Ladataan...

Heip!

Vuosi on lähtenyt jyrinällä käyntiin.

Kävin pitkän ja kirpeän keskustelun avomieheni kanssa omista tunnoistani eräs ilta. Ihme kyllä, puhuminen auttaa. Tein hyvin selväksi, että hänen asenteensa minua kohtaan saa mut tuntemaan oloni todella huonoksi. Vuodatin kaiken. Otin riskin. Kerroin tosissani, että tämä ei voi jatkua näin ja että mun terveys on todella vaarassa. Hän havahtui. Yhtäkkiä toinen osoittaa kiitollisuutta kaikesta jaksamisestani ja toteaa "Jumalauta. Sä olet saanut aivan liikaa paskaa multa niskaasi.".
Asiat ovat sen osalta enemmän kuin hyvin. 

Mutta.

Lääkitystäni nostettiin ja samaan syssyyn otettiin omasta vaatimuksestani verikokeet. Olen pitkään epäillyt, että kilpirauhasessa ei ole kaikki ookoo.
Arvot ovat siis koholla. Samana iltapäivänä kokeiden jälkeen tuli terveysasemalta viestiä kontrollikäynneistä ja tulevista verikokeista ja ja...

Mä olen tolkuttoman väsynyt. Palelen kokoajan. Hiukset tippuu päästä. Surettaa. Paino vaan nousee jatkuvasti. Lihakset särkee. Muisti pätkii. En saa nukuttua öisin.. Mitä oikeasti nyt tapahtuu?! Mieli ei pelaa eikä kehon hyvinvoinnissa ole kyllä kehumista. Peilistä tuijottaa kalpea, pöhöttynyt haamu vatsa pömpöllä. Tukka sojottaa ja silmäpussit kutittelevat polviani. Tajusin edes vetästä puolison pieruverkkarit ylleni. 

Voi itku tätä groteskia elämää.. :'D

 

Ladataan...

Ladataan...

Hei maailma.

Voin kertoa, että nyt ovat akut nollissa. Kaipaan suurta voimaa seuraavaan ponnistukseeni oman elämäni pelastamiseen.
Oma rakas kumppanini on energiasyöppö, narsisti.. miksi nyt häntä voikaan kuvailla.

Yli vuoden olemme jaksaneet yhdessä (minä olen lähinnä jaksanut, nyt sen ymmärrän).
Alku ei ollut helppoa. Oli niin paljon hienoja hetkiä, jotka yhdessä saimme kokea. Oli läheisyyttä, koko yön kestäviä keskusteluja elämästä, maailmasta, onnesta ja toiveista.. Oli yhteiset matkat maaseudun rauhaan. Minulla oli uusi perhe ja uusi alku elämälle. 
Yritin kestää toisen pienimmätkin oikut kun ajattelin minussa olleen vika, kun en aikaisemmilta kumppaneiltani kestänyt niitä pieniä ja säälittäviä säröjä. 

Viime vuosi oli tähän saakka rankin omassa elämässäni. Sairastuin paniikkihäiriöön ja masennukseen. En jaksanut töissä = menetin työpaikkani. Opettelin rauhassa etsimään itseni uudelleen "Mitä minä haluan?" "Mikä on tärkeintä?" "Mitä on oma jaksaminen?". Edellämainittuja olen pyöritellyt mielessäni useamman kuukauden. 

Kotona olen joka päivä pitänyt yhteisestä kodistamme huolta niin, että avomieheni on mukava tulla raskaan työpäivän jälkeen takaisin kodin lämpöön ja turvaan.

Mitä olen saanut? "Mitä sä olet tehnyt koko päivän?!" "Täällä on tiskit lavuaarissa!" "MULLA oli raskas päivä, MINÄ käyn töissä." "Sä olet työtön ja laiska.".

Alkaako pikkuhiljaa valjeta?

"Mulla ei ole perhettä. Ei ole äitiä johon tukeutua niinkuin sulla, kakara. Sä olet pumpulissa kasvanut kaupunkilainen. Kaikki on tarjottu kultaisella lusikalla. MINÄ olen sairas. Minä en halua elää. Anna tulla ja lyö. Sinä olet laiska. Kukaan ei rakasta mua."

Edelleenkin on ollut ihania hetkiä, aivan mahtavia. Asioita on tapahtunut, jotka muistan hautaan saakka. On paljon kosketusta, läsnäoloa ja naurua.

Mutta se suurin asia joka painaa, on narsisti kodissani. Se saattaa ilmestyä milloin tahansa. Se puree ja se kuristaa. Se yrittää saada sinut kadottamaan suurimmat toiveesi ja intohimosi. 

Uusi vuosi ja sen myötä uusi alku omalle elämälle.. Se on pelottava ja lähestyy kuin luotijuna, mutta on pakko jaksaa.. ponnistaa. On pakko oman henkensä vuoksi.

Narsismi on sairaus ja uskon että siitä voi parantua. Mutta tärkein on muistaa kuinka paljon iskuja (henkisiä ja fyysisiä) itse jaksaa ottaa narsistilta vastaan ennenkuin kadottaa tärkeimmän eli itsensä.

Ladataan...

Ladataan...

On kulunut päälle puoli vuotta totaalisesta burn-outistani. Mitä kävi? Miksi asiat tapahtuivat? Mikä oli vaikeinta? Haastavia kysymyksiä, joihin en vieläkään osaa täydellisesti vastata.

Pääsin kunnon hoitoon. No.. Kunnon ja kunnon. Miten se määritellään..
Kävin terapiassa hurjat kolme kuukautta. Jotkin asiat olivat helpompia itse opetella kun psykiatri vähän ohjeisti. Kaikkea en halunnut kertoa, kuten miksi yritin viiltää ranteeni auki tai miksi menetin työpaikkani. En vieläkään jaksa ymmärtää itsekkään, mutta suurta parannusta olen saavuttanut.. itse. Ihan itse ajattelemalla ja tietty perheeni tukena.

En jaksa olla vihainen siitä, että olen työtön nyt. Työpaikan menetys oli minulle suuri helpotus. Tavallaan sain hyvästeltyä rankimman osan elämästäni niin helposti. Työttömyys on avannut mieluisia haaveita ajatuksiini: nyt uskallan vihdoin hakea Taidekorkeakouluun opiskelemaan sitä mitä parhaiten osaan ja mistä pidän. Se tapahtuu keväällä. Työttömyyteni aikana olen suorittanut ajokorttia isäni avulla. Ajokortin saatuani minulla on ehkäpä työpaikka tiedossa.

Avoparielämä ei ole ollut helpointa. On ollut jyrkkiä ylämäkiä, mutta olemme oppineet hankalimpien tilanteiden kautta. Nyt rakastamme toisiamme enemmän kuin koskaan. Hänestä olen kiitollisin: ihan ihkaoikeasta kumppanuudesta.

Elämä muuttuu ja muovautuu koko eliniän ajan. Se välillä tuntuu raskaalta, mutta on helpompi käsitellä asioita, kun on nähnyt pahimman olennon itsessään. 

Onneksi on syksy ja sen lukuisat värit. Maan syvä tuoksu ja kirkkaanoranssi hohde. 

 

 

Ladataan...

Pages