Ja elämä jatkuu loputtomasti niinkuin sade..

On kulunut päälle puoli vuotta totaalisesta burn-outistani. Mitä kävi? Miksi asiat tapahtuivat? Mikä oli vaikeinta? Haastavia kysymyksiä, joihin en vieläkään osaa täydellisesti vastata.

Pääsin kunnon hoitoon. No.. Kunnon ja kunnon. Miten se määritellään..
Kävin terapiassa hurjat kolme kuukautta. Jotkin asiat olivat helpompia itse opetella kun psykiatri vähän ohjeisti. Kaikkea en halunnut kertoa, kuten miksi yritin viiltää ranteeni auki tai miksi menetin työpaikkani. En vieläkään jaksa ymmärtää itsekkään, mutta suurta parannusta olen saavuttanut.. itse. Ihan itse ajattelemalla ja tietty perheeni tukena.

En jaksa olla vihainen siitä, että olen työtön nyt. Työpaikan menetys oli minulle suuri helpotus. Tavallaan sain hyvästeltyä rankimman osan elämästäni niin helposti. Työttömyys on avannut mieluisia haaveita ajatuksiini: nyt uskallan vihdoin hakea Taidekorkeakouluun opiskelemaan sitä mitä parhaiten osaan ja mistä pidän. Se tapahtuu keväällä. Työttömyyteni aikana olen suorittanut ajokorttia isäni avulla. Ajokortin saatuani minulla on ehkäpä työpaikka tiedossa.

Avoparielämä ei ole ollut helpointa. On ollut jyrkkiä ylämäkiä, mutta olemme oppineet hankalimpien tilanteiden kautta. Nyt rakastamme toisiamme enemmän kuin koskaan. Hänestä olen kiitollisin: ihan ihkaoikeasta kumppanuudesta.

Elämä muuttuu ja muovautuu koko eliniän ajan. Se välillä tuntuu raskaalta, mutta on helpompi käsitellä asioita, kun on nähnyt pahimman olennon itsessään. 

Onneksi on syksy ja sen lukuisat värit. Maan syvä tuoksu ja kirkkaanoranssi hohde.