Kevään riepotteleva koura

Tämä kevään luoma olotila on aivan hämmentävä. Ristiriitainen. Kauniin melankolinen..
Yhdellä hetkellä koen, ettei elämäni liikahda mihinkään suuntaan, vaikka kaikki ympärillä herää eloon ja kukoistaa. Että vaellan aivan yksinäni ajatusteni kanssa ja koen itseni ulkopuoliseksi kaikissa tilanteissa. Ulkoisesti vaikutan varmasti siltä, että herra tohtori on tehnyt minulle lobotomian. Mutta pääni sisällä käyn kokoajan omituisia tilanteita. Yleensä käsittelen jotain tulevaa pettymystä ja kertojan äänenä on vanhempi mieshenkilö. Mitenköhän tämäkin on kehittynyt minuun!

Toisella hetkellä taas taustalla kummittelee suuri into tulevaa kohtaan, liiankin kärsimätön odotus. Mitä elämä tuo tullessaan? Miten se kohtelee minua?
Mitä ajattelen silloin, kun syksy jälleen saapuu ja kaikki ympärillä kutistuu ja kuolee pois?
Kevät ja syksy luovat minulle aina todella kauniin melankolisen olotilan. Olen luovimmillani noihin aikoihin kuten varmasti moni muukin.
Intoa riittää luoda jotakin kaunista ja ehkä pysyvääkin.