotain. Jos talo on unennäkijä itse, on ehkä aika todellakin rakentaa minuus uudelleen ja sen edessähän minä olen. Moni asia tulee muuttumaan opintojen myötä ja edetessä. Tulevaisuus on auki, mutta sinne on laitettu tavoitteita, unelmia ja suunnitelmia. Vanha minä on ns. poistumassa näyttämöltä ja uusi minä eli Amina astumassa sisään. Kun vaan muutamat tärkeät ihmiset pysyisivät muutoksen tuulista huolimatta.

PALUU TULEVAISUUTEEN

Tämä on tuskin ainoa kriisi näiden opintojen aikana. Eikä tämä nyt niin paha ollut, vaikka kestänytkin tehtävän annosta asti. Olen vältellyt tehtävän aloittamista ja materiaalin lukemista. Aika hyvin olen kyllä elämässäni onnistunut klaaraamaan ja hyödyntämään nuo lapsuudenajan (sen jälkeisetkin) traumat ja kokemukset. Olen oppinut ”ammatillisuuden” jossa katson asioita ulkoa päin. Nyt joudun vaan tietoisesti astumaan sisälle maailmaan, jossa on termistö ja käsitteistö kaikelle sille, mitä olen elämästäni koettanut sanoittaa esim. tähän blogiin.

Valojen sammuttelija ei tykännyt, että mennään sorkkimaan ja selittämään asioita tieteelliseltä näkökannalta. Ei tykännyt edes siitä ajatuksesta, että avataanpa paketta hieman uudesta näkökulmasta. Mutta valot on päällä taas ja se tyyppi jälleen ihan rauhallinen. Ihmeen nopeasti se kuitenkin häippäsi… Ehkä se ymmärsi, että on palattava näihin asioihin, jos aikoo päästä eteenpäin. Vai pitäisikö olla huolissaan?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *