Musta kausi

Kaikkea sitä oppii itsestään ja muista.
En ole ylpeä siitä miten olen kieriskellyt ikävissä tunnetiloissa viime aikoina. Olen räpiköinyt aika tummissa vesissä, mutta en ole masentunut. Tuntuu etten vain saa mistään iloa ja tyydytystä. Yritän tehdä asioita, joista olen aikaisemmin nauttinut ja viettänyt aikaa ihmisten kanssa, jotka ovat pysyneet ja pysyvätkin aina elämässäni. Mutta kaipaan kokoajan sitä kepeää onnea. Olen kyynistynyt ja minulla on kestoryppy otsassa. Kasvatan ihan itse suurta kyttyrää taakakseni.

Tunteitani ja luottamustani käytettiin ikävästi hyväksi. Ajattelematta, varmasti hetken kiintymyksessä, tai sitten henkilö on empatiakyvytön narsisti. Toivon, että jälkimmäinen on vain päässäni luoma irvikuva. Olen purkanut tapahtumasta johtuvaa ärsytystäni esimerkiksi äidilleni sietämättömyyteen saakka. En ole ollut ilkeä hänelle, koska rakastan häntä valtavasti, mutta voin kuvitella kuinka rasittavia sunnuntai-iltaiset tunneryöppypuheluni voivat olla.

Pahinta on, että ajauduin itsekkin käyttämään erään tunteita hyväkseni kuin olisin kostanut hänelle sitä, mitä minulle tehtiin! Lapsellista! Ilkeää! Irvikasvoinen, narsistinen, musta demonini heräsi mustimmasta sopukasta. Tein inhottavan teon, mitä en ikinä kuvitellut tekeväni kenellekkään. Vajosin todella alas ja unohdin tärkeän periaatteeni.

Mutta odotan hyvää aikaa. Parantelen kirvelevät haavani ja etsin itsestäni sen paremman ihmisen. Luulen, että kevät tuo paljon uusia mukavia ajatuksia ja positiivista värinää. Askel kevenee ja selkä suoristuu. Romantikkona etsin sitä jonka vierellä jätän tämän todellisuuden. Nyt annan aallon keinuttaa sinne minne se mielii ja uskon edelleen vahvasti kohtaloon.

Tämä taitaa olla aikamoinen vuosi..