Aamunavaus luonnossa & herkkupuuron ohje

Minä en todellakaan ole niitä ihmisiä, jotka hyppää aamulla energisenä vuoteelta ylös, pinkaisee juoksulenkille ja puhkuu sen jälkeen entistä enemmän virtaa. Minun aamuni alkavat normaalisti sillä, että niskaa kolottaa ja päätä särkee, silmiä ei saa auki ja tekisi mieli takaisin nukkumaan, mutta joko ei nukuta tai sitten on pakko nousta. Aina, kun herätyskello soi 05:15 ja edessä on aamuvuoro, ensimmäinen sanani on vi**u. Se tulee niin automaattisesti, että vaikka kuinka yritän tehdä illalla meditointiharjoituksia päättäen, että huomenna aloitan aamuni hymyllä, niin sieltä se aina vaan herätessä paukahtaa. Olen hidas ja sitä jatkuu monesti iltapäivälle saakka. Saatan siis vapaapäivänä käydä siellä juoksemassa tai kävelemässä, mutta yleensä vaikka päätän, että lähden salille viimeistään klo 11, niin se näyttää kahta tai kolmea ennen kuin pääsen mihinkään. Minusta tuntuu, että kehoni tarvitsee usein aamuisin mieluummin joogaa, venyttelyä ja leppoisia kävelylenkkejä. Toki se voi olla myös laiskuutta, mene ja tiedä. 

Tänä aamuna otin koirat mukaan ja lähdin ulos tunniksi kävelemään. Aurinko paistaa ja luonto on kaunis, joten mitään kiirettä ei pidetty. Myin pari vuotta sitten järjestelmäkamerani pois, kun tuli niin harvoin sitä käytettyä, mutta nyt vähän harmittaa taas, kun ei ole kunnon kameraa. Tosin paras kamerahan on se, joka on mukana, joten kuvailen puhelimella. Tässä  tämän aamun maisemia kuvina, käytiin Muhkun ja Nepen kanssa ihmettelemässä taas Tammiston luonnonsuojelualuetta, joka on meitä lähellä ja ehdottomasti lempparipaikka aamulenkille 🙂 Ensimmäiset kuvat on ihan tästä Kartanonkosken kotihuudeilta. 

IMG_20151010_092912.jpg

IMG_20151010_092930.jpg

IMG_20151010_092935.jpg

IMG_20151010_093008.jpg

IMG_20151010_094546.jpg

IMG_20151010_095252.jpg

IMG_20151010_095412.jpg

IMG_20151010_095607.jpg

IMG_20151010_095637.jpg

IMG_20151010_095653.jpg

IMG_20151010_095714.jpg

IMG_20151010_100141.jpg

IMG_20151010_100529.jpg

IMG_20151010_100714.jpg

IMG_20151010_100839.jpg

IMG_20151010_100913.jpg

 

Lenkin jälkeen oli aamupuuron aika. Nykyisin syön normaalisti aamulla munakkaan, mutta koska olen lähdössä kohta treenaamaan, vaihdoin sen tänään puuroon. Tein eilen illalla pitkästä aikaa ehkä maailman jumalaisinta jäätelöä. ”Get Some Ice Cream” ei ole kevyttä, mutta siinä on paljon hyviä rasvoja, ei sokeria ja se maku – aahhhh… Kirjoittelen, kun ehdin, reseptiä suomeksi ja samalla sen, miten itse tuon jäätelön teen. Tähän aamupuuroon laitoin hyvien rasvojen lähteeksi juuri tätä jäätelöä, mutta puuro on toki hyvää ilmankin, tai sitten heittää kattilaan kookosöljyä ja raakakaakaojauhetta. Kookosöljy antaa puurolle ihanan maun ja ohjeessa olevat valkuaiset tekevät koostumuksesta miellyttävän. Määriä voi toki lisäillä ja pienennellä miten haluaa, valkuaisia voi laittaa paljonkin puuroon ja silloin se turpoaa hyvänkokoiseksi annokseksi! Myös marjajauheita voi käyttää, itse laitoin sekaan pakastettuja mustaherukoita. 

img_20151010_104048.jpg

 Lempikaurahiutaleet <3

Herkkupuuro

img_20151010_110258.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *